Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Viime kesänä Ropeconissa pidettiin ensimmäistä kertaa masiinan ja hordesin Mestarien turnaus, jossa kohtasivat vuoden neljä turnausvoittajaa ratkoen epävirallisen Suomen mestarin. Viime vuoden karsintakisat olivat Espoossa, Tampereella, Turussa ja bonuksena vielä conissa edellisenä päivänä. Idea kuitenkin syntyi vasta kesken vuoden, joten parin turneen mestarille täytyi antaa lippu jälkikäteen. Nyt voimme kuitenkin olla ajoissa liikkeellä ja päättää karsintakisat etukäteen!
Kysymys kuuluukin, järjestetäänkö Suomessa WM/H-turnauksia alkavan vuoden aikana? Mikäli kyllä, niin turneella on erinomaiset mahdollisuudet saada samalla karsintaturnauksen arvo. Toiveissa olisi luonnollisesti, että turnauksia olisi mahdollisimman monipuolisesti ympäri maata.
Itse voin luvata järjestää ainakin yhden turnauksen Helsingissä. Tosin koska Ropeconissa joka tapauksessa tulee olemaan viimeinen karsintaturnaus, ei Helsingin turneen ole pakko saada karsintakisan arvoa. Katsotaan siis muut mahdolliset vaihtoehdot ensin.
Mikäli siis voisit järjestää turnauksen ensi vuoden tammi-heinäkuussa (mieluiten tammi-kesäkuussa koska Ropecon on heinäkuussa), hihkaise täällä. Myös alustava ajankohta vaikka parin kuukauden tarkkuudella olisi plussaa!

Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.

Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Traconiin olisi tarkoitus järjestää jonkinlaista tapahtumaa, jäänee vielä nähtäväksi että onko se sitten Risto.Salosen järjestämä vai ihan Pressgangerien järjestämä/tukema, koska esim. Mk2 Steamroller-säännöstötkin lienevät jo tuohon aikaan ulkona. Tracon siis järjestetään 3-4.7. Tampereella, ja Ropecon vasta 25-27.7. eli aikaa on hyvin. Pitääpä tunnustella Traconin hallituslaisilta että minkä verran siellä loppujen lopuksi on tiloja figuilijoille...
Give a warjack coal and you warm him for a day. Give a warjack an axe, and you warm him for his whole life... with coal ripped from the cold dead boilers of his enemies.
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Kiinnostaako ihmisiä lähteä Turkuun turnaukseen? Sinänsä voitaisiin ihan hyvin järkätä joskus keväällä turnaus, mutta ei hirveästi motivoi viime turnauksen osallistujamäärällä (6).
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Pl. sairastuminen yms tässä olisi ainakin yksi halukas. Figuja ny ei muuten pääse tarpeeksi ulkoiluttamaan ;-) On niitä kiva maalata mutta pelatakkin haluaisi :)TheEmu kirjoitti:Kiinnostaako ihmisiä lähteä Turkuun turnaukseen? Sinänsä voitaisiin ihan hyvin järkätä joskus keväällä turnaus, mutta ei hirveästi motivoi viime turnauksen osallistujamäärällä (6).
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Toki muakin turnaukset kiinnostaa ja toivottavasti Turussakin saataisiin ainakin yksi pidettyä. Viimeksi valitettavasti äitienpäivälle osunut ajankohta oli vähän ongelmallinen. Se tosin sanottakoon, että ihan hirveesti painoarvoa ei kannattane laittaa etukäteisille nettitiedusteluille. Taisi meidänkin viime turneeseen tulla aika pieni prosenttiosuus mukaan lupautuneista...
Mut jos tarkoitus on kävijämäärää etukäteen kartoittaa, niin voisiko sen tehdä toisessa ketjussa ja jättää tän Mestarien turneen karsintakisojen yleiseksi ketjuksi? Modeilta ei taida täällä apua ketjujen leikkelyyn saada, joten pitää pyytää tätä käyttäjiltä =)
Mut jos tarkoitus on kävijämäärää etukäteen kartoittaa, niin voisiko sen tehdä toisessa ketjussa ja jättää tän Mestarien turneen karsintakisojen yleiseksi ketjuksi? Modeilta ei taida täällä apua ketjujen leikkelyyn saada, joten pitää pyytää tätä käyttäjiltä =)
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
joo, itselläni kusi kanssa työt tuon viime turun ceissin, kun ei millään saanut vapautta vaikka sielunsakin jo oli valmis myymään.
itse olen kyllä tähän asti tykännyt jokaisesta turkusen tapauksesta, sieltä kuitenkin löytyy mainiot maastot ja hyvät tilat, ja onhan se kiva käydä ulkomailla aina pari kertaa vuodessa.

Aliquando Insanire Iucundum Est
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Helsingissä järjestetään MkII-avajaisturnee 6.-7. helmikuuta:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 11&t=90747
Jos/kun turnaukseen tulee vähintään 10 osallistujaa, turnauksen voittaja saa ensimmäisen paikan kesän 2010 Mestarien turnaukseen.
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 11&t=90747
Jos/kun turnaukseen tulee vähintään 10 osallistujaa, turnauksen voittaja saa ensimmäisen paikan kesän 2010 Mestarien turnaukseen.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Näin kesän tultua nostellaanpa tätä taasen esiin.
Tuon taannoisen Helsingin turneenhan voitti Tatu Purhonen, joten hänellä on ensimmäinen paikka tämänvuotiseen Mestarien turnaukseen. Seuraavat kaksi paikkaa ovat jaossa seuraavasti:
Ja viimeinen neljäs paikka jaetaan sitten Ropeconissa lauantaina 24.7.
Itse Mestarien turnaus käydään myös Ropeconissa, mutta sunnuntaina 25.7. Tarkka formaatti selviää myöhemmin, joten stay tuned!

Jaa, sekö täytyy viedä sitten koko Ropecon tänä vuonna kun mihinkään noista ei taida päästä :(
In the heat of the blight/
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight