Itse suoritin kuvataiteen diplomin toissa vuonna (2007), eli melko tasan kaksi vuotta sitten. Olin siinä vaiheessa käynyt noin 15 kuvaamataidon kurssia, ja olin aikaisemmin soveltanut miniatyyri ilmaisua suoraan kuvanveiston kakkoskurssilla vuotta aikaisemmin, jossa suunnittelin, skulptasin ja maalasin Gobliinin (linkki), ja halusin toteuttaa diplomi työni kolmiulotteisena miniatyyri dioraamana. Näin että tehtävät 2 ja 3 ko. vuoden tehtävistä olisivat otollisia mahdollistaessaan vapaan toteutuksen. Mielestäni diplomityötä suorittaessa on todellakin järkevintä käyttää tekniikoita, jotka itse tuntee jotenkuten hallitsevansa ja näin ollen on mielekkäintä syventää niitä diplomityötä tehdessä, eikä tarttua päättömästi aivan erilaiseen ilmaisumuotoon, ellei sitten ole täydellisen vakuuttunut visiosta, joka vaatisi nyt esimerkiksi akryylimaalaajan tarttuvan vesiväreihin tai kuvanveistäjän työstämään grafiikkaa. Omien ilmaisukeinojen kehittämistä tutustumalla uusiin tekniikoihin ja itselleen läheisien taiteen alueiden etsimistä ja tunnistamista varten on syytä käydä paljon erilasia kursseja, vaikka niillä ei aina olisikaan mahdollista maalata space marineita tms.
Mutta siis itse halusin diplomi työlläni opetella käyttämään miniatyyri-muotoa puhtaasti ilmaisu tapana muiden joukossa. Oman tekniikan käyttäminen tuntuu olevan monelle taiteilijanalulle/erikoistuneemmallekin taiteilijalle itsetarkoitus itse sisällön jäädessä hataraksi tai jopa olemattomaksi, näin on varmasti omallanikin kohdalla. Kun olin saanut diplomi työni ja portfolion (tehtävä 2) valmiiksi vihasin työtäni alusta loppuun, vaikka sen tekeminen olikin toki ollut naurettavan pikkutarkka ja aikaa vievä prosessi. En enää edes muista tarkemmin asettamiani tavoitteita, tai sitä saavutinko niistä yhtäkään, tai sitä oliko minulla siinä vaiheessa ylipäätään muita tavoitteita, kuin tiivistettynä luoda mahdollisimman maailmantuskainen ja naiivi teos, sekä tehdä se erityisen normaalista poikkeavalla tavalla ja pokata silti täydet pisteet (kuten suunnilleen 90% siinä koulussa) ihan jatkoa ajatellen. Näin kuitenkin kävi ja myin itse teoksen portfolioineen saman tien. Tässä pari kuvaa, jotka nappasin kun tuli valmista (myöhemmin en saanut tilaisuutta ottaa parempia kuvia/skannata portfoliota, joten mitään työselostetta/luonnoksia/wip-kuvia ei enää löydy ikävä kyllä)


Työ on siis valmistettu alusta loppuun itse ja figuuri on tietysti itse skulptattu (rautalanka+folio runko, anatomia fimoa ja yksityskohdat, kasvot, vaatteiden laskokset magic sculpia) kokonaisuus seinä/muuri mukaan lukien on näin jälkeenpäin mustinvarassa arvoituna n.25-30 cm korkeussuunnassa.