jäällä liikkuminen.
jäällä liikkuminen.
tuli maalattua pelikenttään ice bluella jäätä. voisko joku kertoo
mitä tetrainii se on
mitä tetrainii se on
Järjellä ajateltuna se olisi minusta diffucult terrainia sillä eihän sitä jäällä voi kovin nopeasti liikkua. Toisaalta jos se tekee pelikentästä kohtuuttoman vaikeakulkuista kannattaa sitä ehkä kuitenkin pitää pelkkänä open terrainina. Kaikki tietysti riippuu siitä miten vastustajasi kanssa sovitte ennen pelin alkua.
Tai sitten se voisi olla ihan avointa maastoa, mutta muutamia erikoissääntöjähän sille voisi kehitellä.
Esim. Rolli kaikille hemmoille, jotka ovat jäällä, noppa. Ykkösellä ne vajoavat jäihin ja kuolevat samantien. Pelin edetessä jää voisi käydä heikommaksi ja porukkaa uppoaa kakkosella. Viimeisellä vuorolla jää voisi pettää jo kolmosella.
Isot monsut kärsisivät +1 siihen heittoon.
Tuollaiset house rulet toisivat mielenkiintoa peliin.

http://egologinenblogero.wordpress.com/ - Ei juurikaan figuiluun liittyvää päivittelyä, mutta muuta parikymppisen opiskelijan elelyä kylläkin.
Mutta jos sitä jäätä on kohtuuttoman paljon niin siellä kuolee porukkaa joka vuoro. Vähän latistaa tunnelmaa.Galeios kirjoitti:Tai sitten se voisi olla ihan avointa maastoa, mutta muutamia erikoissääntöjähän sille voisi kehitellä.
Esim. Rolli kaikille hemmoille, jotka ovat jäällä, noppa. Ykkösellä ne vajoavat jäihin ja kuolevat samantien. Pelin edetessä jää voisi käydä heikommaksi ja porukkaa uppoaa kakkosella. Viimeisellä vuorolla jää voisi pettää jo kolmosella.
Isot monsut kärsisivät +1 siihen heittoon.
Tuollaiset house rulet toisivat mielenkiintoa peliin.
No tottakai se on kakkeli homma siinä tapauksessa. Olisihan koko pelikenttä difficult terraininakin hieman tylsähkö...
Mutta jos jäätä on esim. neljännes kentästä, vaikkapa joen muodossa, voisi jäähän uppoamista harkita.
Mutta jos jäätä on esim. neljännes kentästä, vaikkapa joen muodossa, voisi jäähän uppoamista harkita.
http://egologinenblogero.wordpress.com/ - Ei juurikaan figuiluun liittyvää päivittelyä, mutta muuta parikymppisen opiskelijan elelyä kylläkin.
pelatkaa nii ku mä oon pelannu kaverin kans =)
joella joka on jäässä ei saa marssia koska on liukasta =)
jokaineen scharge matkaan -1' koska on liukasta =)
lentää ei pysty koska on lumi myrsky ja yli 16' ei saa liikkua
sit rakentakaa jokia jostain tai sopikaa et ne on jäätyneitä jokia
joella ei voi liikkua yli 6' koska miehistö pelkää että jää hajoaa
jos liikkuu yli 6' esim chargee nii jokaiselle ukolle kuka liikku sen heitetään noppaa ja 1 ne tippuu avantoon =)
Monstereita ei voi käyttää koska on myrsky ja jää ei kestä niitten painoa ja lumessa niistä tulee vauhkoja eikä halua liikkua eteen päin =)
ampumiseen -1 koska on lumi myrsky
myrskyn takia heitetään joka alkavan vuoron alussa noppaa ( sitä mis on 2-10 juttuja ) jos tulee miss fire uudestaan ) ja se matka kerrotaan 3 nii sen verran näkee myrskyssä eteen päin
mul on vc ja kaverilla dwarfit ja noil säännöil meil on ollu tosi hauskaa =)

-
Mithrandir
- Viestit: 2490
- Liittynyt: Su 16.05.2004 21:47
- Paikkakunta: Kajaani
Niin, ei tuossa mitään kummoisempaa ole, täysin sääntöjen mukaan pelattuna teidän pitää vaan sopia ennen pelin alkua, onko se difficult terrainia, very difficulttia, impassablea vaiko open terrainia.
Kavereiden kanssa pelaillessa, house ruleja käyttäen on ihan sama mitä testejä kehittelee heitettäväksi, kunhan molemmat hyväksyy ne keksityt jutut.
Ja siis tiedostavat, että kyseessä on itse väännetyt house rulet.

pomppiva-possu
- Viestit: 55
- Liittynyt: Pe 16.03.2007 20:32
- Paikkakunta: Hyvinkää
Crystania kirjoitti:pelatkaa nii ku mä oon pelannu kaverin kans =)
joella joka on jäässä ei saa marssia koska on liukasta =)
jokaineen scharge matkaan -1' koska on liukasta =)
lentää ei pysty koska on lumi myrsky ja yli 16' ei saa liikkua
sit rakentakaa jokia jostain tai sopikaa et ne on jäätyneitä jokia
joella ei voi liikkua yli 6' koska miehistö pelkää että jää hajoaa
jos liikkuu yli 6' esim chargee nii jokaiselle ukolle kuka liikku sen heitetään noppaa ja 1 ne tippuu avantoon =)
Monstereita ei voi käyttää koska on myrsky ja jää ei kestä niitten painoa ja lumessa niistä tulee vauhkoja eikä halua liikkua eteen päin =)
ampumiseen -1 koska on lumi myrsky
myrskyn takia heitetään joka alkavan vuoron alussa noppaa ( sitä mis on 2-10 juttuja ) jos tulee miss fire uudestaan ) ja se matka kerrotaan 3 nii sen verran näkee myrskyssä eteen päin
mul on vc ja kaverilla dwarfit ja noil säännöil meil on ollu tosi hauskaa =)
oikeen hyvä idea tota vois käyttää jossai missionis mut mul ois viel hyvä lisä idea tähä lopuks.
kun unitti liikkuu jäällä sen pitää heittää joka vuorol jolla se on jäällä arty daissii (10-2+miss fire) ku tulee 2 sen pitää ottaa leadership testi koska jää rasahtaa "RATS! RITS!" ja jos leadershippi pettää unitti lähtee fleea lähimmälle rannalle ja kun ne on juossu puolet matkast pitää heittää uudestaa et jos ne vaik putois siin juostessa (tietenkin fleeaus säännöillä eli heitetään normaalilla unitilla 2 noppaa ja cavarlyllä 3)
ja miss firellä ne putoo jäihi
unitin uppoamis kohtii laitetaa avantoja joitten lähelle ku tulee ni putoo jäihi
ja tähä viel tämmöne chartti
miss fire= putoo jäihi
2= RATS! RITS! leaderi lähimmälle rannalle
4= hiljainen rasahdus ei liiku täl eikä seuraaval vuorol pelottaa :o
6= liikkuu vaa puolet
8= normaali liikkumine
10= vähä extraa liikkumisee(1/5) liukuu
^^
` ´
(••)
` ´
(••)
Ei sitten olla otettu mitään iniativeja mukaan? Jospa yksikkö on aquatic?
Kun pudotaan avantoon niin siittä pitäisi tehdä I testi, joku örkki nyt ei ehi hypähtää kun jäät pettää alta, mutta luulisi jonkun notkean haltiavan pystyvän. Aquatic uniitit tietenkin eivät välitä jos putoisivat veteen.

No pain no gain.
-
pomppiva-possu
- Viestit: 55
- Liittynyt: Pe 16.03.2007 20:32
- Paikkakunta: Hyvinkää
-
The Delffipelaaja
- Viestit: 230
- Liittynyt: Ti 09.05.2006 07:57
- Paikkakunta: Helsinki
-
pomppiva-possu
- Viestit: 55
- Liittynyt: Pe 16.03.2007 20:32
- Paikkakunta: Hyvinkää
-
pomppiva-possu
- Viestit: 55
- Liittynyt: Pe 16.03.2007 20:32
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Teonanacatl
- Viestit: 2035
- Liittynyt: Su 26.01.2003 19:10
- Paikkakunta: Joensuu, "fluffipelaajien luvattu karkkimaa"
Sitenniipomppiva-possu kirjoitti:ja mitennii liukuu loppu pelin ajan samalla nopeudella eteenpäin ?????++Aco kirjoitti:Jos marssii, yksikkö liukuu loppupelin ajan samalla nopeudella eteenpäin.
Acoedit: Pelatkaa open terrainina.
"Kuunnelkaa lapset Teonanacatlia, joka tietää asiasta
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.