Carnifex
minun mielestäni lähistelevä carnifex saa paljonkin aikaan. yhdessä pelissä necronit vs tyranit, carnifex tuhosi monoliitin ja nightbringerin joka ei ollut kärsinyt vielä yhtään woundia. hintaa carnifexillä oli 270 pointsia, ja kyllä se itsensä maksoi takaisin. menetti kolme woundia mutta regeneroi kaksi takaisin. joten kyllä, lähisfeksi toimii!
Nightbringerin kanssa oli vissiihn vähän tuuria ja monon nyt voi saada ihan tyrantillakin nurin. Ja kai olette huomanneet että monolithiin ei saa mitään ylimäärä noppia, vaikka ei se kauhean vaikeaa lähis carnila silti ole. Itse pelauttelen sekoitusta, koska tykkään crushing claweista ja siksi että vastustajista löytyy örkit että DG joiden kanssa joutuu aina silloin tällöin lähikseen. Mutta jos itselläni olisi enemmän kuin yksi carnifex joukoissani niin kyllä siellä niitä puhtaita lähisteliöitä löytyisi.
Aika hyvin menee puheet ristiin suoraan peräkkäisissä lauseissaTezze kirjoitti:ja monon nyt voi saada ihan tyrantillakin nurin. Ja kai olette huomanneet että monolithiin ei saa mitään ylimäärä noppia
Itse olen ulkoiluttanut viime aikoina suhteellisen halpana pidettyä lähisfexiä CClaweilla. Tehokkuus nyt on mitä on, mutta onhan se kiva jos se jotain pääsee tekemään.
"Silmitön väkivalta on vilpittömin ja läheisin ihmiskontaktin muoto."
-Sörkan Sika-Harri-
-Sörkan Sika-Harri-
--- Tuolla pistemäärällä saisi jo kaksi halvempaa lähistelijä-'Fexiä, joilla on yhteensä enemmän woundeja, hyökkäyksiä, ovat kaksi erillistä yksikköä, jne. Miksi ottaa yksi tulimagneetti kun voit saada kaksi jotka ovat yhdessä tehokkaampia?gargoyle kirjoitti:hintaa carnifexillä oli 270 pointsia, ja kyllä se itsensä maksoi takaisin.
Ja tuohon sanon muutenkin että tuuri kävi... Nightbringer ei onnistunut tappamaan sitä ja päinvastoin kuoli itse. Kahden woundin onnistunut Regenkin on poikkeama, riippuen tietysti monessako vuorossa ne palasivat. Puhtaasti keskiarvon perusteella NB nimittäin tappaa umpiboostatun yksittäisen lähis-'Fexin joka kerta, yhdellä 'Fexillä vain ei ole jakoa NB:n Initiä, Strenaa ja Attackeja vastaan. 'Fex tuppaa kuolemaan viimeistään toisella vuorolla.
Vaikka noppaonni vaikuttaa, en silti suosittelisi totuttautumaan siihen harhakuvaan että kallis lähis-'Fex olisi oikeasti hyvä.
Heikkoliha yrittää tuhota, metsästää itseä kuin itse niitä, mutta ne heikkoja. Itse taistelee viimeiseen, kaikki täytyy ahmia.
--- Itseasiassa... Kyllä voi, ainakin Tyranidien Regeneratella.Ishmael kirjoitti:Lisäksi C'tanien aiheuttamia woundeja ei voi regeneroida.
Ongelma on siinä että C'tanien Drain Life sanoo "...model reduced to 0 wounds by a C'tan will not regenerate or recover because of X, Y, Z and similar wargear." Näin ollen koska Tyranidien Regenerate toimii kun figulla on 1 woundi tai enemmän ("A surviving model with Regenerate..."), sen saa heittää normaalisti. Eri asia olisi jos tuo Regen voisi pelastaa figun kuolemalta, silloin Drain Life estäisi sen.
Henkkoht Tyranid-pelaajana en perusta Regeneraten kalleudesta ja satunnaisuudesta, joten ei olisi omalta kannaltani mikään ongelma sopia talonsääntöä että C'tanien Drain Life ylilajaa muitakin vastaavia "parannuskykyjä" vaikkei olisikaan heti tappamassa.
Ja ihan muodon vuoksi, jos Drain Lifen kuvauksessa mainituissa esimerkkikamoissa on sellaisia joita voi käyttää esimerkiksi Multiwound-figun pelastamiseen, ne myöskin toimivat normaalisti kunnes figulta olisi lähdössä viimeinen wound jolloin Drain Life estää käytön. Olettaen tietysti ettei niiden toimintaa pystytä muuten yliajamaan (kuten se ettei esim. Narthecium oikeasti toimisi NB:tä vastaan muutenkaan)...
Heikkoliha yrittää tuhota, metsästää itseä kuin itse niitä, mutta ne heikkoja. Itse taistelee viimeiseen, kaikki täytyy ahmia.
Tuota..
Juu.. Entäpäs jos kohteena on lantikka. Ammupa sitä devourereilla.. Silloin jäät kaipailemaan niitä taloneita. Ja talonit on lähistelyaseita, devourerit on ampuma-aseita. Lähisfexit eliteiksi ja ampujat heviksi. Näin on.Tezze kirjoitti:mutta 2xtwin-linked devourer on miltein parempi, kuin 2xscything talons lähis carnille. Carni ampuu kuitenkin niitä kuteja aika paljon kauempaakin ja ennen chargea saa vielä ladata aimo annoksen luoteja vihuihin ja sitten vielä vähän sitä ihraa päälle, mutta kuten tuossa jo sanottiin tee niin kuin haluat varsinkin kun sinulle on tulossa 6 carnia niin tee monenlaisia ja ajattele miltä ihramöykkysi näyttävät. Ensin tyyli, sitten fluffi ja lopuksi vasta pelitehokkuus.
"You're right. The Devil has come. Look
at me. I am the Devil." -Charles Remington-
at me. I am the Devil." -Charles Remington-
Re: Tuota..
Pelipöydät onkin aina niin täynnä lantikoita ettei niitä millään saa kaikkia alas pelkillä venomcannoneilla ja warp blasteilla.. tai lähishiveillä.. tai ravenereilla..Remington kirjoitti:Juu.. Entäpäs jos kohteena on lantikka. Ammupa sitä devourereilla.. Silloin jäät kaipailemaan niitä taloneita. Ja talonit on lähistelyaseita, devourerit on ampuma-aseita. Lähisfexit eliteiksi ja ampujat heviksi. Näin on.
pähkinänkuoressa, lähisfexi on liian hidas että siitä olisi mitään hyötyä (varsinkin verrattuna ampuviin versioihin)
"Minun hautaani vartioi tuulenhenkäys kevyt
minun hautaani vartioi pisara aamukastetta.
Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia,
minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa"
minun hautaani vartioi pisara aamukastetta.
Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia,
minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa"
Re: Tuota..
Asian ydinhän oli, että minä teen selvän eron ampuja- ja lähistelyfexistä. En pidä devourerfexiä lähistelijänä. Ja entäpä kun kentällä on nekronit ja 1+ monoliittiä. Devat vai talonit? Asia pähkinänkuoressa, lähisfexit eliteiksi ja ampujat heveiksi. Selkis?Deetwo kirjoitti:Pelipöydät onkin aina niin täynnä lantikoita ettei niitä millään saa kaikkia alas pelkillä venomcannoneilla ja warp blasteilla.. tai lähishiveillä.. tai ravenereilla..Remington kirjoitti:Juu.. Entäpäs jos kohteena on lantikka. Ammupa sitä devourereilla.. Silloin jäät kaipailemaan niitä taloneita. Ja talonit on lähistelyaseita, devourerit on ampuma-aseita. Lähisfexit eliteiksi ja ampujat heviksi. Näin on.
pähkinänkuoressa, lähisfexi on liian hidas että siitä olisi mitään hyötyä (varsinkin verrattuna ampuviin versioihin)
"You're right. The Devil has come. Look
at me. I am the Devil." -Charles Remington-
at me. I am the Devil." -Charles Remington-
Kyl mä ne devourerit ottaisin joka tapaukses niit necroneit vastaan, talonit mitään skimmeriä vastaan tee, jos lithin alas haluaa niin warp blast, Venom Cannon tai sit Barbed Strangler (joka omituisesti on kaatanu enemmän litheja ku muut yhteensä.....ja on ampuval fexil joka tapaukses)
Se on sama onko sul 8 ammust vai 2 lähis hyökkäyst enemmän necroneit vastaan ku lähistellään, voitat combatin joka tapaukses.
Se on sama onko sul 8 ammust vai 2 lähis hyökkäyst enemmän necroneit vastaan ku lähistellään, voitat combatin joka tapaukses.
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Re: Tuota..
Devourerit elite fexeille aina. Varsinkin necroneita vastaan, jotta voi ampua ne kamalat destroyerit rikki.Remington kirjoitti: Asian ydinhän oli, että minä teen selvän eron ampuja- ja lähistelyfexistä. En pidä devourerfexiä lähistelijänä. Ja entäpä kun kentällä on nekronit ja 1+ monoliittiä. Devat vai talonit? Asia pähkinänkuoressa, lähisfexit eliteiksi ja ampujat heveiksi. Selkis?
Asia pähkinänkuoressa, lähisfexit paperipainoiksi, ampujat heveiksi ja eliteiksi. Selkis?
Re: Tuota..
"What are you?! A Duracell-Bunny?! Both keeps going and going and going..!"Amazing Slug kirjoitti:Asia pähkinänkuoressa, lähisfexit paperipainoiksi, ampujat heveiksi ja eliteiksi. Selkis?
-Charles Remington-
Huh huh.. Selkis!
"You're right. The Devil has come. Look
at me. I am the Devil." -Charles Remington-
at me. I am the Devil." -Charles Remington-
-
nakki ukko
- Viestit: 255
- Liittynyt: La 24.12.2005 22:19
Re: Tuota..
Kyllähän ne lähis fexit toimii. En minä niitä paperipainoon vain laittaisi! Ampujat heviksi ja lähärit eliteiksi että saa deployata ne myöhemmin mikä on suuri etu lähistely fexille.Amazing Slug kirjoitti:Asia pähkinänkuoressa, lähisfexit paperipainoiksi, ampujat heveiksi ja eliteiksi. Selkis?
Every Nakki ukko has a story.