Tärkein tulokas oli toinen necromancer. Ghoulien monikäyttöiset kädet toimi hyvin kuolleidenherätysposessa, ja ajatuksena oli maalailla niihin vielä jotain taikaefektiä. En kuitenkaan halunnut samaa sinistä hohtoa kuin toisessa necromancerissa ja haamuissa, enkä oikeen keksinyt muuta sopivaa väriä, joten päädyin muuhun ratkaisuun. Olin myös visioinut edessä liehuvan nauhan täyttämistä freehand -pääkalloilla, mutta ajatus alkoi tuntua potentiaalisesti sen verran työläältä, että päätin pysyä alkuperäisessä motossa armeijan suhteen: maalaamisen pitää olla hauskaa! Oon lopulta ihan tyytyväinen huomattavasti visiota yksinkertaisempaan toteutukseen. Synkkä yleisilme ja kalpea iho toimii musta hyvin irl, mutta värejä ei oikein saanut vangittua kameralle.

Tässä nykytilanne kokonaisuudessaan. Kovin tarkkaa kuvaa ei näissä olosuhteissa irronnut, mutta idea välittyy :). Oon kyllä tyytyväinen valmistumistahtiin; pari kk sitten figut oli avaamattomina laatikoissaan, eikä mulla ollut juuri ideaa värien ja muun lookin suhteen. Jos kyseessä ois eliitimpi porukka, näillä nappimäärillä voisi saada jo oikean armeijan kasaan.

Maalailin vampiren ihoa vähän vaaleammaksi ja poistin kallosta pari sarvea, nyt kaveri näyttää jo paljon uskottavammalta pahikselta. Päätin myös pidentää pääkallolipun tankoa, jolloin lipusta tuli vähän isomman näköinen ja se erottuu paremmin muusta massasta.

To do -listalla on vielä ainakin grave guardeja, blood knighteja, ratsastava vampyyri ja lisää koiria sekä zombeja. Tänään pääsen ulkoiluttamaan armeijaa kentällä, joka ehkä kirkastaa jatkosuunnitelmia.






