Siis peliseuraahan tässä kaveripiireissä ei totisesti ole, muutamalla kaverilla oli (yhdellä enään, eikä ole peliäkään pelannut) nappeja pieneen armeijaan/warbandiin, mutta eivät enään niitä oikein omista.
Siis, sen verran olen pelissä mukana että jossain tulevana syksynä tulee uutta laitosta ulos, siksi hieman arveluttaakin tuon sääntökirjan osto.
Kun taas ei ole sääntökirjaa, niin sen voi arvata miten hurjasti tietoa on pelisysteemistä yleensäkkään.
Eli mitäs mieltä olette, kannattaakos sitä uutta kirjaa kiltisti odotella vai ehkä jostain saada edullisesti käytettynä tuo vanhempi (3.laitos) kirja?
Armeijoiden tehoista ei niin suurta tietoa ole, vaan eipä se nyt niin ensiluokkaista olekkaan. Ensin ajattelin noita Cynväll Elvesejä, mutta huomasin etteivät ne sittenkään sisällä tarpeeksi minun silmiäni hiveleviä figuja muihin armeijoihin verraten, jotta armeijan jaksaisi väsätä. Toki kauniita figuja niilläkin on.
Itseäni alkoivat kiinnostaa erityisesti nuo Griffinit ja Dirzin alkemistit. Toiset kun vaikuttavat oikeilta kunnon puritaaneilta ja toiset taas ovat muuten niin älyttömän oloisia, ettei meinaa saada silmiä irti figujen kuvista.
Tiedän että sivuilla on molemmista jonkin verran tietoa, mutta näin yleisesti olisin kiinnostunut kuinka nämä ovat eroavia pelillisesti. Toiseksi olisi kiva tietää minkälaisilla ostokislla jompi kumpi noista olisi pätevää aloittaa, ettei aivan hukkaostoksia tule tehtyä. Onhan kauniit figut hyllyillä ihan kivoja, mutta ei ole takoitus jättää niitä vain sinne.
Yllättäen en hirveästi osaa arvailla minkälainen pelityyli minua aivan älyttömästi kiinnostaa pelissä, jota en ole ikinä kokeilluitkaan, mutta lähtöajatuksena olisi saada aloitettua armeijalla joka on oikeasti muuntautumiskelponien (suomeksi, saa kelvollista lähitaistelua, tarvittaessa ampumista ja jopa taikomista. Eli saa "balanssin" listankin tehtyä, jonka ei tarvitse painottaa mitään erityistä, vaan pärjää ihan kelvollisesti eri tarkoituksissa.) eikä jymähdä siihen, ettei armeijalle saa kunnon mättövoimaa/ampumista mikäli tekee mieli kokeilla.
Taitaa ollakkin ehkä liikaa pyydetty
Mutta tuollainen yleiskatsaus armeijoista voisi auttaa aloittamispäätöksessä.
PS. En sitten kauheasta massan pyörittelystä niin välitä, mikäli fiksusti vältettävissä (vaikka saa siinä tietty hieman hahmoja olla). Tosin sen verran tietty saa olla ettei tule sit 6-8 hahmon ihmettä, jota onkin jo totuttu katselemaan vähän vastaavasti Tceench-demonilegioonilta. (Olikos ne 13-17 nappulaa 2K-listassa ne pahimmat