Kai; osa 4; Enkelit

[Merrywinds]

Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=36358

Oikeudenkäynti: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=37433

Kuollut?: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=37587

Tuulet: http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... hp?t=38246

Ja pitkän tauo jälkeen olen taas onnistunut sylkäisemään tekstiä mieleni synkimistä syövereistä teidän kauhuksenne... Joten yrittäkääpä nauttia!

Kaikki silmät katsoivat Kaita. Tämä taas tuijotti suu auki lavalta loistavaa valoa. Sitten toinen Kaksonen potkaisi häntä takaraivoon.
”Puhu, pikkuinen!”
Kai avasi suunsa ja sulki sen. Hän avasi sen uudestaan ja sulki sen taas. Miksikö hän oli yrittänyt tapaa tytön? No tietenkin koska häntä oli käsketty tehdä niin. Miksi muuten Kai olisi lähtenyt siirtokuntansa mukavasta lämmöstä pois epämukavaan Khimairaan köröttelemään keisarin selän taakse jahtaamaan jotain tyhmää akkaa, josta hän ei ollut koskaan ennen kuullutkaan!
Kaksonen oli potkaissut häntä päähän aika lujaa, sillä Kai ei ollut tajunnut puhuneensa ääneen ennen kuin tyttö kysyi: ”Kuka sinulle antoi tämän käskyn? Mistä siirtokunnasta oikein puhut? Ja mitä tarkoitat, kun sanot ’Khimairaan’?”
Kai ravisteli päätään ja mietti, mitä sanoisi. Jos hän paljastaisi siirtokunnan sijainnin, hän luultavasti tuomitsisi heidät kuolemaan. Näin rikkaalla johtajalla täytyi olla aikamoinen armeija. Siirtokunnalla oli vain pari komppaniaa huonosti koulutettuja alokkaita. Voisi olla parempi, jos hän pysyisi hiljaa. Silloin hänet kylläkin tapettaisiin. Sitä ennen luultavasti kidutettaisiin. Ajatus kylmäsi häntä.
”Vain pari komppaniaa? Eihän se ole siirtokunta eikä mikään. Kuka heidät oikein lähetti tänne?”
Kai sulki ällistyneenä suunsa. Hän ei ollut ehtinyt sanoa sanaakaan, ja kuitenkin tuo tyttö tiesi, mitä hän oli ajatellut! Se toi lähinnä mieleen tarinat, joissa kerrottiin joidenkin noitien pystyvän lukemaan uhriensa mieliä kuin kirjaa. Ajatus lähetti kylmät väreet Kain selkäpiitä pitkin. Jos tyttö pystyi siihen, hän saattaisi paljastaa jotain, mitä ei tosiaan tahtoisi paljastaa…
”Ei, en ole noita. No, kertoisitkos minulle nyt, missä siirtokuntanne on?” Viimeiset sanat tulivat sellaisella äänenpainolla joka ilmaisi, että vastaväitteitä ei suvaittaisi. Kai alkoi hätääntyä. Tuhannet silmät katsoivat häneen, ja salin ilmapiiri oli painostava. Seinätkin tuntuivat kuuntelevan. Eikä tytön pistävä katse herennyt hetkeksikään Kaista. Tytön oli pakko osata lukea ajatuksia, muuten hän ei olisi tiennyt sitä kaikkea, mikä Kain päässä liikkui.
”Siirtokunta on vuorilla, kaivettu rinteen sisään.” Enempää hän ei sanoisi. Vaikka kuolisi.

**********

Mies kirosi ja imaisi sormeaan, johon oli tullut haava. Sitten hän vilkaisi alas nähdäkseen oliko kukaan huomannut häntä ja jatkoi matkaa. Kylläpä katolle oli pitkä matka. Parempi olla putoamatta alas. Toivottavasti muut olivat jo paikoillaan. Ja toivottavasti valmistelut oli tehty. Hitaus ei ollut hyvä juttu. Jos tämä nyt menisi pieleen, pomo ei olisi ollenkaan tyytyväinen. Niinpä hän jatkoi kiipeämistään suuren salin ikkunalautaa kohti entistäkin nopeammin.
Tyyny kahisi käden liukuessa sen alle. Pörrötukkainen pää kääntyi unisesti hymyillen sen päällä, ilmiselvästi hyviä unia nähden. Komeat kasvot nykivät unisesti. Petivaatteet kahisivat. Peitto oli ihana vankila. Tiukka ja lämmin ja pehmeä… Ei, kova.
Äkkiä kaikki lakanat olivat kivenkovia. Vastustamattomasti ne käänsivät nukkujan selälleen. Pää heittelehti puolelta toiselle, kunnes tyyny vangitsi sen paikoilleen. Silmät rävähtivät selälleen, kun mukavasta painajaiseksi muuttuneen unen katkaisi terävä, rasahtava ääni. Sängyn päädyssä olleet ohuet metallitangot olivat repineet itsensä vapaiksi ja olivat nyt vain juuristaan kiinni. Silmäterät seurasivat niiden villiä, piiskamaista liikehdintää peloissaan. Ne näyttivät pimeää kattoa vasten olevan jotenkin elossa, jonkinlaisilta hirveiltä tuntosarvilta.
Sitten yksi kosketti nukkujan otsaa. Muut kaksi lopettivat piiskaamisensa ja kiemurtelivat jo kosketuksissa olevaa tankoa pitkin otsalle ja siitä silmille. Silmät räpsähtivät peloissaan kiinni.
Otsassa alkoi tuntua painetta. Samoin silmissä. Pieni verinoro valui ohimolta alas, nyt kivikovalle tyynylle. Poika jännitti kaikki murrosikäisen voimansa, mutta ei saanut mitään aikaan. Hän avasi suunsa huutaakseen, mutta peitonkulma syöksähti hänen suuhunsa, melkein tukehduttaen hänet. Se olisi ollut armollista.
Silmäluomet puhkesivat, niistä ei ollut edes hidastusta tuntosarvimaisille metallitangoille. Poika yritti kirkua, mutta ääntäkään ei tullut ulos. Ensin vasen, sitten oikea silmä puhkesi ja valutti limaisen, jähmeän nesteensä pojan poskille. Kasvolihakset jännittyivät ja verisuonet pullottivat silkasta kivusta.
Kaikki tuntui hetkeksi pysähtyvän.
Sitten kaikki kolme tankoa, inhottavan luisen roiskauksen kera, survoivat itsensä sisään otsaluun ja silmäkuoppien läpi. Kallon sisällä ne piiskasivat ja riuhtoivat itseään edestakaisin, täysin villinä, silpoen ja repien kaiken punaiseksi limaksi. Ruumis sätki villisti nyt äkisti hellittäneiden lakanoiden otteesta vapaana. Käsi kumautti lujaa seinään ja herätti sen takana nukkuvan vanhan ukon. Jalka hakkasi alle sekunnin ajan kiivaasti lattiaa, kunnes hellitti, ja koko ruumis valahti veltoksi. Tuli kaamean hiljaista. Tangot vetäytyivät lähes ääneti veriseltä leikkikentältään ja nousivat pystyyn, takaisin entisille paikoilleen. Pojan veltto ruumis valahti lattialle, josta sen kohta löytäisi pojan metelin herättämä ukko.
Huoneessa oli jälleen täysin hiljaista. Pojan tyhjät silmäkuopat tuijottivat ovelle, ja kun ukko tulisi sisään, hän saisi melkein sydänkohtauksen tuon hirveän verisen, tyhjän tuijotuksen nähdessään. Ainoa ääni oli veren hiljainen litinä sen tippuessa pojan leuasta tämän reisille muodostuvaan pieneen lammikkoon.
Tip, tip, tip, tip…

**********

Mies oli päässyt ikkunalaudalle ja oli saanut kiväärinsä koottua. Hän ruuvasi kiikarin kiinni nopein ja harjaantunein ottein ja asetti sen silmilleen. Sitten hän etsi kohteensa hiusristikkoonsa ja jäi hymyillen odottamaan. Hänen ei tarvinnut odottaa kauan.
Tuuli havisutti puiden oksia ulkopuolella. Kirkas kuunvalo peittyi tyhjästä ilmestyneiden pilvien taakse. Tuulen mukana tuli pitkä, tuskainen pojan vaikerrus. Katolla oleva mies värähti. Kasti ei ollut kovin armollinen. Se myös nautti teoistaan. Nytkin joku heistä varmaan rojahti vesipyramidinsa eteen tyytyväinen hymy kasvoillaan, surmattuaan jonkun mestarillisen julmasti. Sitten mies kohautti olkiaan ja käänsi katseensa takaisin kiikariinsa. Se ei ollut hänen ongelmansa. Se vain helpotti hänen työtään.
Alhaalla salissa Kai mietti kuumeisesti, kun outo tunne iski häneen. Ympärilleen katsoessaan hänestä näytti siltä, että kukaan muu ei huomannut mitään. Salissa alkoi tuulla.
Tuuli oli aluksi hiljainen, mutta voimistui nopeasti ja sai lisää vauhtia, kunnes ihmiset alkoivat kirkua ja kaatuilla katsomoissa. Lavalla olijat taas seisoivat paikoillaan, mutta hekin sormeilivat vöillään riippuvia veitsiä ja katselivat levottomasti ympärilleen. Tyttö kuitenkin kääntyi takana seisovan Ukon puoleen ja kysyi jotakin, mistä Kai ei saanut selvää, mutta tytön hätääntyneestä äänensävystä saattoi päätellä, ettei kaikki mennyt juuri niin kuin piti.
Äkkiä tyttö rojahti polvilleen ja kirkaisi: ”Vartijani! Vartijani on murhattu!” Salissa alkoi kuulua kovaäänistä, hätääntynyttä hälinää.
Sitten ilmassa suhahti ja joku kirkaisi. Ohut, lähes näkymätön taite ilmassa kulki juuri Kain silmien ohi, ja hetki sen jälkeen tuuli yltyi entisestään. Hänen vasemmalla puolellaan ollut mies piteli polveaan, huutaen suu ammollaan kuin kalalla. Sitten salin katto romahti.
Suuria, valkoisina hohtavia lohkareita rymisi joka puolelle salia, murskaten onnettomia ihmisiä mennessään ja viiltäen heitä kappaleiksi. Lohkareiden joukossa oli sittenkin jotain muuta. Pitkiä, ihmisen hahmoisia ja kuvankauniita olentoja leijui ja pyörähteli ympäri salia, viiltäen onnettomia tiellesattujia mennessään lasimaisilla miekoillaan.
Kai päätti käyttää sekaannusta hyväkseen, ja huomatessaan Kaksosten menneen jonnekin muualle hän ryömi nopeasti ovea kohti. Sitten hän kuitenkin tajusi, että hänet varmasti tallottaisiin murskaksi enne kuin hän pääsisi sinne asti. Nouseminen ei tullut kuuloonkaan, sillä nyt oli salissa alkanut viuhua käsiaseiden juovia. Jostain syystä hänelle tuli mieleen vilkaista ylös, ja silloin hän huomasi ikkunan, jolle kiipeäminen ei vaikuttanut kovin vaikealta. Nopeasti hän lähti konttaamaan sitä kohti.
Yrittäessään päästä ikkunalle hän joutui kiertämään suuria lohkareita ja paljon enemmän ruumiita kuin hän olisi uskonut saliin mahtuvan. Lattia oli liukas, kiillotetut ja lakatut kivet olivat pölyn ja veren peitossa.
Kai konttasi polvet revittyinä seinälle ja alkoi kavuta verhoja pitkin ylös. Puolimatkassa joku tarttui häntä jalasta ja hän näki kauhistuneen aatelismiehen tarrautuneen tiukasti hänen housunlahkeeseensa. Hän yritti ravistaa miehen pois, mutta peruukki kasvoillaan, kauhistuneet silmät selällään hän tarrautui Kain lahkeeseen kuin se olisi ollut hänen ainoa toivonsa. Kai tunsi kuinka verho repeili hänen käsissään ja yritti epätoivoisesti ravistaa miestä pois lahkeestaan. Hän tunsi, kuinka hänen ohuet puuvillahousunsa alkoivat ratketa vyötäröstä. Kai yritti saada miehen irrottamaan potkimalla häntä kasvoihin, mutta tämä näytti olevan liian peloissaan tunteakseen kipua.
Äkkiä mies valahti veltoksi, ja kun tämä tipahti pois, vieden Kain housut mukanaan alas, hän näki yhden siivekkään olennon katsovan häntä valkoiset silmät kauniista kasvoista leiskuen. Kauhuissaan Kai kiipesi niin lujaa kuin pystyi, mutta ei voinut irrottaa katsettaan olennon kasvoista. Kai ei ollut varma, mutta näytti siltä, että olento nosti toista mahdottoman täydellistä kulmakarvaansa. Sitten se kääntyi pois, metsästämään uutta uhria.
Hikisenä ja vavisten Kai kiipesi viimeiset metrit ikkunalle. Kun hän pääsi sinne, hän rojahti seinää vasten, huohottaen enemmänkin pelosta kuin rasituksesta, ihmetellen yhä mahdottoman hyvää onneaan. Avatessaan silmänsä hän näki kiväärin mustan, pohjattoman silmän katsovan häntä otsaan. Kiväärin takana oli vaaleatukkainen mies, joka tuijotti häntä herkeämättä silmiin.
”Sinuna minä olisin hyvin kiltisti ja kertoisin, mitä hittoa teen?” Tämä sanoi.
”Pakenen, hyvä mies. Etkö näe, millainen verilöyly tuolla alhaalla on? Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa.”
”En menisi takuuseen… Miksi sinua kuulusteltiin? Jos tuo akka kuulustelee jotakuta tuohon malliin, hänellä on siihen hyvä syy, eivätkä useimmat tavalliset kulkijat anna hänelle syytä siihen. Joten kerropas nyt minulle, miksi sinua kuulusteltiin.”
Kai huokaisi. Yhdestä kuulustelusta toiseen. Tällainen ramppaus oli hyvin ärsyttävää. ”Minua kuulusteltiin, koska yritin murhata ’tuon akan’, joka kuitenkin selvisi hengissä ja yritti tappaa minut muttei sitten tappanutkaan, ja sitten minulle kerrottiin jostain, jota minä osaan tehdä, mutta mistä minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista tietoa, ja sitten tämä tapahtui, ja minä pakenin. No niin, siinä oli koko juttu. Mitä muuta vielä kaipaat?”
Miehen suupieli nyki hiukan. ”Vai yritit sinä tappaa hänet. Niin minäkin. Taidetaanpa olla samassa veneessä, poikaseni.” Kain mielestä miehellä ei ollut mitään oikeutta kutsua häntä pojaksi, kun näytti itse tasan yhtä vanhalta. ”Silti minua hiukan epäilyttää…”
”Niin mikä?” Kai keskeytti.
Miehen suupielet nykivät nyt aika rajusti. ”Kovin usein en ole nähnyt miehen kiipeävän huohottaen ikkunalle makaamaan ilman housujaan.” Tämän sanottuaan hän purskahti nauruun ja veti aseensa irti Kain otsasta. Siinä tuntui ilkeä jomotus, niin lujaa oli mies nojannut asettaan hänen otsaansa.
Mies ojensi kätensä ja Kai tarttui siihen. Hän oli miestä hiukan pidempi. Outo tuuli puhalsi yhä, muttei enää niin voimakkaasti. Miehen vaaleat hiukset hulmahtivat, kun tuuli hipaisi niitä. Hän rypisti kulmiaan ja Kai näki hänen harmaiden silmiensä kirkastuvan. Sitten rypyt oikenivat ja hän vilkaisi saliin.
”No johan tuli sotku. Parempi häipyä ennen kuin Enkelit huomaavat meidät.” Kai katsoi saliin, jossa oli enää lähes ainoastaan näitä ’Enkeleitä’ jäljellä. Lavaa hän ei nähnyt tästä.
Mies näennäisesti hyppäsi alas huimaavan korkealta ikkunalta, mutta sitten Kai huomasi köyden, joka roikkui ikkunanpielestä. Hän liukui miehen perässä alas, ja tämä oli jo hyvää vauhtia muuttamassa asettaan pistooliksi. Eri osat katoilivat hämmentävää vauhtia miehen mustan puvun laskoksiin ja taskuihin.
Sitten hän olikin jo valmis ja pisti pistoolin vyökoteloonsa. Kai älysi äkkiä kysyä:
”Olivatko ne siivekkäät otukset niitä Enkeleitä, joista sinä puhuit?”
Mies katsahti häneen synkästi ja sanoi: ”Olivat, mutta en ymmärrä, mikä sai heidät puuttumaan tähän asiaan. ”Hän katsoi taivaalle, ja siellä, korkealla tähtien seassa, missä hänen ystävänsä olivat turvassa suurissa risteilijöissään, hän näki parven siivekkäitä hahmoja.
”Kuoleman enkelit lentävät taas…”
Kai vilkaisi miestä, mutta tämä katsoi Kaita hymyillen ja sanoi: ”Ennen kuin lähdemme täältä, meidän pitäisi löytää sinulle hieman vähemmän huomiota herättävät vaatteet.” Näin sanoen hän käännähti ja lähti marssimaan katua alas.
Kai punastui, mutta ei ehtinyt tai kehdannut sanoa mitään vastaan. Niinpä hän nykäisi paidanhelmaansa hieman alemmas ja juoksi kadulla kaikuvan hekotuksen perään, miettien, mihin oli taas joutunut.

[Thelacan]

Hyvä hyvä, tämähän on aikas mielenkiintoinen tarina. Eniten minua kummastuttaa tuo yksi välikohtaus joka oli sairaalloisen hyvin kuvailtu. Jatkoa mieluusti .

[vexa]

Aivan loistavaa tekstiä, vaadimme lisää tätä.

[Mosse]

Teksti oli loistavaa, mutta paljon jäi auki. Tulen kyllä mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa...

Eräs asia kuitenkin jäi vaivaamaan, mikäs se "Kasti" oikein on?

[Merrywinds]

Jätin kaikenlaista auki hieman tarkoituksella, ne pitäisi lyödä kiinni tulevissa osissa.

Myös Kasti selviää, kun taas saan kirjoitettua jotain...

[High king Godric]

Pakko sanoa, tämän äärimmäisen hyvää tarinaa, onneksi olkoon. Kirjoitusvirheitä saatoin peräti yhden tuossa kaikki osat putkeen lukiessani huomata mutten juuri nyt muista missä se oli. Kaiken kaikkiaan, jatka samaan malliin, tämä on todella hyvä

[Sly Cooper]

Kipeänä kotona "eksyin" Sotun tarinaosastolle, ja luin kertaistumalta Kai-henkilöä käsittelevät tekstit.


- Aluksi hämää, mihin tarina on sijoitettu
- Todella pienilukuiset kirjoitusvirheet
- Osaat katkaista todella ärsyttävästi tarinan juuri kun muuttuu erittäin mielenkiintoiseksi

+ Osaat katkaista tarinan pahimmasta paikasta; Todellinen Don Rosa: Jatko on pakko lukea!
+ Todella mukaansatempaava tarina(t)
+ Hyvää kielenkäyttöä


Vaadin (enkä ole varmasti ainoa), että kirjoitat jatkoa mahdollisimman pian! (Mutta käytä jatkoon toki yhtä paljon aikaa, kuin edellisiinkin osiin. )

Kerrassaan loistava "jatkis" ja yksittäisinäkin upeita tarinoita, mutta tuo kokonaisuus - kuin Sotavasaran tarinaosion Star Wars -saaga.

*nostan hattua*

[BioHazard]

Noniin aika viimeinkin kysyä: Keitä helvettejä nuo kain vangitsijat/tappajat/tuliaseitakättämättömät friikit ovat? o0
==

[Merrywinds]

Tjooh... Pitäs varmaan vähän valaista.

No, lyönpä seuraavaan osaan senkin sisään. Vaikuttaa siltä, että Kai on vielä jonkun aikaa mukana kuvioissa, ystävät hyvät, ihan vain siksi, että asiat selkenevät hiukan.

Jatkoa seuraa, kun saan osan valmiiksi.