Kaunis lapsi

[daider]

Viril oli kaunis lapsi syntymästä asti. Hän oli Aileenin seitsemäs lapsi ja ainoa, joka syntyi ilman vaikeuksia. Koska kaksi aiempaa oli kuollut kehdossaan nuorena, kaikki odottivat paljon pikkuiselta. Jo vauvana Viril osoitti olevansa erilainen. Hän ei koskaan itkenyt, korkeintaan kiljui korkealla äänellä, joka riitti kiinnittämään vanhempien huomion. Vanhemmat, Aileen ja Vigar, eivät tästä välittäneet. He olivat vain tyytyväisiä siitä, että suku jatkui. Ainoat häiritsevät piirteet olivat hänen kirkkaan vihreän silmänsä ja vaaleat hiuksensa.

Ongelmat alkoivat, kun Viril oppi kävelemään itse. Hän oli outo lapsi. Hän ei välittänyt toisten lasten seurasta, eikä välittänyt sisaruksistaan. Sen sijaan hän tykkäsi leikkiä perheen lemmikin, Mirri-kissan kanssa. Mirri osoitti häntä kohtaan huomattavaa kärsivällisyyttä ja perhe katsoi tämän ohi sormien, koska he tiesivät, että kohta Viril joutuisi pelloille töihin, kuten kaikki Bretonnian maalaiset. Tämä karsisi hänestä outoudet.

Mutta pahin tapahtui. Heti ensimmäisenä päivänä Viril nääntyi pellolla ja ei suostunut työskentelemään, ennen kuin Mirri saapui pellolle kaulassaan vesileili. Muitakin outoja tapahtumia sattui, osa Virilin ennustamina, kuten ylisien tikapuiden hajoaminen; osa niin, että hän oli osallisena, kuten se, kun hän kieltäyltyi ruoskimisen uhalla astumasta kirkonherran portaille ja ne hajosivat seuraavan kulkijan alla.

Lopulta hänen perheensä joutui toteamaan, että Viril oli kirottu. Syytä ja syytettävää oli turha hakea, joten he päättivät viedä pojan seuraavana pyhäpäivänä naapurikylän kirkkoon, sillä huhujen mukaan Järven Neidon Neitsyt oli siellä paikalla. Ehkä hän osaisi auttaa heitä. Niin sovittuna päivänä koko perhe asettui rattaille, päällään parhaat vaatteet ja suuntasivat yhdessä kirkolle. Kaikki sujui hyvin, kunnes kirkon ovista astuttaessa Viril karkasi äitinsä otteesta ja juoksi suoraan ihmisjoukon halki kohti alttaria, missä Neitsyt suoritti palvelustaan. Vartijat pysäyttivät lapsen, ja olivat valmiina rankaisemaan hänt ja hänen perhettään, kun Neitsyt käski heitä laskemaan lapsen. Koko kirkkokansa katsoi hämillään, kuinka maalaisen lapsi asteli halaamaan Pyhintä Neitoa, ja kuinka Neito nosti lapsen syliinsä ja helli tätä kuin omaa lastaan. Kun Vigar ja Aileen pääsivät ihmisjoukon läpi, Neitsyt kääntyi heidän puoleensa ja puhui heleällä äänellä.
"Te olette tämän lapsen vanhemmat?" Aileen kaatui pelosta maahan, mutta Vigar oli tarpeeksi järjissään vastatakseen. "Hän on meidän lapsemme, oi Pyhä Neitsyt. Toimme hänet tänne, jotta voisitte siunata hänet ja vapauttaa hänet pahasta."
Neitsyt katsoi hymyillen vuorotellen isää ja lasta, ja lausui lopulta: "Teillä on siunattu lapsi. Olette onnellisia, kun hän on kanssanne." Sen jälkeen hän suuteli Viriliä otsalle ja laski änet isänsä käsille.

Koska tapaaminen oli ohi, vartijat saattelivat perheen ovelle, yrittäen pitää loitolla ne, jotka yrittivät koskea lapseen, joka selvästi oli Järven Neidon suosiossa. Vigar teki parhaansa pitääkseen perheensä kasassa, sillä hän oli täysin järkyttynyt tapahtuneesta. Hän kuitenkin onnistui saamaan perheensä kotiin turvallisesti.

Eräänä iltana Vigar oli istumassa tuvan keittiössä päivän jälkeen. Muu perhe oli vetäytynyt yöpuulle ja hänen tarvitsi enää sammuttaa yövalo ja laskea maaten, kun äkkiä ovi narahti ja Viril ryntäsi hänen vierelleen. Ennen kuin Vigar kerkesi sanoa mitään, Viril veti hänen kädestään, lapsi sanoi:
- Isä, meidän pitää paeta, he tulevat.
- Sinä näet vain pahaa unta. Mene takaisin nukkumaan.
- Ei, sinä et ymmärrä! He tulevat! Mukanaan tulta ja kuolemaa!
- Viril! Sinä menet nyt nukkumaan, niin säästyt selkäsaunalta.
- Isä! Sinä et ymmärrä! He tulevat, ja jos emme lähde nyt, selkäsaunasi ei tunnu miltään.

Tämän sanottuaan Viril juoksi halki talon repien sisaruksensa irti vuoteistaan ja herättäen äitinsä vuoteestaan. Kun hänet viimein saatiin pysähtymään, koko perhe palvelijoineen oli hereillä eteisessä. Vigar piti Viriliä toisella kädellään ja kohotti toisen kätensä lyömään kuritonta lastaan, kun hän kuuli samassa äänen. Ulvonta, joka kuullosti samaan aikaan epätoivoiselta että murhanhimoiselta.

- Petomiehet! Vigar huudahti. Ne tulevat tänne.
- Meidän pitää paeta, Viril huudahti, Mirri on tehnyt meille polun metsään.

Tämän sanottuaa Viril lähti juoksemaan ulos eikä hämmentyneestä Vigarista ollut pitämään otetta lapsesta. Viril juoksi ulos talosta ja kohti synkkää metsää, joka aukesi perheen raivaamaan pellon takana. Hänen sisaruksensa ja vanhempansa seurasivat hänen perässään, osa tajuamatta mitä teki, osa liian peloissaan tehdäkseen mitään muuta.
Vigar juoksi syvälle metsään. Hän oli kulkenut tätä saloa useita kertoja, jahdaten kanalintuja tai viritellen kettuverkkoja, mutta silti hänen polkunsa oli outo. Ikäänkuin puut lisivat taipuneet hänen jalkojensa edessä ja paljastaneet juuri ne kivet, joille kannatti astua. Hänestä tuntui, että hän oli juossut iäisyyden, kunnes hän lopulta saapui aukealle. Siellä seisoi hänen muu perheensä. Vaimo ja lapset ryhmässä, katsoen kiveä. Kiven päällä istui heidän kissansa, ja kiven alla Viril. Vigar aikoi sanoa jotain, kunnes metsästä kuului ääni:

- Olet saapunut eteemme, sopimusten vastaisesti. Miten vastaat, lapsi?
- Saapumiseni ei ollut omasta tahdostani, Viril vastasi, vaan koska halusin suojella minulle tärkeitä ihmisiä.
- Heitä ei ole erikseen siunattu.
- Sitten minä siunaan heidät!

Hetken ajan kaikki oli hiljaista. Perhe. Lapsi. Kivi, jonka päällä kissa istui.
Sitten metsästä kuului ääni.

- Sinä tiedät hinnan, jonka joudut maksamaan?
- Tiedän, Viril sanoi surullisena, ja olen valmis maksamaan sen.

Metsä vaikeni hetkeksi, kunnes yht'äkkiä osa siitä alkoi elää. Aukealla olijat näkivät jotain, mitä harvat kuolevaiset näkivät koskaan. Metsä alkoi elää. Puiden oksien lomassa juoksivat hämyiset hahmot, ihmisen kaltaiset mutta niin erilaiset. Maa aaltoili kuin yrittäen karkoittaa jotain siihen kuulumatonta. Mutta suurin näky koitti, kun metsästä asteli sen syvintä olemusta kuvaava hahmo. Sen alaruumis oli kuin suurella hirvellä, mutta yläruumis muistutti ihmistä. Ihmistä, jonka toinen käsi oli tehty elävistä oksista ja toinen piteli elävää jousta. Ihmiset polvistuivat tämän elävän luonnon edessä, mutta Avatar ei välittänyt heistä, vaan katsoi Viriliin päin.

- Lapsi, olet pettänyt sopimuksesi ja tiedät mikä on rangaistuksesi. Oletko valmis kohtaamaan sen?
- Olen, Viril sanoi.
- Hyvä on, Avatar sanoi ja kääntyi Vigarin perheen puoleen, Teille ei ole paikkaa metsässämme, mutta olette kohdelleet meitä kunnialla. Siksi päästämme teidä kulkemaan. Seuraatkaa perheennen mystistä jäsentä, hän vie teidät turvaan.
- Viriliä? Vigar huudahti, Mitä te tahdotte pojastani?
- En ole lapsenne, Viril sanoi, ja kääntyi vanhempiensa puoleen.

Kaikki näkivät nyt, kuinka Virilin ihoa alkoi täplittää koivin kaarnan tapainen kuvitus ja hän alkoi muistuttaa enemmän kasvia kuin ihmista. Mitä enemmän hän puhui, sitä enemmän hän näytti metsän kasvilta enemmän kuin lapselta.

- Olen vaihdokas, Viril sanoi, lapsenne oli yhteydessä Järven Neitoon ja hänet piti viedä turvaan. Minut tuotiin luoksenne, jotta ette tuntisi surua. Mutta näiden vuosien myötä opin rakastamaan teitä kuin oikeita vanhempia.
- Entä Mirri, Vigar kysyi peloissaan ja osoitti kissaa, joka istui rauhallisena metsän reunalla.
- Teidän ei tarvitse pelätä, Avatar sanoi. Kissat elävät kaikissa maailmoissa yhtä aikaa, ja koska hän on teidät luonanne, voitte luottaa häneen. Nyt, menkää, ennenkuin keijukaismagia haihtuu.

Vigar johti hiljaisena perheensä polulle, jonne Mirri heidät viittasi. Se, kuten heidät aiempansa polku, ei ollut olemassa silloin kun Vigar itse samosi näitä metsiä. Yht'äkkiä Aileen irroitti kätensä Vigarista ja syöksyi Virilin luokse. Kaikki katsoivat hiljaisena, kun Ailee syleili kasvilasta, joka oli muuttumassa yhdeksi metsän puista.

- Mikä hyvänsä olet, olet silti minun lapseni. Ja saat siunaukseni. Tämän sanottuaan Aileen syleili Viriliä ja suuteli puupojan otsaa. Sitten hän nousi, katsoi viimeisen kerran mennyttä lastaan ja lähti muun perheensä perään.

Viril johti perheensä metsän halki. Polku aukesi heidän edessään kuin taikuudesta, Mirrin juostessa edellä. Lopulta he pääsivät turvaan ilmestyen läheisen kylän laitamilta, muun naapuruston palaessa liekeissä. Vigar katsoi palavaa horisonttia muistellen sitä heistä, joka oli enemmän kuin kukaan muu,

[Weedeeo]

Ihan kiva juoni, joka on pilattu liian nopealla kerronnalla. Lisää kuvailua ja yksityiskohtia.
Nyt vaikuttaa siltä kuin olisit vain kirjoittanut pääasiat, ja tunnelma on jäänyt toisarvoiseksi.
Ihan ok tarina kokonaisuudessaan, eli ei mennyt lukemiseen käytetty aika ihan hukkaan.