Z7-852 kirjoitti:Nämä monikäyttöohjukset ovat oikeasti yleistyneet jo siihen mittakaavaan moderneilla mailla että taisteluhelikoptereista on tullut käytännössä hyödyttömiä. Ainut mihin helikopterit modernilla taistelukentällä sopii on joukkojen pudottaminen ja sekin on niin riskialtista ettei sitäkään pahemmin harrasteta jos on mahdollisuus että kiven kolosta lentää ohjus kohti. Olen myös nähnyt näitä olalla olevia vastaavia ohjuksia, mitkä sitten voi ampua ilmaan tai maahan tarpeen mukaan. Suomen armeijalla ei tietääkseni ole tälläisiä vielä kalustossaan.
En ole mitenkään erityisen asenörtti, mutta pienehkö korjaus kirjoitukseesi on kuitenkin mahdollista ihan perusdudeltakin.
TOW (Tube-launched, Optically tracked, Wire-guided missile) on ollut suomen kalustossa jo kohta 30 vuotta. Siihen perustuvia olalta-ammuttavia järjestelmiä ei ole Suomen ilmapuolustukseen kaivattu, koska niiden käytännönteho muuta kuin helikoptereita vastaan on lähes nolla, eikä helikopteri-invaasio ilmeisestikään ole se eniten pelätyin. Nykyisin niillä saattaa jo olla ihan käytännön soveltuvuutta kenttäoloihin, mutta ennen vanhaan niillä sai ammuttua jopa 50m korkeuteen, joten käytönnössä vain helikopterit saattoi tulla kyseeseen.
Nykyisin käytössä on kaksi TOW tekniikan asetta jalkaväellä, TOW83, ja PSTJ 2000 (Euro Spike).
Spike 2000 kehittyneemmän kaksoishaun (IIR+CCD) ansiosta kykenee osumaan matalalla (about alle 300m) lentäviin kohteisiin. TOW83:lta tuo vaatii jo vähän käyttäjältäkin.
Suomen itärajasta noin 95% on niin runsaan metsäkasvuston peitossa, että muunlaisille järjestelmille ei ole riittävästi tarvetta.