Tulipa maalattua rottia. Armeija näistä olisi tarkoitus saada kasaan joskus, vaikkapa uuden startterin myötä.
Screaming Bell tuli maalattua aika orjallisesti GW:n artikkelia seuraten, pieniä värieroja siellä täällä. Johtuvat pääasiassa P3:n maaleista ja armeijan väriteemasta. Puu on toki puuta, mutta vaatteita ja vastaavia voi muutella. Samoin kiviosien varjostukset on tehty söpösti vähän vaaleanpunaisella värillä. Kelloon pitäisi lisätä vielä vähän likaa, vaikka moista arvotavaraa rotat varmasti innokkaasti kiillottavatkin.

Klaanirotissa näkyy hyvin armeijan tuleva väriteema, hailakkaa vihreää ja harmahtavaa sinistä. Punainen jätetään lordeille, sankareille ja johtajille. Lippu pitää maalata vielä uudestaan, kunhan keksin jonkun sopivan idean. Tuo nykyinen oli lähinnä kokeiluluontoinen homma.




Doomwheel sai osakseen hieman puukkoa, stuffia, plasticardia ja milliputtia. Suoraan laatikosta laitos näytti mielestäni turhan jäykältä ja hyvin rakennetulta ollakseen Skavenien tekele. Liikettäkin mokomasta puuttui. Nyt renkaat ovat aavistuksen vinossa toisiinsa nähden ja koko laite näyttää hitusen epävakaammalta. Samalla jouduin leventämään kutakuinkin kaikkia poikkirakenteita muutamia millejä, tämä ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan.
Tämänkin lippu saa maalia pintaansa, kunhan keksin sen armeijan laajuisen teeman lipuille. Kolmiot, ruudut ja vastaavat kuvioinnit houkuttelevat, mutta ovat maalauksen kannalta hieman ikäviä. Toisaalta vaivannäkö ei ole mahdoton.




Ja tältä näyttää vastaanottajien näkökulmasta:

Alustan kivimöhkäle on sekoitus FIMOa ja Milliputtia erään ranskalaisen ohjein. Sekoitetaan ainekset yhteen, paistetaan uunissa ja vielä lämpimänä aletaan kaivertaa askarteluveitsellä sopivia satunnaisia kimpaleita pois. Milliput pitää huolen hieman hiekkamaisesta koostumuksesta, joten palaset lohkeilevat kivan näköisesti ja kestävät tarkastelua lähempääkin.
Muut alustat käyttävät ihan vain GF9:n paria karkeampaa flockia ja hienoa hiekkaa pihalta. Flockeilla saa lähinnä varmistettua, ettei joukkoon satu pyöreämpiä kiviä. Liimauksen jälkeen alustat hukutetaan Vallejon Smokeen ja sen jälkeen drybrushailua jokusella eri sävyllä harmaita, ruskeita ja sattumia keltaisesta, sinisestä, punaisesta ja vähän kaikesta muustakin. Sattumat toimivat erityisen hyvin isommissa kivissä, kuten tuossa Doomwheelin alla olevassa. Smoken päälle tuputtelin hyvinkin monenlaisia värejä ja tuon jälkeen vasta drybrushasin hillitymmin harmaalla. Kivi näyttää aika paljon paremmalta kuin pelkällä harmaalla toteutettuna.

