Pakko myöntää että toimivin ratkaisu kickstater ähkyssä on ollut niinkin helppo, kuin 2000 -luvun muoti-ilmiö, eli ulkoistus. Olen ulkoistanut kickstartereihin osallistumiseni kolmannelle osapuolelle. Näin ollen en itse ole vastuussa ja voin hyvin vain tasaisin väliajoin kysyä, koska, mitä ja kuinka paljon myöhässä? Tämä on toiminut kahden kickstaterin osalta melko hyvin. Toisesta on nyt tullut kaikki ja toinen vielä odottaa kantolaukkua, jonka tarkoitus olikin tulla myöhemmin erillään. Toki ulkoistus ei ole auttanut helmasyntiin eli niiden myöhästymiseen. Lähinnä ulkoistaminen on ratkaissut kaksi isoa ongelmaa, pelikaveri ja riittävän panostuksen, mitä ei varmaan itse yksin olisi tullut tehtyä.Dolmot kirjoitti:Kuis muilla on mennyt, osallistumisen tasolla tai pelkästään aitaan nojaillen ja maailman menoa seuraten?
Se ainoa potkustartti johon olen itse olsallistunut suoraan odottaa vieläkin 1,5 vuotta loppumisen jälkeen figujaan.
