Nyt pari päivää sääntökirjaa selanneena, voinen kertoa jotain.
Sääntökirjasta:
Sääntökirja on kova kantinen ja lähes kaikki sivut (144) ovat värillisiä. Sääntökirja alkaa kuvauksella Taltoksesta, paikasta johon Warlord sijoittuu, kyseessä on Aidanin (jonne myös mm. Dark Heaven Legends taitaa sijoittua) maailmassa sijaitsevasta paikasta. Sekä aukeaman kuvauksella jokaisesta factionista (=armeijasta). Lisäksi 1,5 aukeamaa on uhrattu roolipelaamista varten. Sivulta 33 alkaa sitten maalausopas 9 sivua + 3 sivua kuvia maalatuista figusta. Maalausopas vaikuttaa oikein hyvältä, valitettavasti kuitenkin ilmeisesti yritys on ollut käydä paljon tekniikoita lävitse ja olisin voinut toivoa, että layerointiin olisi hitusen enemmän panostettu. Nyt tuo tuntuu sopivan paremmin jo hitusen maalaannelle, kuin puhtaalle aloittelijalle (esim. silmistä on n. yhtä paljon kuin layeroinnista!).
Sivulta 45 alkaakin sitten perussäännöt. Ensin kerrotaan ehkäpä tarkeintä asiaa, jossa toivottavasti mahdollisimman harvalle on mitäään uutta: pelaamisen hyviä tapoja, jonka jälkeen alkaakin sääntöjen kertominen aloittaen alustoista. EDIT: Pelissä käytetään 25mm, 40mm, 50mm neliöalustoita, lisäksi 25x50mm ja CD:n kokoisia. Tällä hetkellä ei taida olla vielä yhtään ratsuväki-ukkoa valmistettu ja vain geneeriset tiedot löytyvät moisille. Ratsu-ukot kuulemma myyvätkin huonosti, miksi niitä mm. Reaperin DHL-valikoimissakin on niin vähän.
Armeijan koostumuksesta Armeijat koostuvat ryhmistä ja sooloista. Ryhmät puolestaan koostuvat johtajasta (kersantti, kapteeni tai sotalordi) ja sotilaista, sekä mahdollisista eliteistä (mm. maageista, papeista). Ryhmiä tulee olla vähintään yhtä paljon kuin sooloja, lisäksi ryhmien koostumuksille on muutamia rajotteita, kuin myös johtajien määrien suhteille. Ryhmien koot puolestaan vaihtelevat normaalisti 5-15:aan, mutta riippuen johtajasta, voi ryhmäkoko olla hitusen pienempi tai suurempikin.
Factioneista & armeijoiden muodostuksesta Factioneja on olemassa 9 + palkkasoturit + freelancet. Lisäksi on vielä geneeriset statit ja niihin muokkaus ohje, jolla voi tehdä vaikka oman factionin. Pelaaja voi päättää pelaavansa freelance-porukkaa, jonne saa sisällytettyä kaikista factioneista yksiköitä, ainoana rajoituksena ettei samassa armeijassa saa olla hyvä- ja paha-luonteisia otuksia (EDIT: samaan aikaan siis tietenkin). Haittana kermojen päältä kuorinnasta on kuitenkin on se, ettei saa factionien erikoiskykyjä, jotka ovat paikoin varsin mehukkaita (esim. Crusaderit voivat osoittaa armoa vihollista kohti, jolloin vihollinen saattaa liittyä loppupelin ajaksi Crusaderien puolelle!).
Pelin kulusta: Pelissä tarvitaan kortteja, esim. tavallinen 52 kortin pakka käy. Pelaajat valitsevat itsellensä maan ja laittavat jokaista ryhmää ja soloa kohden 1:en kortin Drawdeckiin. Deployment käy niin, että pakka sekoiteitetaan ja päälimmäinen kortti käännettää. Kenen maa sieltä tulee, sijoittaa 1:en ryhmän/solon kentälle. Sitten käännetään seuraava kortti jne. Pelissä aktivointi käy samalla tavalla, samaa yksikkö ei tietenkään voi saman kierroksen aikana aktivoida useampaan kertaan.
Aktivoinnin aikana pelaaja voi tehdä 2 toimintoa jokaisella aktivoidulla modellilla, joista vain toinen voi olla combat (melee-hyökkäys, ampuminen, loitsu, erikoiskyvyn käyttö jne.), toinen (EDIT: tai vaikka molemmat) sitten voi olla liikkumista, ruumiiden ryöstöä, esineiden nostoa jne.
Lähitaistelu&Ampuminen Taistelut ja ampuminen ovat melko yksinkertaisia. Eli hyökkääjä heittää d10:ä, lisää siihen muutokset ja oman MAVn (=Melee attack value) tai RAVn (Ranged attack value), jos tulos on yhtä suuri tai suurempi kuin vastustajan modellin DV (=Defensive value) onnistuu hyökkäys. Vastustajalla on kuitenkin mahdollisuus meleessä lyödä defensive strike (haavat vaikuttavat vasta iskujen vaihdon jälkeen. Defensive strike:ssä kuitenkin saa usein vähemmän bonusta). Ampumisen suhteen voi ampua takas jos on Defensive shot erikoiskyky.
Ampuessa on myös mahdollisuus ampua volley, mikä tosin vaatii useamman tyypin ampumaan. Kyseessä siis on ampua nuolikuuro taivaalle, jota ei kohdisteta yksinäisiin modelleihin vaan alueesee, seurauksena siis alueelle vaikuttava hyökkäys. EDIT: Vaatii myös erikoiskyvyn. Esim. varsijousilla ei volleyta ammuta, useimmat jousiampujat (ellei peräti kaikki) tuon kuitenkin hallitsevat
Taikuudesta: Taiat on hankittava erikseen ja loitsijoille on määritelty, paljonko he voivat maksimissaan hankkia ja kuinka vaikeita loitsuja. Loitsut ovat lisäksi kertakäyttöisiä, jotka epäonnistuessaankin kuluvat (tosin jos hankkii familiarin, niin tuo nappasee epäonnistuneen loitsun ja antaa uudelleen käytettäväksi). Betaversiossa suhtauduin melko kriittisesti loitsuihin, pitäen niitä ylihintaisina, mutta kyllä ne taitavat olla hintansa väärtejä ja joskus oikein tehokkaitakin - ainakin paperilla.
LOS:sta: Tässä pelissä tämä on minusta hoidettu oikein fiksulla tavalla. Alustan koon mukaan on määritelty modellien kokojen arvot, saman kokoinen tai suurempi koko blokkaa näkökentän, mutta suurempi näkee ylitse. Yksi taso kukkulalla vastaa kokoa 1 ja lisää saman verran kukkulalla olevan modellin kokoon. Suojillekin on määritelty arvot, jos arvo on sama kuin modellin koko, saa suojasta hyödyn, jos arvo on suurempi blokkaa suoja koko LOSin ja jos pienempi, ei sillä ole vaikutusta. Vaikuttaa minusta oikein fiksulta systeemiltä.
Lisäksi säännöistä löytyy stunteille säännöt, kuten ikkunasta/katolta alas törkkäämminen, nuoralla kävelyä jne.
Factionit
Hyvät:
Crusaders - ritareita.
Elves - Haltiat.
Dwarves - kääpiöt (tosi tarpeelista mainita
Neutraalit:
Nefsokar - Muumioita, mutta mukana myös eläviä.
Reven - Örkkejä & petomiehiä
Reptus - Liskoja.
Mercenary - palkkasoturit. Oma factioni ja lisäksi kampanjassa näitä voi muutkin palkata.
Pahat:
Necropolis - Epäkuolleet
Darkspawn - Kieroutuneita haltioita, demoneita
Overlords - Tosi pahikset. Orjuuttajia ja tyranneja.
Sääntökirjasta löytyy myös n.15 sivuiset kampanjasäännöt, jotka vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta. Sekä tarvittavia lomakkeita & esimerkki kartta, jotka ovat myös ladattavissa Reaperin kotisivuilta
Muuta:
http://www.reapergames.com eli Reaperin pelien tukisivu on avattu. Vielä aika vähäset mahdollisuudet, mutta ihan hyvältä näyttää... etenkin jos asuisi jenkeissä. Mahdollisuus kun on tallettaa tuonne pelien tuloksia (vaatii kuitenkin kaupan, joka ois listautunut tuonne tai BL-memberin / Reaperin työntekijän varmistuksen... aika heikkoa voi olla) ja siellä tilanteet kai vaihtuvat sen mukaan, miten mikäkin faction pärjää missäkin provinssissa. Lisäksi julkaisuja tulee noiden pohjalta kuulemma, onko se sitten niin, että menestyvät saavat lisää herkkua vai tasapainotetaanko heikommin menestyviä onkin toinen juttu.
Warlord-blisujen mukana alkaa tulla data-kortit, joten jatkossa uudetkin modellit saavat heti tiedot blisterin mukana ja ei tarvitse odottaa omaa faction-bookkia, joita myös Reaper aikoo tehdä. Ensimmäisenä on Necropolis (tammikuussa -05) ja toisena Reven (maalis -05). Noissa sitten pitäs tulla lisää fluffia, kenties erikoisominaisuuksia enemmän ja maagisia esineitäkin lisää... ihan mielenkiintoista.
Sääntökirjan saa ainakin Sotataidosta ja fantasiapelitkin ovat kaiketi ottamassa tuota (ainakin hesassa) hyllyynsä (ainakin se on heidän tuotetietokannassa, tosin "ei julkaistu"-statuksella). Hintaa on sotataidossa 24€.
EDIT2: Reaper muuten suhtautuu positiivisesti Armybuilderiin ja mm. Warlordin tiedot on tehty (ei tosin Reaperin toimesta, mutta luvalla) Armybuilderille jo.