Figut epätolkienmaisia?
-
Skrixqueek
Niin no, kun tarkemmin ajattelee, niin ehkäpä. En näitä nykyisiä peikkoja pahaksi pistä, mutta kyllä piirrellessäkin meinaa tulla tätä norjalaista peikkoa. Tämä on lähempänä myös omaa mielikuvaani.Skrixqueek kirjoitti:Eli täällä ei ole ketään kuka olisi kaivannut sellaista norjalaisen mytologian peikkoa, mihin tolkienkin mielikuvansa pohjasi?
Mallinnoksena figu on upea, mutta malli olikin syvältä!
Leffan tekijätiimillä on varmastikin ollut tavoitteena saada kaikki näyttämään mahdollisimman luonnolliselta (ie, sellaisena kuin se olisi jos se olisi olemassa), tästä parhaana ja selvimpänä esimerkkinä lentävät pedot ja näiden valtavat siivet, kuten kuuluukin, jotta sellainen otus saadaan ilmaan. Näin ajatellen peikot ovat todella onnistuneita, vaikka eivät mielikuvia vastaisikaan.
-
Skrixqueek
-
Skrixqueek
Norjalaispeikko ei olisi sopinut yhteen muiden luomusten kanssa tyyliltään isonenäisenä ja -korvaisena, luulen ma.Skrixqueek kirjoitti:miksei norskipeikkoa olis voinu olla?
Sitäpaitsi Puuparta kertoo että peikot oli luotu enttien irvikuviksi.
Ei sinisissä kummajaisissa ole mitään enttimäistä.
Puuparta kertoo, mutta vaikka hän Kolmannella ajalla onkin kaikkein vanhin vielä Keski-Maassa elävistä olennoista (ellei sitten Gandalf, tosin hänhän puhuttelee Puupartaa vanhimmaksi), ei hän välttämättä ole kaikkitietävä. Luulisin, että Morgoth sai idean peikkoihin enteistä; hän halusi samanlaisen, vahvan rodun käyttöönsä. Jos hän olisi tehnyt ne suoraan enteistä, hänhän olisi tarvinnut jotain tavattoman voimakasta raahatakseen yhdenkään Angbandiin. Tietääkseni kuten entit ovat puuta, ovat peikot tavallaan kiveä, ne luotiin pimeässä ja siten päivänvalolle altistettuna niitä hallitseva "taika" murtuu ja ne muuttuvat alkuperäiseen muotoonsa, kiveksi. Olog-Haithan kestivät aurinkoa, koska Sauronin tahto oli koko ajan näitä ohjaamassa. Lisäksi eräässä kirjeessään Tolkien sanoo: "Treebeard is a character in my story, not me... and there is quite a lot he does not know or understand."
-
Skrixqueek
Myös Tom Bombadil saattaa olla Keski-Maan vanhin,ainakin hän kertoo TSH:ssa olleensa Keski-Maassa aikojen alussa...Skrixqueek kirjoitti: Puuparta kertoo, mutta vaikka hän Kolmannella ajalla onkin kaikkein vanhin vielä Keski-Maassa elävistä olennoista (ellei sitten Gandalf, tosin hänhän puhuttelee Puupartaa vanhimmaksi), ei hän välttämättä ole kaikkitietävä
Heh, minä kirjoitin.Faradorn kirjoitti:Myös Tom Bombadil saattaa olla Keski-Maan vanhin,ainakin hän kertoo TSH:ssa olleensa Keski-Maassa aikojen alussa...Skrixqueek kirjoitti: Puuparta kertoo, mutta vaikka hän Kolmannella ajalla onkin kaikkein vanhin vielä Keski-Maassa elävistä olennoista (ellei sitten Gandalf, tosin hänhän puhuttelee Puupartaa vanhimmaksi), ei hän välttämättä ole kaikkitietävä
-
Skrixqueek
Kyllähän se ihan eläväinen olento on. Kyllähän maiatkin, tai mikä olento Bombadil onkaan, luotiin. Ja eihän Puuparta missään välissä maininnut olevansa vanhin? Vanhaksi hän kyllä itsensä mainitsi, vihjasi että usiampi vuosituhat on Keski-Maata tallattu. Kyllähän se Bombadil Puupartaa vanhempi on.Skrixqueek kirjoitti:kyllä bomppis on vanhin. mutta lasketaanko sitä "eläväksi" sehän on tavallaan henki eikä luotu olento, ehkä puukkis tarkotti olevansa vanhin luomus? Tai kenties se vaan dissas tomppaa...
Muoks. Huomasin tässä että toistan "hieman" itseäni, kun noita ylempiä viestejä selailin.
Lyön tähän perään, forgive me.
Nythän on kaikilla tilaisuus tarkistaa oma kantansa leffoihin, Sormuksen Ritarit tulee Neloselta vartin yli kahdeksan.
IMO tällaiset elokuvat olisi pitänyt pitää pois yleisestä telkkarilevityksestä, kyllä se helvetin keekoileva apina aina välillä putkahtamassa siihen ruutuun latistaa tunnelmaa. Mutta pitäähän tämä katsoa, totta kai.
Nythän on kaikilla tilaisuus tarkistaa oma kantansa leffoihin, Sormuksen Ritarit tulee Neloselta vartin yli kahdeksan.
IMO tällaiset elokuvat olisi pitänyt pitää pois yleisestä telkkarilevityksestä, kyllä se helvetin keekoileva apina aina välillä putkahtamassa siihen ruutuun latistaa tunnelmaa. Mutta pitäähän tämä katsoa, totta kai.
-
Skrixqueek
nyt leffan jälkeen sanon, että ykkösessä kaikki roolisuoritukset oli parhaita, eivätkä "lisätyt kohtaukset" olleet aivan huonoja.
Peikko kyllä vieläkin harmitti, samoin kuin wood. Miksei wood koskaan kessuttele, niinkun kirjassa?
Mainoskatkot kyllä oli pistetty parhaisiin kohtiin. Esim. gimli sanoo jotain vakavana ja sitten: "blim-blim-blim-blim-blim-bli-bi-bi-bi-bim" ja ukko keulii pyörällään.
vei kivasti pohjan.
Peikko kyllä vieläkin harmitti, samoin kuin wood. Miksei wood koskaan kessuttele, niinkun kirjassa?
Mainoskatkot kyllä oli pistetty parhaisiin kohtiin. Esim. gimli sanoo jotain vakavana ja sitten: "blim-blim-blim-blim-blim-bli-bi-bi-bi-bim" ja ukko keulii pyörällään.
vei kivasti pohjan.
Mm. Kuten jo sanottu, Woodin kanssa mokattiin pahimmin. Kun nyt katsoi, tämän lautasen kokoisen, vetiset silmät ja ohsamit hyppivät vielä enemmän silmille. Olisihan se piippukessu tuonut edes vähän enemmän uskottavuutta. Ian Holm Bilbona oli loistava, tämän haluan nähdä Hobitissakin ehdottomasti. Sean Bean ihastutti, paras mies Boromirin rooliin. Ian McKellenkin on itsestäänselvyys, kuten myös Christopher Lee, vieläpä todellisena kirjan fanina. Hienoja kastituksia.Skrixqueek kirjoitti:nyt leffan jälkeen sanon, että ykkösessä kaikki roolisuoritukset oli parhaita, eivätkä "lisätyt kohtaukset" olleet aivan huonoja.
Peikko kyllä vieläkin harmitti, samoin kuin wood. Miksei wood koskaan kessuttele, niinkun kirjassa?
Mainoskatkot kyllä oli pistetty parhaisiin kohtiin. Esim. gimli sanoo jotain vakavana ja sitten: "blim-blim-blim-blim-blim-bli-bi-bi-bi-bim" ja ukko keulii pyörällään.
vei kivasti pohjan.
Kyllä se peikko kiva oli, realistisen näköinen. Balrog oli upea, teki mieli mennä vetämääm kaikki piirrokset, joista näitä löytyy uusiksi.
Ja ne mainoskatkot... argh.
-
Skrixqueek