Gilaelin kirjoitti:Mithrandir kirjoitti:Ja juurikin näin: Slugille pelaaja toisella puolella pöytää voi olla "vastustaja" kun minulle täällä hän on automaattisesti "pelikaveri" ja todellakin ammun vaan itseäni nilkkaan jos kohtelen häntä vastustajana joka pitää murskata, nähdä pakenevan edessäni ja kuulla hänen naistensa valitusta. :/
Komppaan. Kovasti.
Kai se on sitten lopulta niin, että jokainen saa yhä pelata tavallaan. Erilaisuuden ymmärtäminen vaan on ihmisrodulle ongelma ajasta ikuisuuteen niin figupeleissä, kuin vähän kaikkialla muuallakin. Se, että jotkut näyttävät hampaitaan standardisoidulle turnausjärjestelmälle johtuu varmaan juurikin siitä, että sen pelätään tulevan standardiksi ja kaiken erilaisen häviävän - vaikka todellisuudessa tämähän on kiinni ihmisistä itsestään. Jos osataan markkinoida myös omaa ajatusmallia ja konkretisoida se, kyllä lopulta kaikki kukat kukkivat.
Minä puolestani komppaan tätä, mutta en suoranaisesti aiempaa.
Olen koko ikäni sanonut pelikaveria vastukseksi, mutta siitä huolimatta naureskelua tulee yhtä paljon kuin miettimistäkin, kättelen kaveria pelin lopussa, ja kaiken kaikkiaan pysyn rauhallisena, enkä usein ressaa turhista. Tuskin siis olen mitenkään itsekäs ja ylitotinen ihminen, en ainakaan todellakaan koe olevani sellainen.
Tilannekohtaisuus on muuten myös eräs vaikuttava tekijä. Jos olet suunnitellut listan huolella, pääset ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon figuttamaan, odotat päivää kuin kuuta nousevaa, ja sitten hoksaatkin että sammakko sössi pelin kun mokaat 2+- heiton ja pamautat itsesi ekaan taikaan ekalla vuorolla, niin kyllä se ihan oikeasti osaa harmittaa, oli miten kärsivällinen hyvänsä. Pitkä suunnittelu valuu hukkaan, tai ainakaan uuden testikerran mahdollisuus ei ainakaan sillä hetkellä pyöri mielessä.
Luovuin jo jonkin aikaa sitten fluffi vs tosipelaaja- väittelyistä, sillä on yksinkertaisesti mahdotonta tehdä selvää eroa noihin kahteen käsitteeseen, varsinkin kun molempiin on olemassa vahvat argumentit. Fluffaileva Paavo peruspohjalainen haluaa peliltä tarinahenkisyyttä, taktiikkaa, hauskanpitoa ja saunaillan, mutta myös siten että peliä väännetään kuin taktiikkapeliä. "Tietoinen reiluus" puolestaan karsii helposti tehoa listasta, ja mikäli tekee "tyhmiä" valintoja, niin onko sitten niin kivaa ampua itseään jalkaan, jos jollain unitilla ei ihan oikeasti ole minkäänlaista käyttöä? Missä kohtaa alkaa tuntea itsensä tyhmäksi?
Fluffi ei takaa tasapainoa. Mikään ei ole niiin fluffikasta kuin 200 bloodletterin Khornen joukko jota johtaa Skarbrand ja Skulltaker, tai Thorekin johtama armeija täynnä sotakoneita ja warruja, mutta noilla listoilla pääsee äkkiä eroon pelikavereistaan. Oikeasti haetaan vain listoihin balanssia, eikä suoranaisesti fluffikkuutta, vaikka usein sekin voi toimia.
Sitten voi taas toki ottaa aina samat ja vain hyödyllisimmät itemit, pumpata sankareita ja unitteja niin prkeleen paljon, jyrätä ja katsoa kun kaikki pamahtaa, mutta siinä saattaa helposti mennä idea koko peliltä. Tämän takia Warhammer on parhaimmillaan silloin, kun ollaan yhteisesti kahden kesken sovittu, millaista peliä haetaan, ja mitä komppeja käytetään.
Fluffipelaajiin yhdistetään myös hauskuuden ja nautinnon tavoittelu, mutta se taas on vielä mielettömämpi kysymys, sillä kukin päättää, mikä pelissä on hauskaa. Jos joku tykkää voittaa peleissä ja testata rahkeitaan ja saa siitä tyydytyksensä, niin antaa hänen sitten ajatella niin. On ihan eri asia pelata ylimielisesti kuin olla ylimielinen. Jos pelaa kilpailuhenkisesti, se on pelaajassa pelin hauskuus, mutta jos on muuten ylimielinen ääliö, niin vika on pelaajassa. Näkökantaan iniseminen on ihan sama asia kuin yrittäisi lapsenomaisesti selittää aikuiselle ihmiselle tupakan vaaroista. Kyllä hän ehkä kuuntelee, mutta hän itse päättää polttaako hän vai ei, ei sen ikäistä enää kiinnosta kuin erityistapauksessa. Koko tämä rotla pätee käänteisesti myös fluffipelaajiin.