Kun voittoa ei ole, kuolkaa urhoollisesti [Finished]

[WHAM]

Onkin jo ihan liian kauan siitä kun viimeksi jotain kirjoitin. Nyt iski mini-inspis joten viskaanpa tämän lyhyen tarinanpätkän tänne.


* * * * * - - - - - * * * * * - - - - - * * * * *
Välähdys taivaanrannassa, sitä seuraava ukkosenkaltainen jyrinä, johon sekoittui VOX-verkosta kantautuvia sotilaiden raivon, kauhun ja tuskanhuutoja ja viimeisenä paineaalto, kuin tuuli helvetin syvimmistä syövereistä. Samalla kun ruskean ja vihreän sekoitukseen pukeutuneet sotilaat taiteluliiveineen ja laserkarbiineineen kompastelivat takaisin jaloilleen, jotka olivat pettäneet paineaallon edessä, raskaisiin panssaripukuihin sonnustautuneet Astarteet seisoivat kuin kiviset jumalpatsaat valmiina vastaanottamaan iankaikkisen myrskyn.
”Niitä tulee joka suunnasta! Keisarin nimeen, pitäkää asemanne!”
”Ylös siitä, Frill! Hitto soikoon, ylös!”
”Lentue –kahdeksan-Epsilon, täällä titaanilegioona Ignacius. Suorittakaa välitön tuli-isku sektorissa…”
Uusi välähdys, edellistäkin kirkkaampi valonvälähdys, jonka keskeltä erottui massiivisen taistelutitaanin sortuva siluetti. Velikapteeni Crepis laskeutui toisen polvensa varaan ja painoi päänsä juuri, kun mielettömänä ylitse vyöryvät melu ja paineaalto paiskasivat korviaan piteleviä sotilaita hänen ympäriltään taaksepäin useita metrejä. Nostaessaan katseensa, velikapteeni näki sektorissa neljä edenneen titaaniryhmän harventuneen kahdella, kolmannen tyhjiökilpien valuessa loppuun uuden tuli-iskun edessä. Lähes turhana eleenä Crepis iski aseeseensa uuden lippaan, paiskaten edellisen puolityhjänä jalkojensa juureen. Hänen ympärillään moni muu Astartes teki samoin, kaartilaisten katsoessa kauhunsekaisin ilmein näiden jättien taisteluun lähtöä. Kun Crepis nousi jaloilleen ja viittasi likaisella voimahaarniskakintaallaan eteensä, jokainen Astartes nousi jaloilleen ja alkoi marssia. Monet kaartilaiset seurasivat, jotkut jäivät maahan makaamaan, kykenemättä nostamaan katsettaan kohti edessä siintävää kaameaa näkyä. Helppo planeetanpuolustus pientä iskujoukkoa vastaan oli muuttunut parissa tunnissa täydelliseksi kaaokseksi. Mecharaknojen joukot, joiden piti olla tuhottu sukupuuttoon jo Suurissa Ristiretkissä, olivat ilmestyneet kiertoradalle kuin tyhjästä ja iskeneet sieltä ilmapuolustuksen läpi suoraan Weimarin Toivon avaruussatamaan, jättäen puolustajat lähes täysin ilman ilmatukea. Sadat palopommikapselit olivat kylväneet sanoinkuvaamatonta tuhoa kaupunkien ahtailla kaduilla ja sen puolen tunnin aikana, joka puolustusvoimilta kesti saada joukkonsa liikekannalle, kaksi kokonaista armeijakuntaa ja miljardeja siviilejä oli palanut ja tukehtunut hengiltä ehtimättä pukea edes kenkiä jalkaansa. Astartes:n joukot olivat jo tuhonneet useita kerrostalon kokoisia kahdeksanjalkaisia sotakoneita jotka marssivat ohjustulesta piittaamatta läpi puolustuslinjasta toisensa jälkeen, samalla kun Legio Mechanicumin titaanit olivat aloittaneet vastahyökkäyksen vähien ilmavoimien avustamana. Molemmat superraskaat titaanit olivat tuhoutuneet taisteluiden ensimmäisen tunnin aikana. Kolmestakymmenestäkolmesta keskiraskaasta titaanista enää neljätoista seisoi omilla jaloillaan. Crepis ei ollut kuullut muista ryhmistä mitään viimeiseen kolmeenkymmeneenkahteen minuuttiin, mutta hän kykeni päättelemään omien miestensä tilasta paljon: kaksikymmentäpäinen Astartes taisteluryhmä oli muuttunut yhdeksitoista sotilaaksi, joista kaksi oli lievästi haavoittunut.

”Seis! Alas!” Velikapteeni Crepisin sihahdus kuului vain hänen omalle ryhmälleen, mutta lähellä olevat kaartilaiset seurasivat perässä kun voimahaarniskoidut hahmon kumartuivat suojaan raunioiden taakse. Kauempaa kantautuvien räjähdysten jylinään, automaattiaseiden jyskytykseen ja rätinään, sekä VOX-verkossa kaikuviin epätoivoisiin viesteihin oli sekoittunut uusi ääni: terävien metallijalkojen naksutus.
”Ei helve…”
”Tapa se! Tapa se jo!”
”Keisarin nimeen! Keisarin nimeen!”
Muutamassa sekunnissa sortuneen kerrostalon raunioiden takaa oli ilmestynyt näkyviin pieni ryhmä Mecharaknojen lähitaistelijoita. Kullakin olennolla oli kahdeksan metallista jalkaa, joiden kantamana liikkui kevyt biomekaaninen torso, jonka neljän raajan päissä välkehtivät kylmät metallikoukut. Velikapteeni Crepis tyhjensi bolterinsa lippaan lähimpään hyökkääjään, vetäen samalle esiin voimamiekkansa särähtelevän ja välkkyvän terän. Kolme muuta Mecharaknosoturia kaatui muiden Astartesien tulitukseen, mutta ainakin tusina noita helvetillisiä olentoja ryntäsi jo äänekkäästi sirkuttaen lähitaisteluun. Yksi mielettömästi huutava kaartin sotilas rynnisti lähimmän vihollisensa kimppuun, työntäen laserkarbiininsa pistimen kahvaa myöten olennon ruumiiseen, ennen kuin kolme raatelukoukkua repi miehen kehon kappaleiksi. Taisteluveli Masseus sahasi kahdella sulavalla sahamiekan sivalluksella yhden vihollisensa kaikki neljä taisteluraajaa irti, vain joutuakseen kolmen teräväkärkisen jalan lävistämäksi. Crepis sivalsi eteensä nopeilla hallituilla liikkeillä. Yksi Mecharakno-olento kaatui menetettyään neljä jalkaansa yhdessä iskussa, samalla kun toinen ehti hädin tuskin nytkähtää kun voimamiekkaa jo vedettiin irti sen rintakehästä. Minuutin ja kuudentoista sekunnin kuluttua alkamisestaan kahakka oli ohi. Astarteet tarkistivat miekkojaan ja latasivat jälleen aseitaan. Kaartilaisia oli enää kolme, kun heitä ennen kahakkaa oli yli kolmekymmentä. Crepis katsoi maastopukuisia raukkoja kuin eläimiä, astui yhden kuolemaa tekevän miehen ylle ja katsoi tämän verisiä kasvoja hetken, painaen sitten kätensä varustevyölleen ja pistäen sitten käteensä saamastaan ruiskusta kipulääkkeen kuolevan miehen kaulaan. Muutaman sekunnin verran tämän kasvon juonteet ehtivät silottua tuskan siirtyessä sivuun, kunnes mies huokaisi viimeisen henkäyksensä ja kävi hervottomaksi. Crepis viittasi miehiään jatkamaan, kykenemättä löytämään sanoja joilla rohkaista näitä enää mitenkään. Velikapteeni Crepis, sekä kaikki yhdeksän yhä elossa olevaa Astartesia marssivat sortuneen kerrostalon perustusten ja murtuneiden kivirakenteiden muodostamalle korokkeelle ja katsoivat siitä alas edessään levittäytyvään laaksoon, joka oli ennen ollut valtava tekojärvi. Pohjoiselle laidalle hätäisesti kyhätyt puolustuslinjat sylkivät valojuovia laakson toisella reunalla häämöttäviä kahdeksanjalkaisia jättiläisiä kohti näiden edetessä vääjäämättä kohti puolustusasemia. Komissaarit ajoivat yksittäisiä ryhmiä eteenpäin yrittäen vallata takaisin hetki sitten menetettyjä hätäisesti kaivettuja taisteluhautoja, jotka kuhisivat pieniä biomekaanisia hämähäkkiolentoja. Raskaat bolterit ja automaattitykit kylvivät keskipitkän matkan kuolemaa laaksossa vellovissa loputtoman tuntuisissa Mecharaknomassoissa.
”Kun voittoa ei ole…” Nostaen kädessään puristamansa voimamiekan korkealle päänsä yläpuolelle, Crepis korotti äänensä viimeiseen uhmakkaaseen karjaisuunsa. ”…kuolkaamme urhoollisesti! Keisarin puolesta!”
Yhdeksän ääntä vastasi tähän yhteen huutoon. Kymmenen bolteria ladattiin ja varmistettiin. Kymmenen voimahaarniskan sisällä pienet automatisoidut injektioruiskut syöttivät hyperadrenaliinia ihmiskolossien verisuoniin. Kymmenen yli-ihmistä ryntäsi alhaalla odottavaan varmaan kuolemaan. Yksikään ei eläisi kymmentä minuuttia kauempaa…

[Kolmastoista]

Hei, tarina, jossa on järkeä!

Melkein jo olin ehtinyt menettää toivoni alueen laatuun, kun vähät hyvät tarinat ovat lähestulkoon hukkuneet kaikkialle tulvineen roskan joukkoon. Näemmä toivo ei kuitenkaan ole täysin menetettyä, onneksi.
Oikein mukava tarina, jossa mielenkiintoista, tunnelmallista kerrontaa. Fluffillista puolta tuntematta en sitä enempiä kommentoi, joskin titaanien määrä kuulosti melkoisen suurelta. Miten sitten lie.
Paikoitellen itseäni jäi häiritsemään tarkat ajanilmaukset, joita oli viljelty tekstin sekaan turhan paljon. Ehkä niiden oli tarkoitus toimia tehokeinona, mutta mielestäni ne eivät vain toimineet. Jäin myös miettimään, miten sahamiekalla sivalletaan sulavasti? :3

Kokonaisuutena kuitenkin oikein hyvä, tällaista lisää vain alueelle, niin kenties pelastumme vielä :)

[Nazgúl]

Mainiota kuvailua. Tarina on kokonaisuudessaan mainiota, mutta mihkäs ajanjaksoon tämä kuuluu, kun en ikuna ole kuullut muutamista taistelukentän olioista... Onhan jatkoa tulossa?

[Jodi91]

Megaraknidit esiintyvät Black Libraryn Horus Heresy-sarjan ensimmäisessä osassa, Horus Rising. Otukset ovat Kahdeksanraajaisia, koneiden ja biologisen materian kummallisia hämähäkkimäisiä hybrideitä, joiden kotiplaneetalle epäonninen Blood Angels-osasto sattuu laskeutumaan. Tämä tarina kuitenkin näyttää sijoittuvan paljon Horus Heresyn jälkeen.

[WHAM]

Idea on tosiaan saatu Horus Heresy sarjan kirjoista. Alkoi kyllästyttää ne iänikuiset päärotujen väliset kahakat, ja ajattelin aloittaa uutta novellien sarjaa jossa tuodaan esiin niitä ihan varmasti galaksissa yhä lymyäviä vähemmän tunnettuja rotuja (ihana vapaus luoda omia uusia rotuja ja asettaa niitä "Ye Wirallisen Nöyhdän" rotuja vastaan) ja esimerkiksi tämä Horus Heresyssä tuhotuksi uskottu rotu.

Toivottavasti maistuu, joskus tässä olisi tarkoitus luoda tästä toistaikseksi nimettömästä kahdennenkymmenennenviidennen perustamisen avaruusmariinijaostosta lisääkin juttua.

Jäin myös miettimään, miten sahamiekalla sivalletaan sulavasti? :3

A very good point! Tajunnanvirta loi näköjään vähän sopimattoman kuvauksen tuolle toimelle, kun ylläoleva tarina kirjoitettiin alle puolessa tunnissa kun päässä sopivasti naksahti. Koetan välttää moisia jatkossa. =3

[WHAM]

Seuraava lyhyt pätkä tätä tarinaa. Kiitos aiempien kirjoitusten positiivisen palautteen, jotenkin jaksoi taas kirjoittaa lisää.

* * * * * - - - - - * * * * * - - - - - * * * * *

Pienet betonihiukkaset varisivat lattialle ja ilmassa leijui paksu pöly. Pöydän ääreen kerääntyneet miehet yskivät lakkeihinsa ja hihansuihinsa, yrittäen näyttää mahdollisimman vakavilta ja uskottavilta sotilasjohtajilta. Kuvernööri Aleron seisoi selkä upseereihin päin, tarkastellen seinälle ripustettua kangaskarttaa käsilyhdyn valossa, mutisten hiljaa sektoreiden ja tukikohtien nimiä, kuin jotain rukouksellista mantraa: ”Alfa, Beeta, Beeta-Gamma, Beeta-Celsius, Celsius, Delta, Delta-Gamma, Epsilon…”
”Herra kuvernööri, Epsilon sektorin viimeisin raportti kertoi täydellisestä tappiosta Weimarin Toivon satama-alueella.” Pitkä ja hoikka upseeri oliivinvihreässä univormussaan näytti tummalta varjolta joka kuiskaili kirouksia varjoista. Kapteeni Rain suoristi ryhtinsä Kuvernöörin kääntäessä katseensa tätä kohti, pullea sormi painettuna karttakankaaseen.
”Kapteeni on hyvä ja rauhoittuu. Titaanit ovat jo saapuneet paikalle, joten seuraava raportti voi olla hieman toisenlainen.” Kuvernööri alkoi liikuttaa sormeaan loivassa kaaressa karttaa pitkin, mutisten jälleen mantraansa. Kokoontuneet upseerit katsahtivat toisiaan samalla kun betonibunkkerin seinät vavahtelivat hieman kaikuna kaukaisille tykistön laukauksille.
”Herra kuvernööri, viimeinen raportti Epsilon sektorilta kertoi alueen Astartesien kärsineen raskaita tappioita, ja kertoi näköhavainnoista, joiden mukaan vihollinen olisi onnistunut torjumaan titaanien vastaiskun. Olemme jo vahvistaneet ainakin neljän keskiraskaan titaanin tuhoutuneen täysin.” Kuvernöörin sormi pysähtyi äkisti jonnekin Omega-sektorin vaiheille.
”Komissaari Glaucus, pitääkö tämä paikkansa?” Koppalakkipäinen laiha mies terästäytyi, veti syvään henkeä ja nyökkäsi sanomatta sanaakaan. Miehen pölynpeittämien kasvojen ilme kertoi enemmän kuin mikään sana voisi kertoa. Kuvernööri sihahti hampaidensa välistä jonkin kirouksen, tuijotti vihainen ilme kasvoillaan kartan kohtaa jossa näkyi peukalonkynnen kokoinen sininen läntti ja suuri harmaasävyinen ilmakuva teollisuuskaupunginosasta, jonka itäpuolella avautui Weimarin Satamana tunnettu ilmasatama. Kuvernöörin käsi singahti kartan reunalle ripustettuun pussiin ja veti sieltä esiin paksun tussin, irrotti korkin ja alkoi piirtää kartan ylle ripustetulle, lähes näkymättömän ohuelle kalvolle. Ensin kartalle muodostuivat eri sektoreiden ääriviivat yksinkertaistetussa muodossa, sitten ruutuja jotka esittivät joukko-osastojen sijoitteluja sektoreiden sisällä, lopulta punaisia rasteja, jotka edustivat niitä kuuttatoista kohtaa, joissa vihollinen oli laskeutunut planeetalle. Pian kuvernööri oli ylitseviivannut lähes puolet puolustusjoukkoja kuvastavista neliöistä.
”Te seisotte siis siinä, kertomassa minulle, että tämä tilanne, jonka nyt näemme edessämme, ja joka kuvasti tilannetta neljäkymmentäviisi minuuttia hyökkäyksen alun jälkeen…” Kuin vimmattu, punainen tussi alkoi vedellä paksuja viivoja suurten alueiden ylitse, pyyhkien alleen kokonaisia sektoreita, tehdaskomplekseja ja asuinalueita.
”…on muuttunut alle puolessa tunnissa täksi Keisarin pieremäksi sekamelskaksi, äläkä sinä Glaucus edes aloita nyt, jota ei kykene pelastamaan edes Marsin titaanien taisteluosasto, tukenaan melkein kolmesataa Astartesia ja kuusi miljoonaa kaartilaista!? Sitäkö te seisotte siinä minulle kertomassa!? Mitä!?” Kaikujen vaiettua huoneeseen laskeutui kuolettava hiljaisuus, jonka rikkoi vain kaukaisuudesta kantautuva tykkien jyly. Upseerit katsahtelivat vaivihkaa toisiaan, kuin uskaltamatta sanoa sanaakaan, peläten mitä edessä olisi. Tovereidensa kauhistukseksi, Kapteeni Rain suoristautui jälleen ja asteli Kuvernöörin vierelle katsomaan karttaa lähemmin. Lyhyen tarkistuksen jälkeen hän veti takkinsa rintataskusta pienen kynän, jolla hän alkoi tehdä omia merkintöjään kuvernöörin tuherrusten päälle.
”Täälä, täällä ja täällä on yhä joukkoja, jotka ovat yhteydessä päämajaan. Vaikka nämä osastojen jäänteet eivät kykenekään tehokkaaseen vastarintaan, he toimivat tarkkailijoinamme ainakin kunnes vihollinen onnistuu vaientamaan VOX-linkkitornit Quanta-sektorissa. Lisäksi viimeisimpien tietojen mukaan Astartesin kiertoratajoukot ovat onnistuneet kokoamaan ainakin yhden tehokkaan taisteluosaston, joka tykistön tukemana ja sopivan yllätysmomentin kera saattaisi onnistua iskemään huomattavan loven vihollisen hyökkäyskärkeen joko täällä tai täällä…” Kartalle ilmestyi nopeasti kaksi vihreää kolmiota, yksi hieman Quanta-sektorin itärajalle, toinen taas Kappa-sektorin keskiosaan.
”Lisäksi ainakin kaksi panssaridivisioonaa ja yksi kenttätykistö-osasto ovat saapumassa taisteluun läntiseltä sektorilta, jotka säästyivät pahimmilta vihollispommituksilta. Jos onnistumme lähettämään avunpyynnön aurinkokunnan ulkopuolelle, saattaisimme saada vahvistuksia jo neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa, olettaen että avaruussektoripartiot ovat tapansa mukaan aikatauluaan edellä. Muussa tapauksessa avun saanti saattaa kestää yli viikon, jolloin linjamme ovat vaarassa murentua lopullisesti. Jos pelaamme korttimme oikein, ja saamme tukea ajoissa, uskon mahdollisuuksiimme selvitä tästä hyväksyttävillä tappioilla.” Kapteeri Rain vetäytyi kartan ääreltä takaisin pöydän toiselle puolelle, jossa muut upseerit odottivat kauhusta kankeina räjähdystä jota ei tullutkaan. Kuvernööri katseli pää hieman kallellaan kartalle syntyneitä kuvioita, mutisten kirouksia huokausten välissä. Lopulta hän kääntyi katsomaan upseereitaan, väsymyksen uurteet syvinä harmaiden hiusten kehystämällä otsallaan.
”Saammeko hätäviestin ajoissa liikkeelle, kapteeni?”
”Herra kuvernööri, se riippuu siitä, pääseekö joku tässä huoneessa olijoista Quanta-sektoriin seuraavan tunnin kuluessa. Intergalaktinen lähetys vaatii geenitunnistuksen korkeimman turvallisuusluokituksen upseerilta, ja tämän huoneen ulkopuolella ei Kenraali Quartermainin kuoleman jälkeen ole tiettävästi ketään jolla moiset valtuudet olisi.” Levottomat katseet kiersivät ympäri huonetta. Yksi vanhemmista kapteeneista pyyhkäisi otsaltaan hikeä pieneen valkeaan nenäliinaansa. Kapteeni Rain tunsi planeetan kuvernöörin hyvin ja tiesi mitä tämän pään sisällä tapahtui juuri nyt. Mies oli tuntenut kaiken toivon katoavan, mutta tajusi nyt saaneensa vielä yhden mahdollisuuden pelastaa kotimaailmansa, tai ainakin kasvonsa kuolemattoman Keisarin edessä. Pian joku näistä upseereista, kenties useampia, määrättäisiin itsemurhatehtävään, jonka onnistumisesta saattaisi riippua koko planeetan kohtalo.
”Kapteeri Rain, Komissaari Glaucus, teillä on kymmenen minuuttia aikaa valmistautua ja olla lähtövalmiina. Määrään teille kuljetuskoneen ja hävittäjäsaattueen. Tässä oli kaikki, poistukaa!” Kuvernöörin repäistessä läpikuultavan kalvon kartan päältä lattialle, kapteeni Rain ja komissaari Glaucus nielaisivat syvään, samalla kun muut upseerit kääntyivät kannoillaan ja päästivät kollektiivisen helpotuksen huokauksen. Kuin kone, Rain kääntyi myös kohti ovea, nähden sivusilmällä kohtalontoverinsa, Glaucuksen, tekevän samoin.

Kapteeni Rain painoi rintansa ylitse vedettyyn lipasvyöhön lippaan toisensa jälkeen. Hänen lonkalleen kiinnitetyssä kotelossa lepäsi erikoisvalmisteinen helvetinpistooli jonka piippuun oli kiinnitetty hänen konepapistossa palvelevan veljensä lahjoittama sädevahvistin, jonka avulla aseella pystyisi läpäisemään standardin taisteluliivin sadastaviidestäkymmenestä metristä vaivatta. Lipasvyön alla Rainilla oli upseerin oliivinvihreä univormu, jonka kankaaseen oli ommeltu useita ruskean kankaan kaistaleita. Rain oli alokasajoiltaan asti arvostanut ajatusta maastoon sulautumisesta, vaikka moinen olikin aliarvostettua upseeristossa. Vasemman jalan saappaan varteen oli kiinnitetty kotelo kahdeksantuumaiselle tikarille.
”Oikein hyvä, kapteeni! Näytätte ehdalta sotilaalta!” Komissaari Glaucus seisoi jo laskeutumistasanteen reunalla, korkea koppalakki päälaella törröttäen, käsivarret ristittynä asetakin kullattujen solkien päällä. Rain kohautti olkiaan, työntäen vielä viimeisen käsiinsä jääneen lippaan lipastaskuun samalla kun käveli viimeiset askeleet komissaarin vierelle.
”Komissaari, oletteko valmis kuolemaan?” Rain esitti kysymyksen kuin olisi kysynyt toverinsa lempiruokaa.
”Esittääkö herra Kapteeni epäilyksiä tehtävämme mielekkyydestä? Pitäisikö minun asettaa teidät edesvastuuseen tehtävän onnistumisen vaarantavasta asenteesta ennen kuin olemme päässeet edes matkaan?” Komissaari naputteli kynnellään oman pistoolinsa, standardimallisen laserpistoolin, karua metallikahvaa. Rain katsahti komissaaria, kohautti olkiaan välinpitämättömästi ja käänsi katseensa mustien pilvien peittämälle taivaalle, jossa kolme saattohävittäjää leijaili laskeutumisalustan ylitse hiljaisella vauhdilla samalla kun kuljetusalus laskeutui hitaasti kohti alhaalla odottavia miehiä.
”Jos tästä selviämme, on Keisarin itsensä puututtava tämän tehtävän kulkuun. Oletteko itse valmis luottamaan henkenne sen mahdollisuuden varaan!?” Kenties komissaari ei koskaan kuullut laskeutumisaluksen moottorin pauhuun sekoittuneita sanoja, kenties juuri nuo sanat saivat tämän myöhemmin kääntämään suuntansa. Laskeutumisaluksen koskettaessa teräslaattaa joka toimi laskeutumisalustana, komissaari kiskaisi lakin päästään ja painoi katseensa, eikä edes kapteeni Rain tiennyt varmaksi mitä tämän päässä liikkui tuona hetkenä.

[WHAM]

Olen saanut ymmärtää, että sotavasaran tarina-alueen taso olisi laskenut.
Tännehän täytyy siis saada lisää yritystä! Taas yksi lyhyt pätkä, mutta älkää huoliko, olen suunnitellut kirjoittavani tämän lyhyen tarinan loppuun viikonloppuna! Jos siis maistuu: Bon apetit!

* * * * * - - - - - * * * * * - - - - - * * * * *

Rain istui pimeydessä. Hänen silmiensä edessä oli ikkuna, jonka toisella puolella kaikki tuntui liikkuvan vasemmalta oikealle hyvin nopeasti.
”Keisarin tähden, irroittakaa tämä kapistus minusta!”
Synkät pilvet ja kaukainen taivaanranta olivat muuttuneet surrealistisen lähellä liikkuviksi rakennusten seiniksi, jotka vilisivät näkyviin ja pois näkyvistä nopeammin kuin katsoja ehti niitä alitajuntaisesti laskea.
”Se ei suostu oikaisemaan!”
”Näetkö niitä? Missä!?”
”Varo! Väistä!”
Rakennukset loppuivat, näkyviin tuli taas mustien pilvien ja savun peittämä taivas, samalla kun maailma tuntui kallistuvat yhdeksänkymmenen asteen kulmaan. Taivasta halkoivat sadat ja taas sadat valojuovat. Tumma silhuetti kiiti keskelle näkökenttää, vain räjähtääkseen olemattomiin sekunnin sadasosia näkyviin tulonsa jälkeen. Rain sulki silmänsä vain nähdäkseen kirkkaan räjähdyksen heijastuvat pimeyden keskeltä verkkokalvoilleen.
”Siinä meni viimeinen!”
”Se tippuu! Se tippuu! Varo-!”
Maailma pysähtyi, mutta Rain tunsi kehonsa jatkavan matkaa. Turvavaljaan puristivat sivuittaisliikkeeseen yrittävää ruumista ensin voimakkaasti, napsahtaen sitten äänekkäästi pamahtaen poikki. Alitajunta ehti kertoa, että edessä olisi metallinen seinä ja nopea kuolema.

Rain tunsi maailman ympärillään muuttuvan paksuksi, hukuttavaksi massaksi, jossa vallitsi lähes täydellinen hiljaisuus. Hän kuuli ääniä, mutta tuntui kuin ne olisivat tulleet jostain kaukaa, kuin kokonaan toisesta maailmasta. Liikkuminen oli vaikeaa, kuin itse ilma olisi muuttunut hyytelöksi jonka lävitse edes käden heilauttaminen tuntui suunnattomalta ponnistukselta. Rain yritti vetää henkeä, mutta ei voinut. Jokin oli tarttunut häntä kaulasta ja kiskoi häntä kohti tuntematonta.
”…okaa paarit!”
”Ei ole, millä se nyt siirretään?”
”Antakaa minulle, kannan hänet.”
Rain veti syvään ja nopeasti henkeä samalla hetkellä kun hänen päänsä nousi veden pinnalle. Jokin vihreä ja metallinen tarttui hänen käsivarsiensa ympärillä yhä heiluvista turvavaljaiden riekaleista, nostaen hänet ilmaan. Hädissään kapteeni heilautti kätensä, koettaen kopeloida pistoolia lonkkakotelostaan, puolustautuakseen tätä outoa hyökkäystä vastaan, mutta ennen kuin hän ehti edes koskettaa aseen kahvaa, maailma tuntui jälleen heilahtavan päälaelleen. Vasta nyt Rain tajusi avata silmänsä. Hän näki lyhyen matkan päässä savuavan kuljetussukkulan jäännökset, jotka olivat vääntyneet ja haljenneet kahtia maahansyöksyssä. Alus oli ilmeisesti pysähtynyt jonkinlaisen pienen vedellä täyttyneen kraatterin reunalle ja Rain oli syöksynyt ulos rungon haljenneesta osasta. Nyt hän oli vatsallaan, kädet ja jalat tyhjän päällä roikkuen, jonkinlaisen heiluvan vihreän kuperan levyn päällä. Rain katsoi alas, nähden kahden vihreän metallisaappaan tarpovan märässä mudassa. Alkaessaan yskiä ja oksentaa vettä, Rain tiesi mikä häntä kantoi: Astartes.

”Paljonko tästä on matkaa Quanta-sektoriin, sotamies?”
”En tiedä, herra Komissaari. Kuuluin mekanisoituun jalkaväkeen ja kuskimme ajoi harhaan. En minä edes tiedä missä olen!”
”Etsi tänne joku joka tietää! Marsmars!”
Rain tunnisti terävän äänen heti sen kuullessaan.
”Voin kävellä jo! Laske alas!”
Kapteenin pyyntöön vastattiin tehokkaasti: hän mätkähti polvilleen mutaan, kolhaisten päänsä johonkin, jonka hän arveli olevan metallihaarniskan polvilevy. Rain harkitsi terävää kommenttia upseerien kohelusta, muistaen sitten, ettei Astartes:lla ole huumorintajua nimeksikään. Kapteeni kääntyi ympäri ja tarkasti ympäristönsä. Suuressa räjähdyskuopassa, joka oli sopivasti kahden sortuneen rakennuksen väliin jäävällä kujalla piilossa uteliailta katseilta, oli sekalainen joukko siviilejä, sotilaita ja jotain siltä väliltä. Komissaari Glaucus, täysin mudassa ryvettyneenä ja koppalakkinsa menettäneenä, karjui komentoja ja vaatimuksia lähelleen eksyville sotilaille. Kuopan reunoilla, katseet kaukaisuuteen kohdistettuina ja aseet valmiina, seisoivat Astarteet. Vasta nähdessään nuo hahmot, Rain todella tajusi tulleensa keskelle sotatannerta. Jokaisen Astarteen tummanvihreä ja kullalla koristeltu voimahaarniska oli likainen ja kolhuilla. Yksi oli menettänyt kypäränsä ja osan rintapanssariaan jonkin uskomattoman osuman voimasta, mutta seisoi silti vartiossa kasvot veristen juovien peitossa, kuin ei olisi huomannutkaan saamiaan osumia.
”Rain! Kapteeni Feller! Täällä!”
Glaucus oli havainnut kohtalotoverinsa ja viittoi tätä kuumeisesti siirtymään lähemmäs. Kapteeni Rain kohautti olkiaan ja alkoi kävellä hitaasti kohti komissaaria ja tämä ympäröivää ihmisrykelmää.
”Kapteeni Feller! Olen juuri määrännyt nämä sotilaat saattamaan meitä matkamme päähän. Meillä on vain vajaan kilometrin matka Quanta sektorin rajalle, ja siitä alle kaksi kilometriä viestintä-asemalle. Uskon, että saatamme selvitä tehtävästä ilman enempää viholliskontaktia. Mitä sanotte?” Glaucus ojensi Rainille kolhiintunutta karttapaneelia, jonka vihreänä hohtavassa karttakuvassa erottui selvästi valkoinen nuoli, joka johti miesten oletetusta nykyisestä asemasta Quanta-sektorin viestinetäasemalle.
”Väliin jää puolen kilometrin mittainen aukea, jonka ylityksen ajan olemme suojattomia. Lisäksi, jos vihollinen on ehtinyt lähellekään viestintä-asemia, saavumme suunnasta josta vihollisen on helppo havaita meidät. Tämä reitti on parempi.” Rain piirsi sormellaan kaarevan viivan, joka kiersi aukean alueen, mutta pidensi matkaa yli puolellatoista kilometrillä. Glaucus pudisti päätään.
”Herra kapteeni unohtaa tiukan aikarajan joka tehtävällemme on asetettu. Jos kierrämme vaaranpaikat nyt, avunpyyntömme ei koskaan pääse ajoissa perille. Ehdotan, että otamme riskin.” Hiljaisuus kesti tasan sekunnin, jona aikana Rain tarkkaili komissaarin katsetta tarkkaavaisena. Lopulta Rain nyökkäsi vakavana. Glaucus sammutti karttapaneelin ja ojensi sen lähellään seisovalle VOX-operaattorille.
”Jaloillenne, sotilaat! Me lähdemme nyt!”

[Nazgúl]

Olen saanut ymmärtää, että sotavasaran tarina-alueen taso olisi laskenut. Tännehän täytyy siis saada lisää yritystä!

Oikein! Teksti on jatkuvasti hyvää, mutta nyt pätkässä seurattiin vain kahden sankarimme toimintaa, enää ei ole kuin tuo yksi tarinankatselukulma (vaimikäseon). On myös hienoa että tarina saadaan tod.näk. loppuun, kun yli puolet Sotun tarinoista vain jäävät loppua vaille kesken...

[Rebs]

Tekisit nyt edes finlandiansin loppuun :) luin sen taas kerran uudestaan ja olet tehnyt todella ilkeästi kun olet jättänyt sen paikoilleen puoleksi vuodeksi, shuu shuu LISÄÄ sitä! Ei huono tämäkään tosin :D

[WHAM]

Tekisit nyt edes finlandiansin loppuun :) luin sen taas kerran uudestaan ja olet tehnyt todella ilkeästi kun olet jättänyt sen paikoilleen puoleksi vuodeksi, shuu shuu LISÄÄ sitä! Ei huono tämäkään tosin :D

Mukava kuulla, että joku muistaa ja kaipaa sitäkin turinaa. Joskus olisi sekin tarkoitus viedä päätökseen...
Muut projektit vaan meinaavat syödä liikaa aikaa. =)

[WHAM]

PHAH! Piti saada tämä valmiiksi, mutta ei tullut hyvä. Yritän uudelleen heti kun ehdin.

[Andy the great]

Kyllä oli nannaa koko tarina, lisää vaan tulemaaan tällaisia helmiä näkee täällä melko harvoin. Juttuakin tulee aika nopeasti, hyvä, itselläni kestää aina tulkuttoman kauan ennen kuin saa lisää kirjoitettua Ja tosiaan millois ois finladiaan jatkoa tulossa? Oli nimittäin eka tarina, jonka luin täällä ja se jopa antoi inspistä oman roskan rustaamiseen:)

[Drakojan]

This... World... Is... Keksi sille joka täydentää lauseen.

Loistavaa, WHAMin tarinoita en ole ennen lukenutkaan, pitäisikö lukaista Finlandians -mikä onkaan? Koska jos yhtää hyvää kuin tämä niin mielelläni.

[Ilkeapikkuperkele]

Mie tykkään kovasti. Lissee huutais savolaiset ! Mut asiaan.

Ihan huikeaa tuo sinun tarinan kerronta. Fiilis on sopivan "nelkytkoota" ja hahmot jollain tapaa uskottavia.

Tottakai on ymmärrettävää, että kun kirjoittaa 40k:sta niin nuo esineiden ja aseiden nimet hiukan särähtää korvaan. Boltterin ja Raskaan Boltterin kyllä viel mieltää aseiksi, mut toi helvetinpistooli herättää jo tahantonta hilpeyttä... Varsinkin tälläiselle fabanistille. Itse kääntyisin käyttämään yleisnimikkeitä varsinkin näiden aseiden kohdalla. "Hänen lonkalleen kiinnitetyssä kotelossa lepäsi erikoisvalmisteinen pistooli jonka..." EI särähdä minun korvaan niin paljoa.

Pitkälti yllämainittu on mielipide asia. Joku toinen varmasti sanoisi, että näin kerronta on tarkenpaa ja 'kytkoon pelaaja kyllä tajuaa, mikä helvetinpistooli on ja hehän tässä ovat kohdeyleisö.

Mut tää ja sun finlandians on molemmat kyl herättää aina mielenkiinnon aloittaa se 40K kaartiarmeija :)

[Nazgúl]

Kyllä hevletinpistooli minustakin kuulostaa oudolta, mutta jos sen pitäisi juuri Hellpistol olla selvästi lukijalle, niin helvetinpistooli olkoonkin. Toki esim. "Storm Troopereiden käyttämä suurta voimalatausta käyttävä pistooli" olisi vaihtoehto, mutta sitten kysytään stormarin suomennosta. Myrskyjoukot? Mutta tarinahan jatkuu vielä, eikö?

[WHAM]

Kyllä hevletinpistooli minustakin kuulostaa oudolta, mutta jos sen pitäisi juuri Hellpistol olla selvästi lukijalle, niin helvetinpistooli olkoonkin. Toki esim. "Storm Troopereiden käyttämä suurta voimalatausta käyttävä pistooli" olisi vaihtoehto, mutta sitten kysytään stormarin suomennosta. Myrskyjoukot? Mutta tarinahan jatkuu vielä, eikö?

Stormtroopershan kääntyy tässä WHAM / 40k / WHAM käännöskoneessa joko "Iskuosasto", geneerisesti "Erikoisjoukot" tai Finlandian tapauksessa "RATO" (Raskaasti Aseistettu Taktinen Osasto, voi noita RATtOpoikia...)

Käännöksissä pyrin tekemään aina ensisijaisesti uskottavia käännöksiä. Laspistol = laserpistooli (laspistooli ei sovi suomalaisen suuhun), ja hellpistol = helvetinpistooli. Pääasiahan tuolla helvetinpistoolin nimityksellä on erottaa se esimerkiksi juuri kaartin laajalti käyttämästä laserpistoolista tehokkaampana varianttina. Se, tajuaako 40k fanaatikko yhdistää käännökset oikeisiin yksiköihin on toissijaista. Pääasia on, että minulla on hauskaa tarinaa kirjoitettaessa, eli lukijalla on kivaa tarinaa lukiessa.


EDIT: *lukee omaa tekstiään* ***** mitä "pallo on pyöreä" tason latteutta. Sori!

[WHAM]

- - -

[Jodi91]

This... World... Is... Keksi sille joka täydentää lauseen.

Loistavaa, WHAMin tarinoita en ole ennen lukenutkaan, pitäisikö lukaista Finlandians -mikä onkaan? Koska jos yhtää hyvää kuin tämä niin mielelläni.

... Murder.

Ja ehdottomasti kannattaa lukea Finlandian tarina, aivan loistavaa matskua!

Ja tuohon esineiden nimien käännöksiin kannatan seuraavaa lähestymistapaa: Kiertäkää ne. Jos ei millään keksi jollekkin vempeleelle fiksun kuuloista nimeä, keksikää jokin tapa kuvata sitä muuten. Esim. Hellpistolin tapauksessa erikoisjoukkojen pistooliksi tai vaikkapa vain erikoisvalmisteiseksi laserpistooliksi sitä voisi kutsua. Ensisijaista ei välttämättä ole se, osataanko se suoraan yhdistää hellpistoliin, mutta jos tarkoitus on erottaa se siitä tavallisesta lasertuikuttimesta.

[laurentius]

Siitä on aikaa kun viimeksi olen WHAMia lukenut tai ylipäätäänsä jaksanut itseäni tänne raahata. Pakko sanoa että kyllä se on parantunut sitten viime kerran (ainakin mitä muistan).
Jatkoa odotellen

[Nazgúl]

Nyt sain luettua kaksi ekaa sivua Finlandiansista. Kun sitä vanhaa topiccia en kehtaa nostaa ylistän tarinaa täällä (ylistän, no...) Mutta mahtava tarina se on, joskin liian pitkä tietokoneen ruudulta luettavaksi. Nyt kun on silmät kipeänä eikä pysty kolmatta sivua alkaa lukemaan :|