Sivu 1/1
Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: Ti 01.12.2009 21:49
Kirjoittaja Celebdae
Viime kesänä Ropeconissa pidettiin ensimmäistä kertaa masiinan ja hordesin Mestarien turnaus, jossa kohtasivat vuoden neljä turnausvoittajaa ratkoen epävirallisen Suomen mestarin. Viime vuoden karsintakisat olivat Espoossa, Tampereella, Turussa ja bonuksena vielä conissa edellisenä päivänä. Idea kuitenkin syntyi vasta kesken vuoden, joten parin turneen mestarille täytyi antaa lippu jälkikäteen. Nyt voimme kuitenkin olla ajoissa liikkeellä ja päättää karsintakisat etukäteen!
Kysymys kuuluukin, järjestetäänkö Suomessa WM/H-turnauksia alkavan vuoden aikana? Mikäli kyllä, niin turneella on erinomaiset mahdollisuudet saada samalla karsintaturnauksen arvo. Toiveissa olisi luonnollisesti, että turnauksia olisi mahdollisimman monipuolisesti ympäri maata.
Itse voin luvata järjestää ainakin yhden turnauksen Helsingissä. Tosin koska Ropeconissa joka tapauksessa tulee olemaan viimeinen karsintaturnaus, ei Helsingin turneen ole pakko saada karsintakisan arvoa. Katsotaan siis muut mahdolliset vaihtoehdot ensin.
Mikäli siis voisit järjestää turnauksen ensi vuoden tammi-heinäkuussa (mieluiten tammi-kesäkuussa koska Ropecon on heinäkuussa), hihkaise täällä. Myös alustava ajankohta vaikka parin kuukauden tarkkuudella olisi plussaa!
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: Pe 11.12.2009 11:38
Kirjoittaja Pariah
Traconiin olisi tarkoitus järjestää jonkinlaista tapahtumaa, jäänee vielä nähtäväksi että onko se sitten Risto.Salosen järjestämä vai ihan Pressgangerien järjestämä/tukema, koska esim. Mk2 Steamroller-säännöstötkin lienevät jo tuohon aikaan ulkona. Tracon siis järjestetään 3-4.7. Tampereella, ja Ropecon vasta 25-27.7. eli aikaa on hyvin. Pitääpä tunnustella Traconin hallituslaisilta että minkä verran siellä loppujen lopuksi on tiloja figuilijoille...
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: La 12.12.2009 01:20
Kirjoittaja TheEmu
Kiinnostaako ihmisiä lähteä Turkuun turnaukseen? Sinänsä voitaisiin ihan hyvin järkätä joskus keväällä turnaus, mutta ei hirveästi motivoi viime turnauksen osallistujamäärällä (6).
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: La 12.12.2009 02:23
Kirjoittaja tneva82
TheEmu kirjoitti:Kiinnostaako ihmisiä lähteä Turkuun turnaukseen? Sinänsä voitaisiin ihan hyvin järkätä joskus keväällä turnaus, mutta ei hirveästi motivoi viime turnauksen osallistujamäärällä (6).
Pl. sairastuminen yms tässä olisi ainakin yksi halukas. Figuja ny ei muuten pääse tarpeeksi ulkoiluttamaan ;-) On niitä kiva maalata mutta pelatakkin haluaisi :)
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: La 12.12.2009 10:16
Kirjoittaja Celebdae
Toki muakin turnaukset kiinnostaa ja toivottavasti Turussakin saataisiin ainakin yksi pidettyä. Viimeksi valitettavasti äitienpäivälle osunut ajankohta oli vähän ongelmallinen. Se tosin sanottakoon, että ihan hirveesti painoarvoa ei kannattane laittaa etukäteisille nettitiedusteluille. Taisi meidänkin viime turneeseen tulla aika pieni prosenttiosuus mukaan lupautuneista...
Mut jos tarkoitus on kävijämäärää etukäteen kartoittaa, niin voisiko sen tehdä toisessa ketjussa ja jättää tän Mestarien turneen karsintakisojen yleiseksi ketjuksi? Modeilta ei taida täällä apua ketjujen leikkelyyn saada, joten pitää pyytää tätä käyttäjiltä =)
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: Ti 15.12.2009 15:32
Kirjoittaja Der Dexter
joo, itselläni kusi kanssa työt tuon viime turun ceissin, kun ei millään saanut vapautta vaikka sielunsakin jo oli valmis myymään.
itse olen kyllä tähän asti tykännyt jokaisesta turkusen tapauksesta, sieltä kuitenkin löytyy mainiot maastot ja hyvät tilat, ja onhan se kiva käydä ulkomailla aina pari kertaa vuodessa.
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: Su 10.01.2010 13:08
Kirjoittaja Celebdae
Helsingissä järjestetään MkII-avajaisturnee 6.-7. helmikuuta:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 11&t=90747
Jos/kun turnaukseen tulee vähintään 10 osallistujaa, turnauksen voittaja saa ensimmäisen paikan kesän 2010 Mestarien turnaukseen.
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: Pe 14.05.2010 19:24
Kirjoittaja Celebdae
Näin kesän tultua nostellaanpa tätä taasen esiin.
Tuon taannoisen Helsingin turneenhan voitti Tatu Purhonen, joten hänellä on ensimmäinen paikka tämänvuotiseen Mestarien turnaukseen. Seuraavat kaksi paikkaa ovat jaossa seuraavasti:
Ja viimeinen neljäs paikka jaetaan sitten Ropeconissa lauantaina 24.7.
Itse Mestarien turnaus käydään myös Ropeconissa, mutta sunnuntaina 25.7. Tarkka formaatti selviää myöhemmin, joten stay tuned!
Re: Mestarien turnee 2010 - mistä mukaan?
Lähetetty: Pe 14.05.2010 21:26
Kirjoittaja Pseudok
Jaa, sekö täytyy viedä sitten koko Ropecon tänä vuonna kun mihinkään noista ei taida päästä :(