_----------------------------------------------------------------------------------_
Kolme Selviytyjää – II
Salaperäiset soturit
He olivat odottaneet talon raunioiden takana kymmenen minuuttia siitä, kuin viimeinen luuranko oli kadonnut mäen taakse.
He kävelivät hiljalleen talon seinustalle, missä heitä odottivat kaksi todella pelokkaan näköistä hevosta sidottuna puun runkoon. Richard nousi oman näyttävän valkoisen sotaratsunsa selkään, samaan aikaan kuin Alex ja Alfredson kapusivat ruman, lihavan ja ruskean hevosensa selkään.
He saapuivat suurelle aavalle ruohoniitylle. Suoraa edessä näkyi epäkuolleiden suuri armeija ja niiden vieressä taasen näkyi suuri joukko maahisia ja hiisiä, jotka yrittivät iskeä epäkuolleiden sivustaan. Luurangot olivat juuri huomanneet hiidet, ja kääntyivät puolustamaan. Suurimat osat hiisistä ampuivat jousilla samaan aikaan kuin maahiset rynnäköivät epäkuolleita kohti. Luurankojen onneksi hiidet olivat surkeita ampumaan, ja kaatoivat vain muutamia luurankoja. Molempien joukkueiden eturintama eteni hitaasti. Maahisten oli selvästi tarkoitus vain pidätellä suurempaa ja vahvempaa luurankojen armeijaa.
Hiisien moukarinheittäjä alkoi pyöriä kovaa vauhtia, ja yritti päästää moukarista irti, mutta hänen kätensä jäivät kiinni hihnan koukkuun lingoten hänet hiljaista vauhtia vieressä seisovaan jousirykmenttiin, tappaen kymmenen hiittä ja itsensä. Hiisillä alkoi olla nuolet lopussa ja he latasivat viimeiset nuolensa ja ampuivat. Tällä kertaa kuoli viisi luurankoa. Tämän jälkeen Hiidet lähtivät rynnäkköön vaunuja kohti, maahisten pidätellessä luurankoja sivulla. Vaunujen kuljettaja huomasi tämän ja käänsi vaunut sivuttain hiisiä kohti ja niiden ovi avautui.
Sisältä käveli hitaasti seitsemän pitkää pelottavan näköistä soturia. Heillä oli mustat haarniskat joissa luki P'htomoh ja punaiset kypärät. Rynnäköivät hiidet olivat nyt vain muutaman metrin päässä heistä. Kaikki soturit tarttuivat punaisen hehkuiseen miekkaansa samaan aikaan ja nostivat sen ilmaan ensimmäistä lyöntiä varten. Hiidet syöksyivät sotureiden päälle ja löivät pitkillä keihäillään sotureiden panssareita ilman mitään tulosta. Kaikki soturit löivät kierre lyönnin aivan samaan aikaan pilkkoen jokainen kolme hiittä. Loput hiisistä huomasivat, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia edes vahingoittaa sotureita ja lähtivät karkuun. Maahiset katsoivat ihmeissään kun seitsemän soturia pelästytti kaikki hiidet pakosalle ja lähtivät hekin pakoon. Vaunujen kuljettaja taikoi vielä kaksi menninkäistä kuolemaan heidän paetessaan. Soturit kävelivät hitaasti ja arvokkaasti takaisin vaunuun samaan aikaan kun luurangot kävelivät takaisin riviin vaunun taakse ja he jatkoivat matkaa.
Richard oli vaikuttunut luurankojen taistelutaidoista, Mutta halusi vieläkin kostoa poikansa puolesta. Kun viimeinenkin luuranko oli kadonnut mäen taakse, Kolmikko ratsasti katselemaan taistelun jälkiä. Richard hyppäsi pois valkoisen ratsunsa selästä. Kuolleita hiisiä oli joka puolella, kuin luurankoja taasen oli vain kaksi kymmentä. Salaperäiset soturit olivat tehneet todella hyvää jälkeä, hiisien rykmentistä. Alex kuuli takaansa ääniä ja käänsi päänsä. Siellä hän näki kuolemaisillaan olevan pienen hiiden. Richardkin huomasi hiiden ja juoksi sen luo, ja kysyi.
- Miksi te yrititte pysäyttää heitä? Hehän menevät kohti keisarikuntaa.
Hiisi vastasi
- Meizin pomo zanoi ettäz ne koettaa tappaa enzin kaikki ihmizet, ja zitten örkit pois maailmazt…
Hiisi näytti olevan lähellä kuolemaa.
- Voinko yrittää parantaa sen?
Alfredson kysyi Richardilta toiveikkaasti.
Richard katsoi murhaavasti Alfredsonia ja vastasi
- Voit… Ei sillä mitään muutakaan mahdollisuutta ole…
Alfredson mutisi taas taikasanoja ja hänen sauvastaan lensi hailea sininen juova hiiden likaisiin silmiin. Hiisi rupesi yskimään vihreää verta, mutta tällä kertaa Alfredsonin taika onnistui ja hiisi nousi istumaan.
Hiisi oli yksi jousimiehistä, joka oli lähtenyt rynnäkköön sotureita vastaan. Hiisi oli selvästikin pienempi kuin normaalit hiidet ja näytti jotenkin erityisen tyhmältä. Se avasi suunsa puhuakseen, mutta ei saanut muuta aikaan kuin pienen hymyn pienelle rumille kasvoilleen. Hän oli selvästikin vielä pienessä shokissa, siitä että ihminen oli pelastanut hänet. Alex onnitteli Alfredsonia, joka oli edelleenkin ihmeissään että taika oli toiminut. Richard nosti pienen hymyilevän hiiden hevosensa selkään ja lähti ratsastamaan mäkeä kohti.
_--------------------------------------------------------------------------------_
Yritin olla mahdollisimman tarkka kirjoitusvirheistä
Kommentteja?
Muutamaa kirjoitusvirhettä lukuun ottamatta, ihan kelpo tarina.
