Säännöt.pdf

.
- Liekehtivät ruusutarhat - Estalia2528, Joulukuu

- “Eläköön suurenmoinen vallankumous!”
“Antaa ylimielisen ylimystön palaa!”
“Valta kansalle!”
Huudot kaikuivat soihtujen ja roihujen valaisemassa yössä. Tähdet ja kuut hohtivat himmeinä ja poissaolevina taivaalla. Ohkaiset pilvenriekaleet peittivät repaleisena harsona taivaankantta. Kaupungin kadut olivat täynnä huutoja, aseiden kalinaa, sekasortoa ja vihaa. Kaartilaiset yrittivät epätoivoisesti estää väkijoukkoja etenemästä kohti vuoria - kohti vanhaa ja jykevää linnaa, joka kohosi synkkänä ja pahaa aavistavana nousevaa Morrsliebiä vasten.
“Kuinka tässä kävi näin?” nuoren miehen ääni kysyi hiljaa. Mies nojasi käsillään ikkunanpieleen ja katsoi alas kaupunkiin. Sekasorron äänet kantautuivat ylös linnoituksen korkeimpiin torneihin asti. Yö oli kolea ja viima tuiversi jäätävänä tornin luukuttomista ikkunoista sisään. Nuorempi veljistä kietoi viittansa tiukemmin ympärilleen ja korjasi asentoaan.
“Venere, kerro minulle aivan rehellisesti, etkö nähnyt tätä tulevaksi? Eikö isä opettanut sinulle mitään? Kun hän sairastui –“
”Suu kiinni, Francois”, ikkunassa seisova mies tiuskaisi olkansa yli ja käänsi taas katseensa kaupunkiin hänen allaan. Francois sipaisi lyhyttä parransänkeään ja hymyili itsekseen viekkaasti.
“Venere, tiedän hyvin miltä sinusta tuntuu. Me olemme kaikki nyt kovilla. Pidä pääsi selvänä ja mielesi kirkkaana nyt jos koskaan. Olenhan ollut aina ennenkin sinun tukenasi, vai?” Francois muutti äänensä sovittelevaksi ja lempeäksi. Hän astui askelen lähemmäs veljeään laskeakseen kätensä tämän olkapäälle, mutta pysähtyi Veneren kääntyessä ympäri. Hänen katseensa oli pahaenteinen.
“Älä jaksa puhua paskaa. Kyllä isä minulle jotain opetti, veli; sen että nimillä jotka hän meille antoi on merkitystä. Tukenani, Francois Ovela? Kenen muun tukena sinä olet koskaan ollutkaan itsesi lisäksi?” Veneren ääni oli syvä ja katkera.
“Tottakai olen ollut, älä ole hölmö. Lahjoitin omasta aarreaitastani kullan kolmannen kaivoksen perustamiseksi, joista jokaisen myynnistä sinä, veli hyvä, olet vastuussa, etkö muista? Kaivoksen avaaminen hyödytti kaikkia, eikä vähiten sinua.”
“Eikä myöskään sinua. Näytät yhä paremmalta kauppiaiden ja työntekijöiden silmissä, kun minä taas saan rypeä kurassa jota viskotaan päälleni kun yritän taistella verotuksen, ongelmien, vaaratekijöiden, palkkojen ja markkinoiden kanssa. Sinun on turha yrittää –“
Venere ei saanut kuitenkaan sanottavaansa loppuun kun ovi porraskäytävästä avautui ja raskaaseen haarniskaan ja paksuun viittaan sonnustautunut pitkä ja roteva mies astui käytävälle.
“Mitä täällä tapahtuu?” Miehen ääni oli vaativa ja kylmän laskelmoiva.
“Lachlan, miltä tilanne ulkona näyttää?” Francois kysyi äänessään huolestunut vivahde. Äskeisen keskustelun katkera maku oli kadonnut hänen sanoistaan kuin tuulen viemänä. Venere mulkaisi veljeensä ja näytti kuin hän olisi halunnut sylkäistä.
“Minä taas tahtoisin tietää mitä te kaksi teette täällä ylhäällä kun koko valtakunta on riistäytymässä käsistä. Kaartini ei pysty pidättelemään tuota ulkona vellovaa roskajoukkoa enää pitkään. Linna kestää kyllä, kuten aina. Tulette alahalliin ja autatte linnoittautumisessa”, Lachlan, veljeksistä vanhin, tokaisi tylysti.
“Miten varma olet siitä, että linna kestää?” Venere kysyi.
“Tottakai se kestää. Isä piti rahvasta tarpeeksi tiukasti kurissa. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta murtaa linnan muureja tai lyödä kaartiani”, Lachlan vastasi. Venere vilkaisi ulos ikkunasta. Soihtujen määrä oli vain lisääntynyt ja niiden valossa etenevä ihmismassa oli edennyt jo linnaan vievälle tielle.
“Tiedätkö jo siitä, että rahvaasi on murtautunut vallitien alavartioston läpi?”
“Venere, olet aivan liian skeptinen. Luota veljeemme, hän tietää varmasti mitä tekee. Isä valitsi nimenomaan hänet kaartin komentoon, eikö totta?” Francois yritti keskeyttää alkavan riidan.
“Eikä sinua, Onnekas”, Lachlan tokaisi Veneren suuntaan. “Eikä myöskään sinua, Ovela, sinun on turha yrittää mielistellä minua. Pidä suusi kiinni kun sinulle ei puhuta niin asiat pysyvät niinä joina ne sanotaan. Alas nyt, molemmat, tarvitsen miehiä pitämään järjestyksen yllä.”
“Veli, miksi puhuisin sinua vastaan nyt tai koskaan?”
“Isä ei opettanut sinua puhumaan ketään vastaan, vaan itsesi puolesta. Jos et vain ole vielä huomannut, yleensä sinun etusi on johtanut lähes poikkeuksetta jonkun toisen tuhoon.”
“Ja miten paljon sinun riidankylvösi on pitänyt järjestyksen täällä yllä, jos saan kysyä?” Venere korotti ääntään vanhinta veljeään vastaan.
“En luottaisi hetkeäkään arviointikykyysi missään muussa kuin kirjanpidossa. Et osaisi organisoida edes aamiaista”, Lachlan sanoi tuijottaen synkästi veljeään. Francois huomasi tämän käden ajautuvan lähemmäs hänen miekkansa kahvaa.
“Ja sinä olet pilannut meidän mahdollisuutemme jatkaa työtämme kun seurasit isän jalanjälkiä. Et voita tätä taistelua. Tehkää mitä teette, minä juoksen vielä kun voin. Tämä peli oli menetetty jo kun isä nimesi meidät.”
“Sinä, Venere, et jätä paikkaasi niin pitkään kun minä määrään.”
Ovi kävi taas ja hengästynyt viestinviejä keskeytti veljekset. Francois lopetti vaivihkaisen perääntymisensä ja keskitti huomionsa mieheen. Seinällä roihuavan soihdun valossa saattoi erottaa kiveykselle leviävän verilammikon.
“Herrani. He ovat sisällä. Salaseura. Lady Oikeamielinen - saarroksissa”, mies ei saanut enempää sanotuksi vaan lysähti seinää vasten haukkoen henkeään ja kylkeään pidellen.
“Seuratkaa”, Lachlan komensi veljiään ja kiiruhti miekka kädessään rappukäytävään jäämättä katsomaan taakseen.
Francois Ovela van der Rosen oli kadonnut samalla hetkellä käytävää eteenpäin varjoihin, ja Venere jäi yksin torniin. Se oli loppu nyt. Lucinde olisi ollut ainut, joka olisi voinut saada väkijoukot rauhoittumaan, mutta nyt kaikki oli myöhäistä. Francois oli varmasti jo etsimässä henkivartijoitaan ja vakoojiaan - hänelle ainoita loppuun asti uskollisia palvelijoita - paetakseen hiljaisuudessa.
Yön vaihtuessa aamuksi tuntien kuluttua linna paloi yhä.
-
- Estalian Uutiskuriirit tiedottavat!

-
"Helvetin koirat! Kuinka he saattoivat... Ensin se petturi Francois pakeni tietymättömiin, eikä hänestä kuulunut enää mitään, Veneren kaltaisesta pelkurista en muuta odottanutkaan kuin pakoa todella tiukan paikan tullen ja se hyödytön Lucinde, armas siskoni, vetäytyi palvelusväen ja muun turhanpäiväisen rahvaan kanssa kun tilanne kävi veriseksi. Suojellen muka viattomien henkeä, Oikeamielinen totisesti."
"En ota teihin kaikkiin yhteyttä vain maristakseni joutavanpäiväisistä - minulla on asiaakin, jos teidän laisestanne roskajoukosta löytyisi arvonsa tunteva ja todistava kenraali. Kaartini lyötiin lähes loppuun asti, ja isäni perintö häpäistiin. En usko että kestää aikaakaan kun Rosenburg on polvillaan vaikeuksiensa edessä. Ilman kuria, voimaa ja lujantahtoisuutta ei ole toimivaa yhteiskuntaa. Kun aika koittaa, tarvitsen joukkoja vallatakseni linnan takaisin. Ehkä joku teistä osoittaa arvonsa ja ottaa haasteen vastaan."