mastercalgar kirjoitti:Mitä mieltä olette ihmiset, jos joku lähtee turnaukseen pelaamaan, maksaa osallistumismaksun ja palkintona on jotain hienoa ja ah niin kiinnostavaa (esim Cruising USA pelisessio Pitkiksessä...
), kannattaako optimoida armeijansa mahdollisimman kovaksi? VAI kannattaako lähteä pelaamaan ihan sillä periaatteella, että "Noh, rahat menevät hukkaan, kun teen armeijan, josta kaiken maailman pikkusieluiset sireeninpelkääjät eivät voi avautua, eli turhia yksiköitä vaan pöydälle..."
Minä en hukkaa rahaa turnauksissa. Ikinä. Hukkaaminen tarkoittaa sitä ettei saa mitään vastineeksi. Minä pidän mieluummin päivän hauskaa kuin istun kotona sen vitosen päällä.
Tekopyhää väittää, etteivät pelaajat sitä ykköspokaalia halua itselleen.
Jos olisin ilkeämpi, ottaisin tästä kunnolla itseeni. On aika yleistävää sinulta väittää näkeväsi kaikkien muiden pään sisälle. En väitä, etteikö olisi hauskaa voittaa, mutta se ei silti tarkoita etteivätkö pelipisteet voisi olla prioriteettilistalla viimeisenä.
Miksi siis jatkat tästä täällä? Jos haluat ottaa sen paljonpuhutun Sireenin tai Alaitocin tai IW:n, ei sinua kukaan ole estämässä.
Ainahan jokaisella peliä aloitellessa on mielessä taktiikoita, joilla saisi pelistä kiinnostavan, eli haasteen antaminen ja voittoon pyrkiminen, vaikka hauskanpito onkin tietysti tärkeintä. En ainakaan itse edes jaksa pelata vastustajaa vastaan, joka pelaa periaatteella "en mä nyt voittoon tähtää, kunhan pelaan". Millaisen haasteen sellainen antaa? Ei mitään. Ennemmin otan vaikka miten "juustotetun" armeijan vastaan, koska siinähän sitä taitoa mitataan, jos vastassa on näennäisesti ylivoimainen vastus.
Ne jotka itkevät juustotuksesta, haluavat vain helpon voiton. He eivät pidä haasteista, vaan haluavat vastaansa armeijan, jossa ei ole mitään vastusta. Kuinka moni pelaisi ennemmin jotain mörssärileka Ironwarrior (jota nyt en ole ikinä pitänyt järin juustoisena [ja EN, minä en pelaa IW:llä]) armya vastaan, kuin jotain tau armya vastaan, joka koostuu enimmäkseen firewarruista ja krooteista, eikä paljon mistään muusta? Kuinka moni haluaa edes haastetta pelaamiselta? Eivät ainakaan ne, jotka itkevät "juustoilusta".
Väitätkö, ettei ns. hupilistalla pelaavalla voisi olla taktiikan tajua? Kerronpa, millä asenteella
minä pelaan. Teen ensin armeijan, perustuen siihen, mistä figuista pidän fluffillisesti, ulkonäöltä ja sääntöjen hauskuuden puolesta. Sekin vaikuttaa, kuinka monta pikkusittiäistä jaksan maalata. Mukaan siis tulee sekä pätevien että komeiden Hive Tyranttien lisäksi aivan liian vähän gauntteja, sekä liktoria, zoantrooppeja, siivekkäitä warruja (T4 W2 4+ save á 49 pts, jesh mutta siistit vigut
). Kotiin jäävät tehokkaat ja pirun rumat rendarigauntit, spinegauntit, gargoilit ja toinen feksi. Sitten vien tämän epämääräisen viritelmän turnaukseen ja
yritän parhaani mukaan voittaa sillä mitä on. Siinä se taktiikka minun mielestäni piilee, ei armeijan valinnassa.
Kuinka moni oikea suuri kenraali pääsi valitsemaan kaikki joukkonsa?
Sanoisiko kuuluisa Hannibal "
joo, mä otan tosta yhden tommoisen 10,000 vuotiaan demonin joka osaa kaikki taidot ja jutskat ja joita on noin 1-3 galaksissa ja sit mä otan tosta 4 ultraharvinaista defilerii ja sit mä otan noita ja noita ja noita ja niille plasmat ja skillit ja markit ja fistit ja kaikille parhaat mutaatiot koska MÄ olen kaaosjumalten suosikki ni se ei oo mitenkää kummallista et kaikilla on ne, ja mä otan vielä pari markkii ja se tekee niinku 1497 ja puoli egee ole hyvä".
Ei, näin hän ei olisi tehnyt, koska ei voisi. Hannibal latasi armeijaansa elefantteja, sen ajan superaseita. Kuinka kävikään? Suurin osa möröistä kuoli vuoristossa. Vaan eipä mennyt oikealta kenraalilta sormi suuhun, vaan sieltä värvättiin vähän gallialaisia palkkajoukkoja ja muuta ja haastettiin Rooman pähee armeija näillä onnettomilla jutskilla ja voitettiin ne...
Ota ihmeessä tehoarmeijasi, taktisista kyvyistä se kertoo lähinnä huonoa: että et uskalla tavoitella voittoa armeijalla jota pelatessa se vaatii muutakin kuin pari onnistunutta Ld10-heittoa. Ellet sitten julistaudu sireenikonseptin ainoaksi alkuperäiseksi keksijäksi? Sitähän minäkin. Taktiikan tajua ei paljoa vaadita siihen että kopioi valmiin, muiden jo testaaman konseptin ja peluuttaa sitä. Missään nimessä sireenillä pelaaminen ei ole osoitus poikkeavasta älykkyystasosta, vain tietynlaisesta asenteesta.
Minun puolestani voit ottaa prinssisi tai minkä otatkaan, käytin sitä tässä vain esimerkkitapauksena. En minä itke jos kävelet vastaan. En silti usko sireenipelaajaa mitenkään erikoiseksi taktikoksi ilman kummempaa näyttöä, enkä usko että se all-Kroot-pelaaja on välttämättä alkuunkaan huono.
Hunnien jäljiltä ei ruoho kasvanut, mutta Vantaan kaupunki hävittää puutkin.
. Normaalilla listalla ei sääntömuutoksiin tarvitse reagoida niin pahasti kun ei muuteskaan pyri sinne tiukimpaan kärkeen.