Sivu 1/2
Kroot city
Lähetetty: La 29.08.2009 16:38
Kirjoittaja Tazidan
Olisi suunnitelmissa alottaa Planetstrike ja itse pelaan Krooteilla niin pitkän tuumailun jälkeen päädyin siihen tulokseen, että vaikka Krootit kiertelevät yleensä nopeasti ympäriinsä ja pystyttävät vain pieniä leirejä, niin kuitenkin jossain voisi olla Endor-tapaisia korkeita & isoja puita, minne Krootit ovat asettautuneet ja rakentaneet "kaupungin" (jos sitä nyt voi kaupungiksi sanoa)
Ajattelin tehdä polystyreenistä n. 5-10cm paksuja runkoja ja "katkaista" puun, koska a) sen lehvistön tekemisessä on liian paljon hommaa ja b) ukkojen liikuttelu olisi vaikeaa
Tasanteet voisi tehdä simppelisti pahvista tai 5mm foamista ja detaljiksi lisätä pari luurankoa ja lihanpalaa. Kroottien majojen suunnittelu ovat viellä hieman vaiheessa, mutta käytän kai telttoja, semmoisia "pusseja", jotka roikkuvat oksista ja (Kroot kodexin mukaan) kaiverran onkaloita ihan runkoihin. Piirsin tästä koko systeemistä jonkinmoisen luonnoksen, jonka voin myöhemmin sitten laittaa tänne. (Piirsin sen A3 paperille, mutta meidän skanneri on kokoa A4...)'
Elikkäs kysymys kuuluu: Mitä mieltä olette? (Tämä homma siis EI ole valmis (vielä). Se muhii vielä takaraivossani. :DD)
Re: Isoja puita
Lähetetty: La 29.08.2009 17:02
Kirjoittaja Hanska
Mahtava idea!
Re: Isoja puita
Lähetetty: La 29.08.2009 20:31
Kirjoittaja Barnabas
Hyvä idea, laitathan sitten kuvia tännekkin?
Btw, tarkoitit vissiin Jedin paluuta, etkä Imperiumin vastaiskua.
Re: Isoja puita
Lähetetty: La 29.08.2009 22:38
Kirjoittaja Ilfierno
Hieno idea tosiaan, haluan nähdä nämä valmiina.
Nuista puista sen verran, että miten meinasit katkaista? Itse mietin, että se olisi melko radikaalia katkaista suoraan keskeltä se. Mitä jos katkaiset sen, mutta liität kaksi osaa jollain saranan tyylisellä mekanismilla? Tuolloin voin avata sen kun tarvii ja sulkea sen. Itse näen tämän hienona ideana, kun kuvittelen, että isken puun kiinni ja sieltä jossain reiäsä kroottia näkyy :p
Mutta muhinoi ajatusta päässäs ja kerro toki mitä meinaat. :)
Re: Isoja puita
Lähetetty: Su 30.08.2009 10:04
Kirjoittaja Nummi
Eijei! Se idea pitää saada äkkiä sieltä päästä ulos ja toteutukseen! Haluan nähdä! "Äitii!"
Myöskin idea saattaa jämähtää jos sen jättää liiaksi aikaa hautomaan.
Want pictures Plz!
Re: Isoja puita
Lähetetty: Su 30.08.2009 19:12
Kirjoittaja Tazidan
juu-u kyllä tämä idea varmasti toteutuu, kun tällä hetkellä terrain-saldo on 1 teltta ja 1 nuotio. -.-
Sillä katkaisulla meinasin sitä että puun rungot olisi tarpeeksi korkeita, että niihin ne tasanteet mahtuu. Jotakin siellä 22 tuuman paikkeilla. Siis siksi, ettei tarvitse modeleita liikutella millään kättä pidemmällä. Puu kuvitteellisesti jatkuu ylöspäin, mutta ihan peliperformanssia ajatellen pistäisin ne poikki.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Su 30.08.2009 20:01
Kirjoittaja Tazidan
Drumavatic´ kirjoitti:Eijei! Se idea pitää saada äkkiä sieltä päästä ulos ja toteutukseen! Haluan nähdä! "Äitii!"
Myöskin idea saattaa jämähtää jos sen jättää liiaksi aikaa hautomaan.
Want pictures Plz!
Ihan rauhassa vaan kyllä mää tän teen :)
Re: Isoja puita
Lähetetty: Su 30.08.2009 21:27
Kirjoittaja Tazidan
Tässä tämä illustraatio nyt on. Siinä näkyy siis Endor-tyyliin rakennettuja tasanteita puiden ympärille.
1. puussa on tämmöisiä jänniä majoja, joiden designin itse kehitin japanilaisista riisipalloista :D. Ne siis roikkuvat oksista, lattia on tasainen ja oviaukko tuli Kroot-teltoista.
2. puuhun piirsin kuvaa tästä onkalosta, jonka krootit ovat vaikkapa materiaalinputteessa kaivertaneet Evisceratorilla.
Viimeisessä puussa roikkuu teko-oksista lihanpaloja, kalaa ja ihmispäitä, jos nälkä yllättää yöllä. =) (Vaikkakin Krootit totta puhuen pitävät enemmän raa'asta ja tuoreesta lihasta eikä puussa roikuttelu tee sitä yhtään paremmaksi.)
----------------------------------
Sitten voisin tässä samalla kysyä puumateriaali-ideoita. Tällä hetkellä suunnitelmana on polystyreeni ja pahviputki+alumiinifolio. Foliosta saa mukavasti ja nopeasti puunkuoren rypistelemällä, mutta pahviputkeen ei voi kaivertaa minkäänlaisia koloja. Ainahan kuitenkin voi tehdä styreenistä juuri sen kaiverrattavan osan...
Niin että onko kenelläkään mitään muita ideoita puiksi? (ja siis otsikon mukaan isoja puita tässä rakennellaan.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 00:47
Kirjoittaja Joonatin
Kaipa se foami on käytännöllisimpiä aineita tuohon hommaan. Pahviputkista tulee helposti typerän näköisiä kun ovat melkolailla suoria ja se pinnan tekstuurikin on mitä on. Foliosta voisi kuvitella tulevan ihan nättiä pintaa, mutta luulisin että se ei maalattuna todennäköisesti kestä käsittelyä pätkän vertaa vaan maali lohkeilisi iloisesti pelipöydälle aina kun puu liikahtaa.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 08:19
Kirjoittaja Vesihiisi
Hauska idea. Mietin sopisiko joihinkin kohtiin tasanteita jonkinlaiset kaiteen tapaiset? Saattaisi lisätä monipuolisuutta, jos tuollaisella vaikka pelaisi jotain Skirmish mättöä, jossa pahat Imperialistit tulisivat ryöstämään ja tuhoamaan Kroottiasumuksia, niin olisi jotain minkä takana kyykkiä. Tai ehkä jonkinlaisia oksista tehtyjä barrikaadeja? Saattaa toki olla hankala tai jopa huonokin idea.
Yksi vaihtoehto puun pintaan voisi hyvinkin olla Green Stuffin käyttö valmiin putken päälle. Maelstrom Gamesista tuota irtoaa aika halvalla, ja jos ei ulkomailta halua tilata niin Taistelutarvike myy myös hyvään hintaan. Toki joitakin halvempia massoja voisi hyvin käyttää myös.
Tulee hauskasti mieleen Thief 2 kenttä, jossa on isoissa puissa asuvia puhallusputkia käyttäviä apinamiehiä, jotka mutisevat omiaan. Vaikka sinänsä aika erilaisesta aiheesta onkin kysymys.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 09:59
Kirjoittaja Tazidan
Juu ajattelin itsekkin näitä kaiteita ja barricaadeja. Mutta teen tämän kentän tarkoituksena olla realistinen. Kroottien aika menee metsästykseen ja selviytymiseen, eikä kaikenmaailman turhuuksiin ole aikaa (esim. patsaisiin)
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 10:54
Kirjoittaja Hanska
Tazidan kirjoitti:eikä kaikenmaailman turhuuksiin ole aikaa (esim. patsaisiin)
Kyllä joka kroottikylässä nyt aina yksi toteemi pitää olla.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 11:34
Kirjoittaja Tazidan
Hanska kirjoitti:Kyllä joka kroottikylässä nyt aina yksi toteemi pitää olla.
Njoo. Jos jostakin Anghkor Prokin saisi... niin sen maalaisi vaan codex greyllä.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 19:55
Kirjoittaja P. Ruuhijärvi
Juu ihan kiinnostavalta idealta näyttää.
Suurin ongelma lienee juuri tuo puitten materiaali; SuomiVaahtohan tähän sopisi muokattavuudeltaan parhaiten, mutta mokomasta on vaikea tehdä puumaisia levymuodonsa ansiosta, jollei rungon leveydestä tingitä.
Keksinet varmaan erikoissääntöjä näitä varten. Itse ainakin olisin otettu, kun valtava Kroottilauma hyppelehtii nuista tasanteista tuplaykkösiin kuollen.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 20:32
Kirjoittaja Tazidan
No ainakin tähän kenttään saa jotenkin ängettyä sen Fieldcraft-säännön. Ja jos vääntäisi Stalkereiden Ambush-sääntöä sellaiseksi, että ne hyppää puista Deep Strikella ja suoraan assaulttiin. :)
Olisin Hot wire cutteria vaille valmis aloittamaan ensimmäistä puuta MUTTA se sattuu olemaan sitten lainassa. :(
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ma 31.08.2009 20:39
Kirjoittaja Tazidan
Joonatin kirjoitti:Pahviputkista tulee helposti typerän näköisiä kun ovat melkolailla suoria ja se pinnan tekstuurikin on mitä on. Foliosta voisi kuvitella tulevan ihan nättiä pintaa, mutta luulisin että se ei maalattuna todennäköisesti kestä käsittelyä pätkän vertaa vaan maali lohkeilisi iloisesti pelipöydälle aina kun puu liikahtaa.
Kokeilin tuota pahviputkisysteemiä niin ei se suoruus haittaa, kun alumiinifoliota vähän rypistelee. Sitten vaan Green Stuffia alaosaan niin siitä saa hyvät juuret ja oksat. Ja ruskea spraymaali pysyy lestissään, vaikka koko systeemiä vähän liikuttelee.
Ehkä pienimmät puut voisi tehdä tästä.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ti 01.09.2009 15:29
Kirjoittaja Ilfierno
Aaawww, mutta minä halusin ne puut sellaseksi jaettaviksi. Samallai miten mun muumitalo oli sillo aikoinaa... :(((
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ti 01.09.2009 22:00
Kirjoittaja Tazidan
Ilfierno kirjoitti:Aaawww, mutta minä halusin ne puut sellaseksi jaettaviksi.
Kerroppas vähän enemmän tosta. Kun totta puhuen en oikein tajunnut.
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ti 01.09.2009 22:29
Kirjoittaja Nummi
Tazidan kirjoitti:Ilfierno kirjoitti:Aaawww, mutta minä halusin ne puut sellaseksi jaettaviksi.
Kerroppas vähän enemmän tosta. Kun totta puhuen en oikein tajunnut.
Niin että sen voi avata keskeltä ja katsoa sisään. Sellainen kahtiajako ovi.

Niinkuin tämä.
Meillä sattui toi olemaan niin tunnistin heti mitä tarkoitit :)
Re: Isoja puita
Lähetetty: Ke 02.09.2009 13:04
Kirjoittaja Tazidan
juu nyt tajusin. Mutta en oikein suunnitellut tuommoisia puita. Kun enintään kaiverran muutaman kolon puun runkoon ja sen sisään voi laittaa ukot ulkopuolelta (niinkuin tuossa luonnoksessani) jos niitä alkaa kesken pelin availemaan niin ei siitä tule kuin ruumiita.