Aloittelijelle apua?
Aloittelijelle apua?
Joo, tiedän täällä on ehkä liikaakin samalla, tai ainakin samantapaisella otsikolla olevaa aihetta. Minäpä lisään yhden tähän loputtomaan määrään kyseisiä aiheita. Ja teen vielä sellaisenkin tempun että kysyn lukemattomia kertoja.
Elikkä minulla on ollut jo pitkän aikaa mielessä aloittaa warhammerit. Ensin painin pitkään että 40k vai FB. Päädyin sitten FB:hen, kuten voitte jo arvata tästä postausalueestani.
Joten, tämän pitkän harkinnan jälkeen alkoi vielä suurempi miettiminen, armeijasta jonka tulisin aloittamaan. Päässäni on nyt pyörinyt enimmäkseen Skavenit, Ogre Kingdoms. Ja ihan vähän Orcs & Goblins, ei tosin lähellekkään yhtä paljon kuin nuo kaksi aiemmin mainitsemaani vaihtoehtoa.
Jotenka kysyn teiltä varmastikkin minua enemmän asiaan perehtyneiltä, että mikä näistä olisi aloittelijaystävällisin?
Aloittelijaystävällisellä tarkoitan: Suht. helpot/ vähäiset erikois-säännöt. Etten aloittelijana menisi aivan sekaisin heti kättelyssä. Ja mielellään myös suht. helppo maalata. Kokoamisen oletan olevan kuitenkin suhteellisen helppoa. Vai onko jollain armeijalla, jotain ihan ihmeellistä kokoamisessa? Vaikkakaan ei se minua taida koskea, ellei kyseinen armeija ole Skavenit taikka Ogret.
Kiitos jo etukäteen ja toivon olevani tervetullut tänne keskustelufoorumille.

Re: Aloittelijelle apua?
Osasitpa aikamoiset vaihtoehtorodut antaa :P Skavenit on helpompi armeija (vaikka on näilläkin erikoissääntöjä ja muuta), mutta uudistunevat vuoden sisällä, eli jotkut erikoisemmat yksiköt voivat osoittautua huonoiksi ostoksiksi, ja perusukot voivat saada uudet modelit... Ogreja pidetään heikompana armeijana kuin monia muita, ei kai ole ihan se ensimmäinen mitä ensikertalaiselle tarjotaan armeijaksi. Toki jos tykkäät niin anna mennä, mutta silti, skavenit vaikka riski ovatkin, lienevät silti parempia sinulle. Helpompia ovat maalata, mutta toisaalta maalaamista on valtavasti, 2000 pisteen armeijoissa 200 ukkoa ei ole kovin ihmeellistä rotilla, ogreilla (isoja modeleita tosin) 50 ukkoa on jo valtava armeija. Millään armeijalla ei ole mitään kovin ihmeellistä kokoamista, perusmuoviliimalla pääsee pitkälle, monille armeijoille kaikki oleellinen on jo muovisina tarjolla.
Re: Aloittelijelle apua?
No, jos kerran skavenit uudistuvat oletettavasti vuoden sisään niin, ei kai ne sentään menisi niin ilkeää GW:llä tekemään, että tekisi joistain tällä hetkellä suht. hyvistä uniteista täysin turhia tekemään, että jos nyt ostaisin esim. jotain mikä olisi hyvä nykyään niin uudistuksen myötä kävisikin niin että muuttuvat pelillisesti melkeinpähän turhiksi nappuloiksi. Kai ymmärrät mitä tarkoitan? Tuli aikalailla sekava viesti. =|
Re: Aloittelijelle apua?
Osuit taas naulan kantaan. GW:llä nimenomaan on tuo tapa vaihdella yksiköiden voimatasapainoa codexista toiseen, mikä aiemmin oli huonoa, saa uudessa kirjassa vähän lisää hyvää/halpenee pistehinnassa, ja päinvastoin. Ei päde ihan joka kerta tai kaikkiin yksiköihin, mutta niitä räikeinpiä ylilyöntejä mitä edellisen kirjan yksiköiden tasapainottelussa tuli tehtyä, kyllä korjataan. Eli nykykirjan hyvät jutut: warlockit, ratling gunit, ja warp-lightning cannonit&jezzailit eivät liene yhtä kovia enää uudessa kirjassa. Clanrattien figuista ihmiset jaksaa napista, ovat kuulemma apinamaisia/liian isoja tai jotain sellaista->perusrotat joita tarvitaan skavenarmeijaan paljon, saattavat uudistua figullisesti kanssa. Se ei tietenkään estä käyttämästä nykyisiä modeleita edelleen, omassa skaven-armeijassani oli klaanirottia kahdelta eri ajalta vaikkapa.
Foorumilla oli jossain faba-alueella huhuketju, kuinka skavenit tulevat ehkä huhujen mukaan muuttumaan, kantsii lueskella sitä ja kuulostella yleisiä fiiliksiä että mitä voipi käydä.
Eihän tämä toki estä pelaamasta/aloittamasta skaveneita, kunhan varoitin.

Juujuu, tämä pisti vähän pelottamaan, että kun ovathan nuo figut kuitenkin melkos hintavia ja silleen. Niin että mihin sitä nyt uskaltaisi sijoittaa, sillä eihän raha kuitenkaan puissa kasva =(.
Mnjuu, täytenee tosiaan kattella sinne huhu aiheeseen.
Mnjuu, täytenee tosiaan kattella sinne huhu aiheeseen.
Re: Aloittelijelle apua?
Tosiaan jos ei pelota että perusrottien ulkonäkö muuttuu, niin clanrat-boksit ja characterit ovat ihan hyviä sijoituksia edelleen, samoin nightrunner-lootat, giant rattien ja rat ogrejen tilanne on kait nyt vähän auki, että miten käy, ja skryret eli noi jezzailit, ratling gunit, warlockit jne todnäk heikkenee, toistaiseksi niitä vielä saa ja kannattaa pelata, mutta metallifiguina voivat muuttua kalliiksi paperipainoiksikin (eli siis huonommiksi kuin mitä ovat nyt, kyllä ne kirjassa pysyy edelleen, eli niitä voi pelata jatkossakin jos haluaa).
Re: Aloittelijelle apua?
Entäs mitäs sanot tuosta skaven battallionista? Olisiko aivan typerä ostos?
Sehän sisältää:
40 x Clanrats
20 x Plaguemonks
6 x Giant Rats & 1 Packmaster
2 x Rat Ogres & 2 Packmaster
Oma mielipiteeni on että ihan hyvähän tuo on 80€ pakkaukseksi.
Vaikka Giant Rattien ja Rat Ogrejen tilanne onkin vielä kyseen alaista niin tulisi halvemmaksi ostaa battallion pelkästään noitten clanrattien ja plaguemonkkejen takia.
Niinjoo ja vielä ainakin yksi kysymys, että kuinka usein GW oikein näitä sitten uusii, jos ne on lupaillut skavenia -09 ekaksi tai toiseksi uudistuksesi niin, että osaisitko sinä, tai joku muu arvata kuukautta tai jotain että milloin tulisi.

On se ihan ok boksi, siitä saa ihan hyvän kasan figuja. En osaa arvata kuukautta.
Re: Aloittelijelle apua?
Ihan hyvä paketti toi on tosiaan, Giant Ratit ja Rat Ogret on aikamoista kuraa tässä edikassa mutta GWn tuntien voi hyvinki olla pahinta juustoo ens edikassa. Perusrottii tarvii aina, ja Plaguemunkkien psykoimmuuni on kiva. Kyllä noita luulis kaikkia voivan ens edikassa pelata.
Kesä-heinäkuuks tota kirjaa on huhuiltu.
Kesä-heinäkuuks tota kirjaa on huhuiltu.
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
- jupu_pupu_mies
- Viestit: 2564
- Liittynyt: La 12.01.2008 20:44
- Paikkakunta: Hönölä
Re: Aloittelijelle apua?
Itse ostaisin aluksi battaljoonan, kirjan, paketin klaanirottia, 2 lockia ja chieftainin. Noilla saa jo aikaan mukavan listan niin ja warppi kanuuna olis noitten jälken pop s