Tolkien ja Warhammer
Tolkienin tarkoitushan taisi olla luoda jonkinlainen "Kalevala" Englannille, jolta tämäntyyppinen kansalliseepos puuttuu. Siksi vahva nojautuminen kansanperinteeseen ja vähemmän (ainakin aluksi) omaa kehittelyä. Myöhemminhän Keski-Maasta tuli kokonainen fantasiamaailma, jota ei enää kovin helpolla Eurooppaan saa yhdistettyä, vaikka kyllä sekin mahdollista on.
Tolkienin suurin anti myöhemmälle fantasiakirjallisuudelle taisi olla yleinen herätys koko genreen ja tietyntyyppinen luokittelu fantastisille olennoille. Ennen (esim. Shakespearen Kesäyön unelmassa, kirjoitettu muistaakseni n. 1500-luvulla) kaikki vähänkään fantastiset olennot olivat samaa fairy t. fey folkia. Vasta Tolkienin jälkeen alkoi tietynlainen eri lajien tai rotujen erottelu ja mieltäminen omiksi kansoikseen ja kulttuureikseen.

Galleriaan pääsee tästä.
Tolkien ei tätä itse keksinyt. Ranskan ja Saksan rajalla on paikka nimeltä Elsass-Lothringel josta kulki ensimmäisen maailman sodan länsirintama -> ei kenekään maa -> wood elffit keskellä empiree/saksa ja bretonniaa/ranska. Muistelen että Tolkien olisi ollut mukana WWI (tai sit ihan pieleen)Jaqo kirjoitti:LóthLórien=Lorien
Keski-maa taas on kopio euroopasta vaikkakin Tolkien olisi halunnut vieläkin samannäköisemmän. Lotriahan on mennyt aika euroopassa jonka nyky-ihmiset ovat unohtaneet. Ja onhan warhammer-maailma oikean maailman näköinen. Niin on myös monen fantasia pelin maailma -> lännessä meri, keskellä valtakunta ja idässä vuoria.
Yhtäläisyyksi Euroopan ja Old Worldin välillä on vieläkin suurempi kuin Tolkiennilla. Paljon tarvitaan mielikuvitusta kokonaisen maailman muotoiluun.
Tiesittekö että Tolkien osasi puhua Suomea?
Kyllä Tolkien soti brittie joukoissa ensimmäisen maailmansodassa.MagnuM kirjoitti:En tiedä oliko J.R.R. itse sotimassa, mutta taisipa olla niin, että toinen poika kuoli toisessa maailmansodassa.IVIaster kirjoitti: Muistelen että Tolkien olisi ollut mukana WWI (tai sit ihan pieleen)
Comebackia pelaamisen eturintamaan...
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Tolkien teki keski-maasta historiallisen euroopan, aiankin hieman. Eli minkälainen Eurooppa olisi voinut olla tuhansia vuosia ennen nykypäivää. Mielenkiintoista, miten tämäkin jaksaa vielä herättää keskustelua. Ovathan kaikki fantasiamaailmojen rodut ja paikat enemmän tai vähemmän kytköksissä toisiinsa. Itse en ole muuta fantasikirjallisuutta lukenut kuin Lotrin, mutta kaikki roduthan "ammentavat samasta lähteestä", eli juuri luo rodulle ominaiset piirteensä. Kääpiöt tietysti suuria seppiä ja vuoren asukkeja, mutta tuskin milloinkaan fantasiamaailman runsaslukuisimpia lajeja. Aimahan he ovat mallastuotteista pitäneet, kuten hyvästä ruoasta kaiken kiiltävän ohella...
Joo, Tolkien oli WW1 etulinjassa, haavoittuikin siellä. Luki kyllä Kalevalan suomeksi, mutta tuskin jaloa kieltämme puhua osasi. Ja kuten tuossa sanottiin, halusi luoda englannille oman taruston kuten meillä kalevala jne. Tosin olihan heillä jo Beowulf...

Aliquando Insanire Iucundum Est
-
Viljanderi
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 15.12.2003 19:00
- Paikkakunta: Kirkkonummi
Tolkienin elämänkerrassa sanottiin, että Tolkien kiisti sen, että olisi tehnyt Keski-maasta maantieteellisesti yms. euroopan kaltaisen. Hän oli erittäin vihainen kun joku oli keksinyt verrata Mordoria, Itää, Akselivalloiksi ja Neuvostoliitoksi, Gondoria ja Rohania liittoutuneiksi jne.Der Dexter kirjoitti:Tolkien teki keski-maasta historiallisen euroopan, aiankin hieman. Eli minkälainen Eurooppa olisi voinut olla tuhansia vuosia ennen nykypäivää.
"Always play on one and don't fake the funk." -Bootsy
-
Scar Veteran
'MagnuM kirjoitti:Niin, mutta pääpiirteittäin fantasia kääpiöt ovat samanlaisia. Yllättäen lyhyitä, kaikki ovat tanakoita, asuvat vuoressa, ovat parrakkaita ja pitävät tavallista enemmän kullasta. Sitten DL:n mannunkääpiöt ovatkin jotain renegeidejä.
No pääpiirteitäin kyllä, mutta luepa sellainen kirja kuin: Pimeyden kaivo By:Margaret Weis ja Tracy hicman. Siinä kääpiöt harrastaa magiaa, ja ratsastaa poneilla...Sairasta sanon minä
"Stay where you are... You're making me look amazingly brilliant."
Ja tähän väliin on pakko laittaa että Tolkien käytti suomen kieltä, kun kehitti Keski-maan haltia kieltä.The Captain kirjoitti:Ei osannut. Tolkien oli opiskellut suomea, mutta ei koskaan oppinut kieltä niin hyvin, että olisi osannut sitä puhua.IVIaster kirjoitti: Tiesittekö että Tolkien osasi puhua Suomea?
"Stay where you are... You're making me look amazingly brilliant."
-
Assassin
-
Scar Veteran
Eikös Hobitissa kääpiöt ratsastanut?huuhkaja kirjoitti:'MagnuM kirjoitti:Niin, mutta pääpiirteittäin fantasia kääpiöt ovat samanlaisia. Yllättäen lyhyitä, kaikki ovat tanakoita, asuvat vuoressa, ovat parrakkaita ja pitävät tavallista enemmän kullasta. Sitten DL:n mannunkääpiöt ovatkin jotain renegeidejä.
No pääpiirteitäin kyllä, mutta luepa sellainen kirja kuin: Pimeyden kaivo By:Margaret Weis ja Tracy hicman. Siinä kääpiöt harrastaa magiaa, ja ratsastaa poneilla...Sairasta sanon minä