Fabahuhuista ja uutisista keskustelu

[Ipp3]

Eikös se vain rikasta pelien kirjoa kun tuodaan erilaisia blokin siirtely pelejä useampien makuun?

Toki.

Itselle lähinnä pistää silmään ne muutamat kommentit, joissa rivien välistä voi lukea, että pelataan nyt näitä muita pelejä kunnes GW tuo meille pelin pelattavaksi. Ne 'muut vamistajat' on monelle vieläkin sellaisia second rate-juttuja, ilmeisesti, ja tausta-ajatus usein tuntuu olevan, että GW:n pelit on niitä oikeita pelejä. Jokainen tietty pelaa juuri niitä pelejä, mitkä itseä kiinnostaa, mutta mä en aina ymmärrä ihmisten valmiutta luovuttaa oma figupeliharrastus GW:n saneltavaksi, koska ne pelit on sanalla sanoen usein vähän kehnoja.

Tarkoitus siis ei ole dissata kenenkään tärkeitä asioita, vaan sanoa, että jos haluaa pelata hyviä FaBa-pelejä, niin niitä on jo nyt.

Olen Gilaelinin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että FaBan tappaminen oli parasta, mitä fantasiaskenelle on tapahtunut, koska se opetti aika monelle, että ne asiat, jotka kasissa tökkivät eivät ole välttämättömiä vaan ainoastaan yhden firman pelinrakennustyylin tuote.

Moninaisuus on rikkaus.

[Luolapeikko]

Olen Gilaelinin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että FaBan tappaminen oli parasta, mitä fantasiaskenelle on tapahtunut, koska se opetti aika monelle, että ne asiat, jotka kasissa tökkivät eivät ole välttämättömiä vaan ainoastaan yhden firman pelinrakennustyylin tuote.

Moninaisuus on rikkaus.

Monetko näistä monista ovat niitä jotka uhraavat sielunsa figupelailulle joka tapauksessa?

Vaikka en suinkaan kiistä moninaisuuden rikastuttavaa vaikutusta, on sillä myös negatiivisia puolia:
- Täysin skenen ulkopuolisten, uusien pelaajien tartuttamisen hankaluus
- Em. johtuva harrastuksen kiihtyvä "ukkoutuminen"
- Skenen pirstaloitumisesta johtuva nurkkakuntaisuus

Toki nykypäivän teknologia mahdollistaa laajemman ja tehokkaamman verkostoitumisen oman harrastepiirin kanssa, mutta sen "oman" löytyminen ei ole aina yksinkertainen juttu.
Täysin samaa mieltä olen siitä, että vaikka on nostalgista ja hienoa että itse GW nostaa Old Worldin haudastaan, ei itse pelisysteemissä ole kovasti mitään odotettavaa tai skeneä yhdistävää. Illuusio on jo särjetty ^^

[Lord of Carcassonne]

Eikä se tarvitse olla minkään firmankaan tuote että voi pelata figupelejä. Itse olen yksi niistä joka tuo oman kyhäelmän muiden ulouttuville, pelattiin sitä tai ei. Olen itse päättänyt että aion niin kauan kun henki viel pihisee niin jatkaa omaa projektiani piti ihmiset siitä tai ei. Koska olen ollut yksin tuon kanssa niin ite joudun rakentamaan maailmaakin palapalalta kun ei ole kovinkaan muita innokkaita projektissa, paitsi Amal joka on antanut loistavaa ja rakentavaa palautetta useasti! sekä Marppuli (ei pidä häntäkään unohtaa!) sekä ne jotka ovat halunneet antaa pkkusenkin projektiin ideoita niin iso kiitos.

Mutta ihan tuohon aiheeseen niin kyllä itse aion Old Worldia kokeilla, niinhän tein aikanaan 9th agenkin kohdalla. Mulle tossa Old Worldissa tulee tärkeimpänä olemaan ne mallit Bretonnialle kun ne joskus saa siihen jotain. Onhan gw kallis mutta fanitan heidän bretonnian mallejaan ja toivon että Old Worldissa Bretit sais uusia figui =). On monilla vaihtoehto valmistajillakin hyviä valikoimia mutta mahdollisuuteni hankkia kyseisten firmojen malleja ovat rajalliset. (en omista luottokorttia).

Mutta on se hyvä että kirjo kasvaa niin toivottavasti useimmille olis se oma mitä pelata.

[Vader]

Faban tappamisesta on varmaan puhuttu jo ihan riittävästi, mutta jatketaan kuitenkin. Faban kasilaitoksen säännöt olivat aika yleisen käsityksen mukaan huonot, niin pelaajien kuin kehittäjienkin mukaan. Tai ei niillä ainakaan uusia pelaajia helposti houkuteltu mukaan, koska tiiliskiven omaksuminen oli aika vaikeaa. Lisäksi pelikelpoinen armeija oli turhan hintava, joten oli hankala houkutella uusia pelaajia (GWtä ei luonnollisesti kiinnosta niinkään käytettyjen figujen kauppa, vaikka osa myyjien saamista rahoista kannetaankin GW:n kassaan). Lisäksi Faban maailma oli huono, liskomiehiä ja kaaoskääpiöitä oli tosi hankala perustellusti peluuttaa siellä sun täällä, sama koski monia muitakin porukoita.

AoSissa nuo kaikki kolme korjattiin, säännöt olivat aluksi neljä sivua (koska osa säännöistä piilotettiin yksilköille jne), skirmish-peliä voi pelata kourallisella figuja ja lopuksi vielä ääretön maailma realm gateineen mahdollistavat kaikenlaiset tappelut missä vaan.

Se että kasin loppuun asti pelaajilta nyhdettiin rahaa uusilla kirjoilla, joilla ei sitten tehnytkään mitään, julkaistiin ihan uusia figuja, jolloin tuntui että ei niillä juuri ostetuilla figuillakaan tee enää mitään, ei mennyt ihan putkeen. Kaikki nuo muutokset olisi voinut hoitaa enemmän vanhoja jääriä huomioiden, mutta eipä kaikkia voi miellyttää. Ja talouspuolella tuntuu menevän ihan hyvin.

Mutta joo, tykkään Old Worldin tarinoista, luen niitä. Alan vähän lämmetä Mortal Realmseillekin. Odotan mielenkiinnolla, mikä tämä uusi Old World -peli on. Jos mä tykkään siitä, niin riittää että löytyy siihen yksi pelikaveri. En tarvitse kymmenien pelaajien turnauksia. Toki olisi kiva, että maailmanlaajuisesti kiinnostusta riittää, niin ehkäpä GW:kin sitä jatkossa tukee. Mutta katsellaan.

[jamovoima]

Täysin samaa mieltä olen siitä, että vaikka on nostalgista ja hienoa että itse GW nostaa Old Worldin haudastaan, ei itse pelisysteemissä ole kovasti mitään odotettavaa tai skeneä yhdistävää. Illuusio on jo särjetty ^^

Onko se noin muutenkaan enää mahdollista, 40k on nykyään ehkä ainut peli, josta voi puhua edes jossain määrin skeneä yhdistävänä, mutta nykyään on myös paljon figupelaajia, jotka ei välttämättä edes ole koskaan kokeilleet sitä. Itsekin olen tavannut ihmisiä, joiden ainut figupelikokemus (ja peli jota yhä pelaa) on joku todella niche-peli. Tietty tällaiset ei ole mikään valtaryhmä, mutta hyvin pirstaloitunut lukemattomien eri pelien pelaajakuntaan tämä harrastus nykyään tuntuisi olevan. Hyvä esimerkki on Suomessa isommat figutapahtumatkin, ennen riitti Ropeconissa vuorovuosittain faba ja nelkkari, nykyään conissa on 10-20 6-30 pelaajan turnausta. Yhteensä osallistujia kuitenkin on suunnilleen saman verran yhä. Sama on nähtävissä nyt viikonloppuna Talvisodassa, jossa on kymmeneen eri peliin turnaus ja vielä muutama jäi rannalle.

[El Capitan]

Mää en omalla tavallaan ymmärrä, mitä ihmiset tarkoittavat sillä, että uudet pelit ovat rikkautta. Tai tavallaan ymmärrän, koska uniikit pelit joko johonkin lisenssiin liittyen tai aivan uudenlaisella pelimekaniikalla, jota ei suoraan olla nähty, muutettu tai kopioitu muualta, ovat harrastusta rikastuttavia ja tarpeellisia pelejä.

Itse olen hyvin skeptinen sen suhteen, kuinka paljon GW on valmis ja halukas lähtemään muuttamaan aikaisemmin nähtyä pelimekaniikkaansa. Mitä enemmän pelit muistuttavat toinen toisiaan, sitä suuremmalla syyllä minusta pelintekijän tulisi tiedostaa kilpailijansa ja tyytyä siihen, että joillekin pelaajille hänen tuotantonsa ovat pelkästään vaihtoehtoisia miniatyyrejä toisen firman peleihin. Tämähän ei ole välttämättä mikään huono asia, koska rahaa tulee näinkin omaan kassaan. Kun katselen esimerkiksi AOS:n linjastoa, en minä täysin ymmärrä miksi GW ei halua olla pelaajaystävällinen alustojensa suhteen.

Minä en ole se kaikista hipsterein harrastaja, joka tietäisi paljon erilaisia miniatyyripelejä, mutta pyöreät 32mm alustat eivät kovinkaan usein tule itselläni vastaan. Eri pelien ristiinpelaaminen tulee todella vaikeaksi, koska tämän toisen skirmish-pelin armeijan peluuttaminen täällä ei ole pienempien/suurempien alustojen vuoksi mielekästä.

Faba on kuitenkin laatikkopelaamista ja jossain vaiheessa elinkaartaan, 16 kokoiset miehekkäät puuvajat olivat paljon tehokkaampia kuin 40 miehen teollisuushallit. Itse en ole valmis tekemään ja pitämään löydettävissä olevia liikutusalustoja ensiksi tähän uuteen Fabaan ja sitten esimerkiksi Kings of Wariin. Näin vanhemapana harrastajana pelin esteettisyys on myös suuremmassa roolissa, joka myös tuo omat lohkareensa nieltäväksi kaikkien "tein minuutissa" viritelmien kanssa.

Jos GW vie pelinsä siihen suuntaan, joissa minun pitää valita, pelaanko tätä vai tuota, minä näen harrastajakunnan kahtiajakautuvana. Jos paikallinen toiminta hajautuu Batmanin, Malifauxin, 40k:n ja T9A:n välillä (Kaikki pelit ovat toisistaan erilaisia, eivät kilpaile suoraan keskenään jne), näen tämän pelkkänä rikkautena ja hyvänä asiana. Jos peliporukka pelaakin fikuillaan pelkästään T9A:a, KoWia ja tätä Fabaa, näen sen yhteisöä rikkovana. Mikäli se ei siis perustu pelaajan itsensä mieltymyksiin siitä, mitä ukoillaan haluaa tehdä.

Kyllä Mantic mahdollisti multibasetuksen markkinoinnilla todella tehokkaasti sen, että tämä yksikkö soveltuu ainoastaan KoWin pelaamiseen, mutta tuolloin se on pelaajan itsensä tekemä harkittu päätös.

Sinänsä pelin maailma ja lore ei ole varmaan koskaan ollut pääsyynä lähteä pelaamaan jotain. Tulisipa jotain pelimekaniikkaan liittyvää huhua tässä jossain vaiheessa, niin olisi jotain, mistä keskustella.

[Laava]

Sinänsä pelin maailma ja lore ei ole varmaan koskaan ollut pääsyynä lähteä pelaamaan jotain.

Tämän tärkeyden itselleni oikeastaan huomasin vasta, kun vanha maa oli räjäytetty. Vaikka joku KoW testipelin perusteella vaikuttikin ihan mukavalta, niin mikään niistä geneerisistä, sieluttomista listoista ei vain houkutellut tekemään sen pelin eteen yhtään mitään. Juuri vanhaan maailmaan paluu houkuttelee nyt tässä GW:n uudessa proggiksessa. Siellä on se vuosikymmeniä rakennettu maailma ja tarina, jotka minut aikoinaan mukaansa tempaisivat.

[Vader]

Sinänsä pelin maailma ja lore ei ole varmaan koskaan ollut pääsyynä lähteä pelaamaan jotain.

Tämän tärkeyden itselleni oikeastaan huomasin vasta, kun vanha maa oli räjäytetty. Vaikka joku KoW testipelin perusteella vaikuttikin ihan mukavalta, niin mikään niistä geneerisistä, sieluttomista listoista ei vain houkutellut tekemään sen pelin eteen yhtään mitään. Juuri vanhaan maailmaan paluu houkuttelee nyt tässä GW:n uudessa proggiksessa. Siellä on se vuosikymmeniä rakennettu maailma ja tarina, jotka minut aikoinaan mukaansa tempaisivat.

Mä olen tässä hommassa kanssa lore-edellä -porukassa. Noin niin kuin muuten lautapeleissä tykkään kuivistakin peleistä, jos säännöt ovat hyvät. Mutta figupeleissä on lähtökohtaisesti huonot säännöt, niissä kiehtoo enemmän sitten se maailma. Toki olen havainnut, että näkemystäni ei jaa kovin moni porukassamme...

[jamovoima]

Aika paljon noihin erilaisiin fantasiapeleihin on keskimäärin tehty myönnytyksiä, jotta Warhammer armeijat sopii niihin. Se on tietty sitten pelaajasta kiinni, kuinka yksityiskohtaisia erikoissääntöjä kaipaa. Se on toisaalta kyllä juuri Warhammerin keskeinen viehätys, että on kaikenmaailman kroxigorien puremissääntöjä, jotka tekee lisävahinkoa sopivan nopanheittoharjoituksen päätteeksi.

[Ipp3]

Mä luulen, että figupelaajista löytyy sikäli parikin eri koulukuntaa, että mikä on se toivottu fluffin taso ja sitovuus.

FaBan ongelma, fluffitasolla, oli se, että se maailma oli niin kovin täynnä, ettei siellä oikein ollut tilaa millekään ja se iänikuinen impending doom oli oikeasti aika kulunutta. Monessa GW:n pelissä sekä napit että tarinat on kovin kiveenhakattuja eikä fluffilliselle luovuudelle ole paljoakaan sijaa: jokaiselle napille, attack bikelle, Eldar Warlockille, kääpiöklaanille ja kreivikunnalle on annettu valmiit värit ja fluffit ja aika usein ajatus tuntuu olevan se, että on olemassa "oikea tapa" kasata ja maalata armeijansa.

Moni tuntuu tykkäävän siitä, että saa replikoida valmiita fluffeja valmiille ukoille, niin, että omassa hyllyssä istuu se "legendaarinen komppania X".

Yhtä moni tuntuu tykkäävän siitä, että saa aihion, jossa on paljon tilaa omalle fluffittamiselle, jolloin se oma armeija on aina se "legendaarinen X". Mä itseasiassa tykkään siitä "sieluttomasta" fluffista, joka KoWissa antaa tilaa tehdä oman armeijani ilman, että joku toinen aficionado vetää "well, achtually"-kortin pakasta koska ei tuossa kreivikunnassa ollut noita, vaan siellä oli se Magnuksen prikaati, jolla ei ollut tykkejä.

(Sivuhuomiona, 3. laitoksen fluffi on mageeta ja antaa sekä inspiraatiota että tilaa, suosittelen lukemaan!)

Nää ei ole parempi/huonompi-akselin juttuja, mun mielestä. Se, mikä sopii mulle, ei välttämättä ole muiden mielestä siistiä.

Se, mitä minä en ymmärrä, että miksi väki haluaa GW:n tekemään pelin siihen siistinä pitämäänsä fluffiin, koska se fluffihan on siinä valmiina otettavaksi omaan käyttöön ja on paljon, paljon pelejä jotka on paremmin tehtyjä kuin GW:n "syvyyttä satunnaisuudesta, paitsi tolle, koska plasma on paras"-tavalla rakennetut pelit. Old World oli silloin teininä joskus siisti, mutta uskallan väittää, että jos lyö napit korviin, power metallia tai Hans Zimmeriä soimaan ja lukee vähän muiden pelien fluffia, niin se pateettinen heeroskiima nousee ihan samalla tavalla. Kyse muiden pelien fluffiongelmasta on yleensä siinä, ettei siihen jaksa paneutua. Ja sekin on ihan fine.

Oma kokemus on se, että FaBan puolella GW tekee samaa peliä uudestaan ja uudestaan, eikä ne oikein osaa rakentaa peleihinsä taktista syvyyttä, ainoastaan kompleksisuutta, joista esimekkinä just noi "Kroxigorin purema"-tyyliset fluffisäännöt, jotka on toisaalta hauskoja, mutta toisaalta vaatii pirusti tasapainotusta ollakseen olematta joko järjettömän kovia tai täysin merkityksettömiä.

Painotan jälleen, että tässä on kyse mun kyvyttömyydestäni ymmärtää sitä, miksi kukaan kiusaa itseään GW:n peleillä, eikä siitä, että sanoisin, ettei niistä mun mielestä saa tykätä. Jokainen pelaa mitä haluaa, koska nää on leluja ja leikkiminen on kivaa.

[Dolmot]

Jaa, näköjään en ole muistanut kirjoittaa tähän ketjuun sanaakaan sitten viime vuonna alkaneiden Old World -vihjailujen. Ehkä sietäisi, koska aihe kiinnostaa vähintään jonkin verran. Ainakin se kiinnostaa suhteessa äärettömästi enemmän kuin nämä marinehammerit, jotka tuottavat jonkinlaisen nollalla jakamisen. Mutta ei siitä sen enempää.

Ensin muistelmia menneiltä vuosikymmeniltä koskien taustan merkitystä. Sen jälkeen kun GW:lle alkoi aikoinaan ilmaantua vakavasti otettavia kilpailijoita, viitaten nyt vaikkapa Warmachinen suureen tulemiseen, olen kiinnittänyt aika ajoin huomiota siihen, millaista roolia tausta niissä näyttelee käytännön tasolla. Tässä ei tietenkään ole mitään yhtä totuutta, joka kattaisi koko harrastajakunnan. Luulen että minkä tahansa pelin harrastajista löytyy sekä puhtaita fiilistelijöitä että puhtaita teknisiä suorittajia. Olennainen asia on se, miten ns. keskivertoharrastaja taustaa arvostaa tahi ei.

Näkisin, että joissain peleissä tausta on tyypillisesti jotain etäistä ja herttaisen yhdentekevää, kunhan statit ovat kovat ja säännöt tiukassa turnauskunnossa. Toisissa julkaisija on kyllä panostanut taustaan ja K. Keskiverto on siitä tietoinen, mutta kovin kummoisia intohimoja se ei herätä. Sitten on pelit, joissa teemoitus ja jopa fiktiivisistä maailmoista vänkääminen on vahvasti läsnä. Tämä viimeinen elementti voi vaikuttaa koomiselta, mutta minusta on pohjimmiltaan hyvä merkki, että tausta ja maailma herättävät edes jotain reaktioita ja mielipiteitä. Yhdentekevyys on tylsyyden merkki.

GW-maailmat, kaikista kummallisuuksistaan huolimatta, onnistuvat minusta osumaan viimeisen sektorin suuntaan, ainakin enemmän kuin monet kilpailijansa. Niihin on yksinkertaisesti työstetty vuosikymmenten varrella kasapäin materiaalia. On tulkinnanvaraista, haluaako kyseisiä maailmoja luonnehtia syviksi, mutta leveitä ne ainakin ovat. Hammer-maailmoista on mm. kirjoitettu metritolkulla romaaneja ilman mitään välitöntä pelillistä merkitystä, ja kansa myöskin ostaa niitä. Siinä on vissi ero maailmaan, joka tuntuu olevan kötöstetty vartissa "kun kaipa sellainen sitten pitää olla" ja mainitun kaltainen ei-pelillinen oheismateriaali loistaa poissaolollaan. (Kuten myös foorumivänkäys fiktiivisen historian yksityiskohdista.)

FaBan ongelma, fluffitasolla, oli se, että se maailma oli niin kovin täynnä, ettei siellä oikein ollut tilaa millekään ja se iänikuinen impending doom oli oikeasti aika kulunutta. Monessa GW:n pelissä sekä napit että tarinat on kovin kiveenhakattuja eikä fluffilliselle luovuudelle ole paljoakaan sijaa: jokaiselle napille, attack bikelle, Eldar Warlockille, kääpiöklaanille ja kreivikunnalle on annettu valmiit värit ja fluffit ja aika usein ajatus tuntuu olevan se, että on olemassa "oikea tapa" kasata ja maalata armeijansa.

Tästä en olisi ihan samaa mieltä. Kyllä, joka armeijan mukana toimitettiin tyypillisesti vähintään noin tusina "virallista" kokoonpanoa väriskeemoineen helpottamaan elämää, mutta itse panin merkille, kuinka hyvin moneen niistä myös ujutettiin ihan erikseen kirjoitettuna miten "on olemassa monia pienempiä ryhmiä, joita emme tässä luettele". Toisin sanoen pelaajille jätettiin säännönmukaisesti "voit myös maalata miten haluat" -porsaanreikä, eikä ainakaan GW lähettänyt siitä figupoliisia perään. Siellä kyllä ymmärrettiin, miten mielikuvitukselle tulee jättää fantasiapelissä sija. Täysin standardoitujen värien ystäville on olemassa tosimaailman historialliset ympäristöt ja pelit.

Varmasti harrastajakuntaan mahtui omat "napinlaskijansa", mutta isoon porukkaan mahtuu kaikenlaista. Väittäisin, että improvisoijia (siis epästandardin armeijan toteuttajia) oli enemmän ja improvisoinnin hyväksyviä vielä kertaluokkaa enemmän.

Yhtä moni tuntuu tykkäävän siitä, että saa aihion, jossa on paljon tilaa omalle fluffittamiselle, jolloin se oma armeija on aina se "legendaarinen X". Mä itseasiassa tykkään siitä "sieluttomasta" fluffista, joka KoWissa antaa tilaa tehdä oman armeijani ilman, että joku toinen aficionado vetää "well, achtually"-kortin pakasta koska ei tuossa kreivikunnassa ollut noita, vaan siellä oli se Magnuksen prikaati, jolla ei ollut tykkejä.

Tjaa, tiettyjä ongelmia seuraa siitäkin, jos jokainen kirjoittaa armeijansa taustan tyhjästä. Silloin jäävät puuttumaan armeijoiden väliset tunnistettavat yhtymäkohdat, alkaen nyt vaikkapa nimetyistä paikoista ja taisteluista. Ne tuottavat enemmän tuttua, yhteistä kontekstia kuin "laivat yössä" -malli täysin satunnaisten armeijoiden välillä. Toki GW-peleissä oli/on omat improvisoijansa, jotka keksivät tyystin uuden pasilisko-armeijan counts as -säännöillä. Silti seassa oli tietty kiintiö Altdorfia ja ultramarineja, jotka ankkuroivat pasilisko-kohtaamisen omalta puoleltaan johonkin.

Se, mitä minä en ymmärrä, että miksi väki haluaa GW:n tekemään pelin siihen siistinä pitämäänsä fluffiin, koska se fluffihan on siinä valmiina otettavaksi omaan käyttöön ja on paljon, paljon pelejä jotka on paremmin tehtyjä kuin GW:n "syvyyttä satunnaisuudesta, paitsi tolle, koska plasma on paras"-tavalla rakennetut pelit.

No, minusta keskeinen piirre on yleinen tuki ja uutuuksien lanseeraus. Aina kun jokin peli on kuopattu ja joku voivottelee asiaa, keskusteluun ilmestyy lähes varmasti sarkastinen "ai enpä tiennytkään että niillä vanhoilla kirjoilla ja figuilla pelaaminen onkin nyt kielletty" -vastaus. Totuus kuitenkin on, että (fantasia)peli ilman tukea tapaa hiipua häviävän pieneen marginaaliin. Samasta läänistä voi löytyä toinen aktiivinen pelaaja tai sitten ei. Julkaisijan luoma pöhinä pitää kaminan kuumana. Uusi faba-edikka tai kirja oli aina sekä siunaus että kirous. Se piti yhteisön mielenkiintoa yllä, mutta samalla pakotti nielemään kaikki pölhöydet ja rahastukset, mitä tällainen keskushallinnon sanelema standardointi aiheutti. Mutta olipahan sadan hengen turnauksia.

9th Age on muuten tässä kuviossa eräänlainen kummajainen, koska se kykenee kokoamaan ympärilleen turnausmittaista toimintaa ilman minkään pahan megakorporaation tukea. Toisaalta se on myös merkillepantava poikkeus säännöstä, ja ratsastaa vahvasti faban perinnöllä. Ilman faba-sääntöyhteyksiä ja ihmisten entisiä figukokoelmia se olisi luultavasti vain yksi uusi lisäys mikälie-sääntösetteihin, joilla on viisi lukijaa koko maailmassa.


Meinaa karata pitkäksi. Jätän suosiolla toiseen kertaan pohdinnat siitä, mitä odotan, toivon, pelkään tai en odota Old Worldin herättelyn osalta. Silkkaa spekulaatiota se nyt olisikin tässä vaiheessa.

[Lord of Carcassonne]

Täytyy sanoa että Dolmotilta tuli hyvää tekstiä. Paremmin en olis voinut sanoa. Jokaisessa pelissä on ne hyvät ja huonot puolensa. Siitä huolimatta peliä kannattaa aina edes kokeilla ennen kuin antaa oman tuomion.

Itse odotan että GW itse julkaisisi old worldiin kirjat ja mallit (suurimmaksi osaksi) ettei se olis forgen hommaa. Jos old world olis Forge only tavaraa niin se rajaa nopeasti asiakas kuntaa koska kaikki ei omista luottokorttia tai paypalia (kuten itselläni ei ole).

Mutta odotan muuten old worldia innolla ja jokainen uusi uutinen nostaa mielenkiintoa omalla kohdalla.

[Vader]

Näkisin, että joissain peleissä tausta on tyypillisesti jotain etäistä ja herttaisen yhdentekevää, kunhan statit ovat kovat ja säännöt tiukassa turnauskunnossa. Toisissa julkaisija on kyllä panostanut taustaan ja K. Keskiverto on siitä tietoinen, mutta kovin kummoisia intohimoja se ei herätä. Sitten on pelit, joissa teemoitus ja jopa fiktiivisistä maailmoista vänkääminen on vahvasti läsnä. Tämä viimeinen elementti voi vaikuttaa koomiselta, mutta minusta on pohjimmiltaan hyvä merkki, että tausta ja maailma herättävät edes jotain reaktioita ja mielipiteitä. Yhdentekevyys on tylsyyden merkki.

GW-maailmat, kaikista kummallisuuksistaan huolimatta, onnistuvat minusta osumaan viimeisen sektorin suuntaan, ainakin enemmän kuin monet kilpailijansa. Niihin on yksinkertaisesti työstetty vuosikymmenten varrella kasapäin materiaalia. On tulkinnanvaraista, haluaako kyseisiä maailmoja luonnehtia syviksi, mutta leveitä ne ainakin ovat. Hammer-maailmoista on mm. kirjoitettu metritolkulla romaaneja ilman mitään välitöntä pelillistä merkitystä, ja kansa myöskin ostaa niitä. Siinä on vissi ero maailmaan, joka tuntuu olevan kötöstetty vartissa "kun kaipa sellainen sitten pitää olla" ja mainitun kaltainen ei-pelillinen oheismateriaali loistaa poissaolollaan. (Kuten myös foorumivänkäys fiktiivisen historian yksityiskohdista.)

Tää on just mikä osuu muhun. Jonkunlainen selitys sille, että miksi nämä armeijat nyt oikeasti tappelevat keskenään ja missä. Siinä oli Old Worldissa ongelmia, vaikka niitä koitettiin kyllä kirjoittaa. Itsehän en Fabaa oikeastaan koskaan pelannut, pelasin nelkkaria ja Lotria myöhemmin, mutta luin kyllä ahkerasti kaikkea mitä käsiini sain. Teen niin vieläkin, lueskelen vanhoja armeijakirjoja, joita en ole vielä lukenut. Uusista codexeista ja battletomeista luen oikeastaan kaiken muun, paitsi ne datacardit/warscrollit ja muut säännöt, jotka ei satu koskettamaan just mun figuja. En mä jaksa lukea niiden yksiköiden sääntöjä, joita mulla ei ole.

Säännöissä on kaikkia kivoja juttuja, kaikilla on vähän erilaisia hyökkäyksiä ja erikoiskykyjä, ei niitä kaikkia muista eikä peli varmasti ole tasapainossa, mutta ei se ole niin oleellista, kun pelaaminen on hauskaa. Tosin pelatessa on tärkeää, että vastustaja on sopiva. Satunnaiset pelit ei niinkään kiinnosta, koska niissä päädytään taistelemaan jossain irrallisessa kuplassa vailla taustaa ja tarinaa, mutta tiedän että monille asia on juuri päinvastoin eikä peli-illoissa ja turnauksissa oikein muuten voi pelatakaan. Mutta enpä niissä käykään. Narratiivinen pelaaminen vaatii vähän taustatyötä ja yhteistyötä, jotta saadaan aikaan tarina, että miksi nämä kaksi (tai useampi) armeija nyt taistelee juuri täällä.

Niinpä Old World -peli olisi musta ihan tervetullutta, vaikka tarina ja fluffi jo onkin olemassa, niin mä haluan valmiit säännöt (hyvät tai huonot), joilla pelata. Ja mä haluan sinne ne hauskat ja hölmöt ja narratiiviset säännöt, koska ne kuuluu siihen maailmaan. Shakkiakin voi pelata Faba-napeilla, mutta ei siinä päästä ihan samaan immersioon.

[Dolmot]

(Varoitus: sisältää paljon sivupolkujen samoamista ja pohdintaa peleistä yleisesti.)

Tää on just mikä osuu muhun. Jonkunlainen selitys sille, että miksi nämä armeijat nyt oikeasti tappelevat keskenään ja missä. Siinä oli Old Worldissa ongelmia, vaikka niitä koitettiin kyllä kirjoittaa.

Koskien "miksi ja missä" -ongelmaa, tähän ei ole ylipäätään tainnut löytyä mitään täysin autuaaksitekevää ratkaisua. Näin karkeasti ottaen, jos eri ryhmittymien määrä nousee yli viiden, puhdas tasogeometria tekee vaikeaksi laatia sellaista maailmaa, jossa jokainen pystyisi sotimaan vuorotellen kaikkien muiden kanssa niin että tällainen yleismähinä vaikuttaisi vielä uskottavalta. Ainakin siis jos mantereella sijaitsevien plänttien maarajoista puhutaan. Yksi yleinen ratkaisu on käyttää saari- tai planeettahyppelyä tai äärimmillään vaikka teleporttausta. Se toimii miten kuten. Kaikkialle pääsee, mutta vastaavasti kohtaamiset alkavat tuntua aika irrallisilta ja satunnaisilta. Kymmenen valtiota sotimassa kaikki toisiaan vastaan Ei Vain Toimi. Kymmenen jengiä Mordheimissa? Ehkä. Vähemmällä venyttämisellä selitettävissä.

Vaikka teemasta ja kontekstista välitänkin, itse olen jo aikaa sitten oppinut hyväksymään melko eksoottisetkin "what if" -asetelmat mainituista käytännön syistä. Yhtä lailla tai vielä vahvemmin tämä tulee esiin historiallisissa peleissä. Tietyllä aikakaudella on nähty yleensä vain hyvin rajallinen määrä todellisia A vastaan B -asetelmia ja sotaretkiä. Muut kohtaamiset voivat vaatia rankkaakin venyttämistä, mutta samapa tuo kunhan pelataan. Luultavasti äärimmäisen harva meistä muutenkaan jättää pelaamatta siksi että kohtaaminen olisi epärealistinen. Se on sitten asennoitumiskysymys, paljonko antaa sen häiritä.

Fantasiamaailmoissa on muuten myös tämä jännä piirre, että teknologinen kehitys ja armeijoiden tyyli polkee tarvittaessa paikoillaan tuhansia vuosia. Silloin on helpompi mahduttaa historiaan erilaisia koukkauksia ja pelata niitä kaikkia samoilla figuilla. Fantasian yleisenä etunahan on juuri vapaus tinkiä ikävistä tosimaailman rajoitteista siltä osin kuin tarpeelliseksi katsoo.

Säännöissä on kaikkia kivoja juttuja, kaikilla on vähän erilaisia hyökkäyksiä ja erikoiskykyjä, ei niitä kaikkia muista eikä peli varmasti ole tasapainossa, mutta ei se ole niin oleellista, kun pelaaminen on hauskaa. Tosin pelatessa on tärkeää, että vastustaja on sopiva.

Tämäkin on aihe, josta voisin jaaritella pitkään ja hartaasti. Sanotaan nyt kuitenkin, että minusta on aina melko vastenmielistä perustella käppäistä sääntöjenkirjoitusta tai tasapainotusta argumentilla "keskittykää vain pitämään hauskaa". (Ei nyt siis mitenkään henkilökohtaisesti kohdennettuna vaan yleisellä tasolla, etenkin jos julkaisija yrittää pelata tätä korttia.) Muutamia ydinasioita:

• Epämääräinen sääntöjenkirjoitus ("mitä tällä yritetään tarkoittaa", "mistä asia X löytyy") ei auta yhtikäs ketään vaan aiheuttaa pelkkää haittaa sujuvuuden kannalta. Sama tulee myös äkkiä vastaan puoliturhien yksityiskohtien ja erikoisuuksien ripottelussa. Tällainen vain vaikeuttaa peräänkuulutetun hauskuuden saavuttamista.
• Vääränlaisten siirtojen salliminen ja palkitseminen tuottaa epärealistisia asetelmia. Joo, voihan tällaisia pelata eräänlaisena "miten käytän parhaiten porsaanreikiä hyväkseni" -harjoitteena, mutta minulle tulee melko tyhmä olo jos käytän tonnin verran rahaa ja kymmeniä tunteja aikaa taistelun visualisointiin, ja sitten tulos ratkaistaan jollain täysin absurdilla metapelillä korkeintaan hataralla yhteydellä (puoli)todellisten heppujen tai vehkeiden liikuttamiseen.
• Huono tasapaino yksiköiden tai siirtojen välillä joko tekee pelistä kapeaa (vain murto-osaa kannattaa käyttää) tai sitten pakottaa tekemään ns. huonoja siirtoja, että touhu pysyy mielekkäänä. Ei ole kovin miellyttävää miettiä kaiken aikaa, onko temppu X "liian hyvä" käytettäväksi jos se kuitenkin tapahtuu sääntöjen puitteissa. Hyviä valintoja pitäisi saada tehdä ilman epämiellyttäviä sivuvaikutuksia.
• Tunnetusti kahden täysin samanhenkisen herrasmiehen välillä kaikki sujuu vaikka ilman sääntöjä. Jos säännöistä kuitenkin on maksettu, jotain laatua saisi odottaa. Tuhannen taalan kysymys kuuluu, olisiko "pystyy pelaamaan hyvässä hengessä herrasmiesten kesken" -peli yhtään sen huonompi tai vähemmän hauska, jos säännöt olisi kirjoitettu sujuvammin ja tasapainoisemmin. Tai luhistuuko systeemi heti jos pelaajat eivät ole täysin samanhenkisiä herrasmiehiä. Jos näin käy, pelin todelliselle käyttökelpoisuudelle (ja luultavasti myös suosiolle) tulee kovin tiukat rajat.

Tässä voi tietysti nähdä sellaisen vinkeän metatason, että jos päivän tiukimmin optimoitu turnauspeli imuroi puoleensa "pelataan 110% lasissa taustasta välittämättä" -myllyttäjät, astetta hatarammat mutta teemassa vahvemmat pelit jäävät ei-ihan-niin-vakavien pelaajien temmellyskentäksi. Täysin paskoja pelejä tosin ei minusta pitäisi pelata sittenkään, koska ikävästä on vaikea tehdä väkisin hauskaa. Ks. esim. sääntöjen selkeys eli vaatiiko jo pelkkä eteenpäin liikkuminen vartin kestävää sääntökirjan ja korjausliitteiden pläräystä.

Satunnaiset pelit ei niinkään kiinnosta, koska niissä päädytään taistelemaan jossain irrallisessa kuplassa vailla taustaa ja tarinaa, mutta tiedän että monille asia on juuri päinvastoin eikä peli-illoissa ja turnauksissa oikein muuten voi pelatakaan.

Sepä. Käytännössä valinta on usein, pelaatko yleisesti/paikallisesti hyväksyttyjen käytäntöjen puitteissa vaiko et lainkaan. Olisi aina plussaa, että systeemi soveltuu myös tällaisiin satunnaismatseihin. Harvoinpa yleinen toimivuus estää erityisten teemataistelujen laatimista silloin kun sellaisen riemun pariin päästään.

Niinpä Old World -peli olisi musta ihan tervetullutta, vaikka tarina ja fluffi jo onkin olemassa, niin mä haluan valmiit säännöt (hyvät tai huonot), joilla pelata. Ja mä haluan sinne ne hauskat ja hölmöt ja narratiiviset säännöt, koska ne kuuluu siihen maailmaan. Shakkiakin voi pelata Faba-napeilla, mutta ei siinä päästä ihan samaan immersioon.

Juu. Minua suoraan sanoen viehättää old worldissa kaikki se hölmöily ja ajoittainen kieli poskessa vetäminen sääntöjä myöten. Jotenkin meni maku kun joka ainoan armeijan ja sankarin konseptina alkoi olla "tämä on kuulkaas tosi jäyhä tyyppi ja tappaa kaikki", ja sitten lasketaan hyökkäykset. Niin. Tosi komeaa, mutta monenko toiston jälkeen se vielä toimii? Kaikkea pöljää kokeilevat, vähän rimpulat örkit olivat hauskempia kuin ne Warcraft-legoleuat, jotka osaavat vain sanoa "grunt" ja lyödä chopalla. Vähän paskemmatkin säännöt kestää, jos maailma onnistuu ruokkimaan mielikuvitusta ja jotain hilpeää tapahtuu. (Ihan paskoja sekään ei tosin oikeuta.)

Old world oli myös siitä kätevä paikka, että se hyödynsi häpeilemättä elementtejä todellisesta historiasta sekä Tolkien/D&D-fantasiasta, jolloin näitä sivupolkuja pystyi laajentamaan aika helposti itsekin. AoS-maailman ainoa todellinen pointti tuntuu minusta yhä olevan, että keksitään asioille uudet nimet puhtaasti immateriaalioikeuksien hyödyntämisen vuoksi ja katkotaan sitä myöten yhteydet muihin suuntiin. Ymmärrettävää mutta tylsää, etenkin jos se kaikesta muusta irtautuva maailma ei ole itsessään erityisen kiehtova.

[Lord of Carcassonne]

Hyvää tekstiä taas Dolmot. Tossa oli monta asiaa joita ei tullut edes mieleen.

Aiheeseen eli saas nähdä että saadaanko Adepticonissa lisämatskua Warhammer Old Worldiin liittyen.

[Lord of Carcassonne]

Lisää Warhammer Old World uutisia...

https://www.warhammer-community.com/202 ... ge-post-2/

[Laava]

Tuliskohan noi klassiset kisleviitit Made to orderiin seuraavaksi.

[Lord of Carcassonne]

Tuliskohan noi klassiset kisleviitit Made to orderiin seuraavaksi.

Itse tykkään noista winged lancereista. Ne saa todennäköisesti uudet mallit tulevaisuudessa.

[Vader]

(Varoitus: sisältää paljon sivupolkujen samoamista ja pohdintaa peleistä yleisesti.)

Tää on just mikä osuu muhun. Jonkunlainen selitys sille, että miksi nämä armeijat nyt oikeasti tappelevat keskenään ja missä. Siinä oli Old Worldissa ongelmia, vaikka niitä koitettiin kyllä kirjoittaa.

Koskien "miksi ja missä" -ongelmaa, tähän ei ole ylipäätään tainnut löytyä mitään täysin autuaaksitekevää ratkaisua. Näin karkeasti ottaen, jos eri ryhmittymien määrä nousee yli viiden, puhdas tasogeometria tekee vaikeaksi laatia sellaista maailmaa, jossa jokainen pystyisi sotimaan vuorotellen kaikkien muiden kanssa niin että tällainen yleismähinä vaikuttaisi vielä uskottavalta. Ainakin siis jos mantereella sijaitsevien plänttien maarajoista puhutaan. Yksi yleinen ratkaisu on käyttää saari- tai planeettahyppelyä tai äärimmillään vaikka teleporttausta. Se toimii miten kuten. Kaikkialle pääsee, mutta vastaavasti kohtaamiset alkavat tuntua aika irrallisilta ja satunnaisilta. Kymmenen valtiota sotimassa kaikki toisiaan vastaan Ei Vain Toimi. Kymmenen jengiä Mordheimissa? Ehkä. Vähemmällä venyttämisellä selitettävissä.

Ajattelin itse tässä enemmän ihan yksittäistä peliä tai noin kahden pelaajan kampanjaa. Eli minkä takia nämä nyt taistelevat ja tällä alueella. Isommat konfliktit tuppautuvat rakentumaan liittoumiksi ihan jo senkin takia, että on paljon kannattavampaa kolmannen osapuolen katsella sivusta, kun kaksi lyö toisiaan ja sen jälkeen itse putsata pöytä. Toisessa maailmansodassakin oli lukuisia valtioita mukana, mutta yhteiset viholliset sitten käytännössä määrittelivät osapuolet, välillä toki vaihtuen. Tämän vuoksi jo lähtökohtaisesti kaikki kaikkia vastaan kampanjat ovat aika hulluja. AoSissakin on periaatteessa neljä isompaa osapuolta, mutta nekin ovat liittoutuneet aikojen saatossa kolme yhtä vastaan ja niin edelleen. Mutta koska mennään luonnollisesti peli edellä, niin "historiaan" täytyy kirjoittaa asioita, jonka takia on ihan ok, että kun kaikki vetää porukalla Nagashia turpaan, niin silti pari kääpiöklaania voi taistella verisesti keskenään. Kuten tuossa toisaalla kirjoititkin, niin enempi tai vähempi tarvitsee venyttää aina välillä.

Mutta kuten sanoin, niin minulla ajatuksena oli lähinnä siis sen yhden pelin idea, että miksi nämä kaksi joukkoa nyt ovat täällä ja ovat päätyneet taisteluun. Vähän tarinaa siitä, että mitä nämä joukot ovat, missä ne ovat ja mistä tässä taistellaan. Niillä komentajille voi keksiä nimiä, samoin joukoille, ja vähän historiaakin. Ja kun vähän näkee vaivaa maaston kanssa, niin taisteluista tulee paljon mielenkiintoisempia tarinallisesti. Toki sama taistelu on edelleen jollekin toiselle Excel-harjoitus, joissa koitetaan saada nopanheitot omalle puolelle. Molemmat koulukunnat ja muut siitä välistä ovat varmaankin yhtä lailla oikeassa...

[Tyrisalthan]

Itse toivoisin että palataan suurin piirtein kutosedikan sääntöihin. Se kun oli faban kulta-aikaa niin luulen että siten Wanha maailma houkuttelisi parhaiten niitä kokeneempia pelaajia (joka vissiin tämän produktin pääkohderyhmä onkin). Toki voisi ottaa parhaita paloja eri edikoista, mutta pääpainon näkisin pidettävän noin 20 ukon perusyksiköiden liikuttamisessa, hirviöiden, sankarien, ja magian ollessa lähinnä mausteena. Myöhempinä aikoina tuntui että tässä lähti vähän mopo keulimaan, ja taktisten manööverien sijaan heitettiin ämpärillä noppia tai pyyhkäistiin yhdellä loitsulla puolet armeijasta.

Jos tuo tulee yhtenä könttänä, niin silloin armeijatkin voisi tasapainottaa hyvin (tai edes paremmin) keskenään. Se kun tuntui olleen kutosessa se isoin kompastuskivi että tietyt armeijat olivat parempia kuin toiset, toki kaikilla pystyi jotenkin pelaamaan. Seiskan loppupuolella tämä meni todella överiksi, jolloin heikommilla armeijoilla ei ollut enää realistisia mahdollisuuksia pärjätä niitä kovimpia pumppuja vastaan.