Terve! Ennen kuin julkaisen kakkososan, laitoin vähän pitemmän version ykkösosasta. Eli versio 1.1
Tämä kertoo päähenkilöstä paljon enemmän ja yrittää vähän tutustuttaa lukijaa Kerkelichiin. Käytin myös tarjoamianne suomennoksia!
Pituus kasvaa ja tarinasta tulee vielä vähän epäselvempi:
Ennen Abaddonin kolmattatoista Ristiretkeä monet imperiaalisen laivaston miehistön jäsenet valtasi tuntematon tauti. Se verotti rankasti laivastoa ja osa laivoista jäi jopa kellumaan avaruuteen, kun miehistö kuoli tautiin. Niihin aikoihin ilmestyi outoja demonisia ilmestyksiä Cadiaa ympäröivillä sektoreilla, joita laivasto jahtasi vähine miehistöineen.
Space Marinet kohtasivat tautisia painajaisia, jotka lopulta pääsivät puolustuksien ohi monilla Cadia- ja Agripinasektoreita ympäröivissä maailmoissa. Ne alkoivat levittää ruttoaan asukkaisiin. Monet uskoivat, että Keisarin viha on langennut heidän ylleen, ja perustettiin imperiumin vastaisia kultteja, jotka hyökkäsivät julkisille paikoille ja aiheuttivat järjestyksen valvojille paljon vaivaa.
Eräs laivasto metsästi kaaoksen vesseliä nimeltään ”Ruttokoura”, mutta joutui väijytykseen. Väijytystä johti itse Typhus, Nurgle-jumalan suosikki lippulaivastaan nimeltä Terminus Est. Imperiaalinen laivasto ei pärjännyt, mutta pääsi pakoon. Näinä kuukausina rutto levisi leviämistään ja ruumiskasa kasvoi.
Eräänä kauniina päivänä massahautoihin haudatut ruton uhrit alkoivat nousta haudastaan ja aiheuttaa paniikkia ja suurta huolta Cadian komentajille.
Seuraavina kuukausina Keisarin vihaa julistavat kultit ja zombiet riehuivat planeetoilla. Myöhemmin isoja joukkoja imperiumin sotilaita kääntyi kaaoksen puolelle. Kun näissä maailmoissa vallitsi täysi kaaos, saapui Typhuksen sotalaivasto keräämään satoaan....
Typhuksen armeijan eräs rivisotilas, nimeltään Kerkelich istui erään pienen risteilijän kanttiinissa kavereidensa kanssa odottaen kahvi- ja pulla tarjoilua. Alus oli osa Typhuksen sotalaivastoa, joka odotti väijyksissä Frenerax-pölypilven suojassa imperiaalista laivastoa joka jahtasi erästä demonia. Heillä oli lastinaan tuhat homeista ruumista, jotka oli herätetty henkiin Typhuksen taikojen avulla muutamia päivä sitten.
Kerkelich oli värvätty Typhuksen armeijaan hyvin, hyvin kaukaa eikä hän enää muista mitään kotimaailmastaan. Hän oli ollut muutamissa maataisteluissa ja selvinnyt niistä voitokkaasti. Hän oli taitava sotilas ja synnynnäinen johtaja ja tiesi sen. Hän on vain tavallinen rivisotilas, mutta varma siitä, että tulisi vielä jonain kauniina päivänä komentamaan omaa armeijaa ja johtaisi urheat sotilaansa taisteluun. Taisteluissa hän itse juoksisi joukon kärjessä pilkkomaan lojaaleja saastoja.
”hihii! Kohta esitys alkaa!!”, hykerteli Kerkelich. ”Joo, eivät parat aavista, mikä heitä odottaa”, rähisi Tommi, eräs samassa pöydässä istuva Kerkelichen kaveri. Muutkin olivat innoissaan. Kerkelich sai viestin, että aluksen komentajalla on hänelle asiaa. Hän nousi pikimmiten pöydästä ja löntysti tiehensä. Mennessään hän huomasi, että Mörk, siivooja, oli taas jättänyt lattian moppaamisen puolitiehen. Mörkin olinpaikkaa ei ollut vaikea arvata ja Kerkelich päätti kipaista tervehtimään vanhaa kaveria.
Ja siellähän se nukkui, omassa riippumatossaan. Kerkelich ei ollut edes oikein varma, mitä rotua Mörk edusti. Se oli pieni, juuri ja juuri hänen polvensa korkuinen. Sen iho oli vihreähkö ja täynnä paiseita ja sen puhe kuulosti säälittävältä vikinältä. Se oli palvellut aluksella sen alkuajoista lähtien. Se kuuli hänen tulonsa ja oli varuillaan, mutta huomattuaan tulijan Kerkelichiksi, se ilostui:
”Terveppä terve, vanha kamu! Ei ollakkaan tavattu vähään aikaan. Mitäs konehuoneeseen kuuluu? Kuulin, että on iso taistelu tulossa pian!”
”Ihan hyvää, hyvää vain. Älä sinä vaivaa päätäsi sillä taistelulla, vihollinen ei edes tiedä, mikä siihen iski, kun tykkimme alkavat laulaa!”
”Vai niin. Sehän on hauskaa, hehheh. Onkos sinulla nälkä? Puuroa jäi vielä vähän kattilan pohjalle päivällisen jälkeen.”, se selitti, ja osoitti keittiötänsä kohti.
”En ehdi syödä, minulla on kiire komentajan puheille”
Hän vilkaisi keittiön suuntaan, ja hän tiesi, ettei hän olisi halunnut koskea Mörkin ”puuroihin” edes pitkällä tikulla.
”Ohoh, herra isopomon paikkeille menossa? Varo, mitä päästät suustasi sen seurassa, tai voit tietämättäsi päätyä mopin varteen niin kuin minä”
”Varon, varon. Mites sinulla on hurissut täällä pannuhuoneessa?”
”Mitäs luulisit? Samaa tylsää, mitä aina. Pyörin lattioilla potkittavana ja siivoilen. Komentaja on viimeaikoina ollut erityisen kärttyinen siitä, että olen muka siivonnut huolimattomasti. Kattia kanssa! Vielä minä näytän sille vanhalle ketkulle. Saatpa nähdä, että vielä jonain päivänä se olen minä, kuka johtaa tätä alusta. Ei, kun itseasiassa koko laivastoa, niin juuri! Ja komentaja saa kiillottaa kenkiäni!”
”Varmasti. Mutta en kerkeä rupatella enempää. Morjens, nähdään taas!”, hän sanoi ja jatkoi komentosiltaa kohti.
Komentaja seisoi komentosillalla katsellen, hän näytti jännittyneeltä.
”Herra Komentaja!”, Kerkelich ilmoittautui.
”Aaa! Kerkelich, sinut minä juuri halusin tavata. Minulla on sinulle uutisia.”
Hän tuli lähemmäksi Kerkelicheniä ja madalsi ääntään.
”Typhus aikoo lähettää maajoukkoja muutamiin Cadian- Ja Agripinasektorin läheisiin maailmoihin pitämään järjetystä yllä. Tarvitsemme luotettavaa väkeä, ja olet juuri passeli lähtemään. Jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, ylennän sinut täten kersantiksi.”
”Kiitoksia, herra!”
”Nyt jos suot anteeksi, vihollislaivasto tulee pian. On vähän kiire.”
Pian, ennemmin kuin kukaan oli arvannut, suuri laiva ilmestyi pölypilven takaa ja sen perässä tuli monta pientä. Imperiaalinen laivasto oli saapunut. Se oli yllättävän suuri ja Kerkelich tajusi, ettei voitto ollutkaan niin selvä. Aluksessa alkoi iso mekkala ja kaikki menivät asemiin. mitään empimättä kuului komentajan käsky:”Tulta!!!” Räiskintä alkoi ja toivuttuaan yllätyksestä imperiumin pojat vastasivat tuleen.
”Taisivat kokea pienen yllätyksen!”
Komentaja on aina yhtä innoissaan kun pääsee murskaamaan lojaaleja saastoja. Avaruuden läpi lenteli ties minkä sorttisia ammuksia, mutta lojalistit jäivät armotta alakynteen suuren alivoimansa takia. Lisäksi lojaaleissa aluksissa haisi, kun moni miehistön jäsen oli mädäntynyt pystyyn. Toisaalta niin haisi kaamoksen palvojien aluksessakin, mutta se ei haitannut ketään, siihen olivat Nurglen palvojat tottuneet.
Imperiumin alukset alkoivat jo vetäytyä, mutta ne vain uudelleen ryhmittyivät ja hyökkäsivät uudelleen. Pian tapahtui jotain odottamatonta: alukseen osui jokin ja se tärähti niin, että kaikki kaikki lensivät rähmälleen, mutta kersantti Kerkelich oli sitkeää tekoa ja nousi äkkiä ylös. Ylhäältä kometo sillalta komentaja rähisi: ”Perkele! Että pitikin sattua, vaikka olimme voitolla!.. jaaha, näyttää siltä, että aluksen peräpää räjähti kokonaan pois.. Katsos, siinähän se kelluu edessämme. No, ehkä se antaa meille vähäksi aikaa suojaa, että kerkeän häipymään täältä.” Alus tosiaan liikehti oudosti ja Luutnantti tiesi mitä piti tehdä...........
kiitoksia Huusille ynnä muille rakentavista kommenteista! Yritin soveltaa neuvojanne edes vähän kirjoittaessani tätä ja seuraavaa osaa. Kirjoitus virheitä saattaa kyllä edelleenkin löytyä..
